Lappeenrannan varuskuntahistoria

101 rakennuksen pääjulkisivun arkkitehtuuria oli vielä rakennuksen mittainen, kolmeen suuntaan laskeutuva ja kolmiaskelmainen porras. Rakennuksen muista seinistä oli pohjoisseinämä kattolistaa lukuun ottamatta koristelematon. Vesiportille johtavan kadun puoleista seinää rytmittivät kulmassa sijaitsevat kaksoispilasterit ja yksi pilasteri keskellä rakennusta, Haminan portille johtavan kadun suuntaisella fasadilla kulmien kaksoispilasterien lisäksi myös kaksi keskemmälle seinää sijoitettua pilasteria. Päävartiossa oli neljä huonetta ja rakennuksen keskellä sijainnut eteinen. Pohjoiseen Savonlinnan portille päin oli yksi ikkuna, itään Vesiportille avautui kaksi ikkunaa ja länteen Haminan portille samoin kaksi ikkunaa. Eräässä säilyneessä suunnitelmapiirustuksessa oli päävartion huonetiloja varattu upseerille, sotilaille, varuskunnan kassalle ja vangeille. Päävartiolla, vaikka se olikin kooltaan pienempi kuin esimerkiksi Viipurin portin corps de garde, oli linnoituksessa merkittävä periaatteellinen merkitys komendantin vartiona. Päävartiossa muun muassa säilytettiin linnoituksen tunnuksia, lippua ja avaimia. Kun tarkastelee rakennuksen sijoittamista vuoden 1774 asemakaavaan, keskelle toriaukiota ja porteilta suuntautuvien teiden leikkauspisteeseen, tuntuu selvältä, että asemakaavan laatijat halusivat korostaa päävartiota ja niitä arvoja, joita se edusti. 8.5.3 Viipurin portin corps de garde Viipurin portin corps de garde (numero 3) sijaitsi linnoitukseen tultaessa portin vasemmalla puolen. Viipurin portilla sijaitsi vartiorakennus jo 1750-luvulla. Tällöin kyseessä oli kuitenkin puurakennus. Uuden tiilestä rakennetun suorakaiteen muotoisen rakennuksen fasadi oli kohti Suurta kivikatua. Julkisivun keskeinen elementti oli päävartion tapaan avoin pilarikäytävä. Corps de gardessa pilarikäytävän muodosti balustradiaidan lisäksi kaari-aihe, lakikivin varustetut arkkivoltit, joiden väleihin oli sijoitettu pilasterit kannattamaan voimakkaasti profiloitua kattolistaa. Oviaukon kohtaa korostettiin julkisivussa leveämmällä kaarella. Corps de gardessa oli muiden sotilasrakennusten tavoin aumakatto, johon oli julkisivun puolelle sijoitettu molemmin puolin oviaukkoa kaksi kattoikkunaa. Päävartion tavoin oli corps de gardessakin pylväskäytävän sisäseinän ikkunoiden ja oven väleihin sijoitettu pilasterit. Suurta kivikatua korkeammalla sijaitsevan rakennuksen edustalla oli myös kolmeen suuntaan laskeutuva porras. Pääjulkisivun lisäksi oli rakennuksen lyhyille sivuille sijoitettu rakennuksen kulmiin pilasterit ja kattolista kiersi koko rakennuksen. Pohjakaavassa oli eteinen koko rakennuksen levyinen; eteisen eteläpuolella sijaitsi kolme pientä huonetta ja pohjoispuolella yksi, koko rakennuksen mittainen huone. Huoneiden käyttö ilmenee jo rakennuksen nimestä: rakennuksessa majailivat ne sotilaat, jotka kulloinkin huolehtivat pääportin vartioinnista, avaamisesta ja sulkemisesta. 8.5.4 Kiviset sotilaskasarmit Ensimmäiset kasarmirakentamiseen liittyvät pyrkimykset tulivat Venäjälle vasta Pietari Suuren aikana. Hänen aikanaan ei kuitenkaan vielä edetty rakentamisessa järjestelmällisesti tai laajamittaisesti, ja suunnitelmat raukesivat Pietarin kuolemaan. Pietarin jälkeen kasarmeja rakennettiin jokseenkin satunnaisesti. Asenteet kasarmien rakentamiseen kuitenkin muuttuivat 1700luvun jälkipuoliskolla. Fabritsiuksen mukaan keisari Paavali I noudatti periaatetta, jonka mukaan kasarmit eivät olleet tarkoitetut vain sotilaiden majoittamiseen, vaan ne olivat koulu, jossa kasvatettiin parempia sotilaita. Paavalin aikana alkoivatkin ensimmäiset merkittävät kasarmien rakennustyöt niin Pietarissa kuin provinsseissakin. Paavalin seuraajan Aleksanteri I:n aikana laajat kasarmien rakennustyöt jatkuivat. Aluksi rakennettiin pääosin kaartin kasarmeja Pietariin, sittemmin myös Moskovaan ja provinssikaupunkeihin – etenkin rajaseuduille. Linnoituksissa kasarmeja rakennettiin etenkin jos siviilimajoitusta ei ollut saatavissa. Keep mainitsee Baltian maiden olleen poikkeus muuhun valtakuntaan verrattuna: siellä aatelisto rakennutti jo varhain sotilaille erityisiä majoitusrakennuksia eli “Quartierhäusereita”. Kasarmien rakentaminen yleistyi Keepin mukaan 1800-luvun alkupuolella. Sotilaat eivät paikallisella tasolla itse olleet innostuneita asumaan kasarmeissa. Venäjän joukoista oli 1700-luvulla vain pieni osa majoitettuina kasarmeihin tai kaupunkeihin; suurin osa oli majoituksessa maaseudun viljelijöiden rakennuksissa. Majoituksessa oltiin suurin osa vuotta, siitä poistuttiin vain kesäharjoitusten tai sotien aikana. Kasarmit eivät kuitenkaan olleet suosittuja sotilaiden

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=