Lappeenrannan varuskuntahistoria

117 Kaupunki oli edelleen ainakin 1750-luvun lopussa jakaantunut ruotsalaisen kauden tapaan kolmeen eri alueeseen: sotilaallisen funktion omaavaan “yläkaupunkiin”, kaupan ja hallinnon “alakaupunkiin” ja köyhempien asukkaiden “itäkaupunkiin”. Keskeinen osa kaupunkikuvaa olivat yhä sotilasrakennukset ja linnoituslaitteet. Kaupungin näkyvin rakennus oli kuitenkin edelleen luterilainen kirkko, joka tosin oli saanut seurakseen kadun toiselle puolelle ortodoksisen kirkon. Länsirannan kauppatori oli rakennuksineen rakennettu lähes Ruotsin vallan aikaiseen asuun. Uutena kaupunkitaiteellisena elementtinä oli kaupunkiin muodostettu pääkadun varrelle pitkä ja kapea aukio. Vuoden 1774 asemakaava – vaikka jäikin osin toteutumatta – merkitsi Lappeenrannan kaupunkirakenteessa voimakasta muutosta. 1700-luvun lopun kaavoituksessa kaupunkirakenne alistettiin vielä 1720-luvun kaavoitusta voimakkaammin linnoitusvaruskunnan tarpeille. 1600- ja 1700luvun kaupunkiniemi muuttui lähes kokonaan linnoitetuksi varuskunta-alueeksi, jossa oli vain harvoja siviilirakennuksia. Kaupunkilaiset joutuivat muuttamaan bastionijärjestelmään perustuvan tykkipuolustuksen edellyttämän puuttoman linnoitusesplanadin taakse kahteen esikaupunkiin. Linnoitusniemi ympäröitiin vallituksilla ja paalutuksilla. Ranta-alueille jäi enää joitakin julkisia rakennuksia ja ylätasanteelle molempien uskontokuntien kirkot, joista luterilainen palon jälkeen siirrettiin suuremman esikaupungin viereen. 1790-luvulta lähtien rakennetut uudet linnoituslaitteet eristivät esikaupungit toisistaan, ja Saimaan laivaston perustamisen myötä syntynyt “Meriesikaupunki” merkitsi varuskunnan vaikutuksen kasvua entisestään. Linnoitusupseerien laatimien malliasemakaavojen tapaan kaavoitetusta Suuresta esikaupungista muodostui siviiliasutuksen keskus. Paldon esikaupunki jäi paljon pienemmäksi. Suuri esikaupunki noudatti alkuvaiheessa äärimmäisen yksinkertaista ruutukaavaa. Suorakaiteen muotoisen kokonaisuuden jakoivat neljään kortteliin keskellä risteävät kadut. Kaupungin ääriviiva itse asiassa muistutti Ruotsin suurvaltakauden suorakaiteen muotoisia kaavoja. Yhtäläisyys kaavatyyppien välillä jää kuitenkin pitkälti ääriviivaan, sillä Venäjän linnoitusupseerien kaavoissa oli kadun leveys huomattavasti ruotsalaisia kaavoja suurempi. Tästä oli seurauksena, kun korttelien tontit oli sijoitettu lyhyt sivu pääkatua vasten ja rakennukset kadun varteen, ruotsalaisten kaavojen kapeisiin ja mataliin katutiloihin verrattuna – rakennuskannan ollessa yksikerroksista – leveä ja matala katutila. Lisäksi voidaan huomata, että Suuren esikaupungin kaupunkirakenne oli aluksi huomattavasti yksipuolisempi verrattuna linnoituskaupungin aiempiin vaiheisiin – esikaupungissa oli lähes pelkästään asuin- ja talousrakennuksia, joiden joukkoon ei enää sekoittunut ulkonäöltään niistä poikkeavia sotilas- tai hallintorakennuksia. Linnoitusniemen ylätasanteella sijaitseva varuskuntakaupunki oli vuoden 1774 kaavassa suunniteltu periaatteessa samantyyppiseen ruutukaavaan kuin esikaupunkikin. Suunnitelma perustui Suuren esikaupungin kaavan tavoin kahteen ristikkäiseen kaupungin lävistävään katuun, jotka kohtasivat kaupungin keskustassa. Niemen kaavassa aihetta oli kuitenkin käsitelty esikaupunkia vivahteikkaammin. Katujen risteyskohdassa sijaitsivat päävartio ja kaupungin umpikulmaiseksi suunniteltu keskusaukio. Keskusaukio pohjautui länsipuoleltaan osin vuoden 1758 kaavan keskusaukioon, sen lisäksi oli pääkadun toiselta puolelta varattu aukio-alueeksi samankokoinen suorakaiteen muotoinen alue. Samantyyppistä teemaa aukion keskelle sijoitettuine päävartioineen käytettiin Vanhan Suomen linnoituksista myös Käkisalmessa. Linnoitusniemellä sijaitsevan varuskuntakaupungin asemakaava leveine katuineen, “prospekteineen”, ja keskusaukiota reunustavine julkisine rakennuksineen liittyy Rainer Knapaksen mukaan Venäjällä 1770-luvulla alkaneeseen uuteen kaupunkisuunnitteluun. Vastaavanlaisia, osin mallipiirustusten mukaan rakennettuja kaupunkeja suunniteltiin muuallekin Venäjän provinsseihin. Tyylillisesti 1770luvun lopun kaavat ja kaupunkien rakennukset kuuluvat venäläiseen klassismiin. 1770-luvulta alkaneen kaavoituksen jälkeen Lappeenrannan kaupunkirakenne muuttui lähes täydellisesti. Tärkein muutos oli varuskunnan ja siviiliväestön erottaminen toisistaan eli esikaupunkien perustaminen. Tähän liittyvä muutos oli linnoitusniemen varustaminen entistä näkyvämmillä linnoituslaitteilla, jotka samalla valtasivat alleen ranta-alueiden siviiliasutuksen. Siviiliasutuksen kaupungista, Suuresta esikaupungista, muodostui rakenteeltaan monotonisempi, pelkästään asuin- ja talousrakennuksista koostuva esikaupunki. Linnoituksen kaupunkirakenteen tärkein elementti oli linnoituksen uusi keskustori sotilasrakennuksineen. Muuten kaupunkikuvaa rytmittivät aumakattoiset sotilasrakennukset: kasarmit, upseerien asuintalot, makasiinit, työrakennukset ja vartiorakennukset. Linnoituksessa kuitenkin sijaitsi sotilasrakennusten ohella myös hallinnon käytössä olleita rakennuksia. Yksikerroksisten

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=