Lappeenrannan varuskuntahistoria

127 mainittiin rautatieaseman seutu ja nykyisen Kaupunginlahden ranta. Tori siirrettiin 1890-luvun alussa rantaan, mutta halko- ja heinäkauppa määrättiin rautatien lähialueelle. Rantatorille rakennettiin 1900luvun alussa myös kauppahalli. Torin kaupallinen merkitys väheni vuosisadan vaihteessa ja kaupan vapautuessa. Tilanteen muutosta kuvaa kaupungin kehitykselle aiemmin niin tärkeiden Lappeenrannan markkinain lakkauttaminen vuonna 1901. Tori säilyi kuitenkin muiden aukioiden ohella yhtenä kaupunkirakenteen osatekijänä. Rautatieasemaa yritettiin siirtää kaupungin eteläpuolelta sen alueelle. Tätä pidettiin Castrénin mukaan tarpeellisena muun muassa järjestyksenpidon vuoksi. Myöhemmin aseman alue liitettiinkin kaupunkiin. Aseman länsipuolelta ei asutukselle kuitenkaan voitu kaavoittaa tontteja, sillä sinne sijoittuivat Suomen rakuunarykmentin kasarmit. Kaupunkialuetta yritettiin laajentaa. Vuonna 1883 valtuusto päätti jakaa tontteja Simolan- ja Pulsantien varrelta. Vuonna 1886 taas haluttiin kaavoittaa ja asuttaa Lappeen kirkon ympäristöä, mutta seurakunta vastusti palovaaraan vedoten asutuksen tuomista liian lähelle kirkkoa ja esitti kirkon ympärille istutettavaksi puistoa. Ajankohtaisia kaupunkirakenteen ongelmia pohdittiin keväällä 1885, muun muassa tien rakentamista kaupungista rautatieasemalle. Rahatoimikamari sai tehtäväkseen valmistella kaupungin puiston laajentamisen valleihin saakka. Parhaillaan anottiin myös Kimpisen niemen liittämistä kaupunkiin. Osin tämän vuoksi asetettiin kaupungin rakennusjärjestyksen muuttamiseksi komitea keväällä 1885. Helmikuussa 1888 virkaansa valitun kaupungininsinöörin Oskar von Schoultzin ehdotus Lappeenrannan asemakaavaksi valmistui keväällä 1888. Se sisälsi 45–55 uutta tonttia. Se herätti kaupungissa suurta mielenkiintoa ja se asetettiin nähtäville raatihuoneen saliin. Kaavaehdotusta vastaan esitettiin kaksi muutakin ehdotusta, kauppias W. Couperin ja insinööri W. Grönlundin ja vielä tohtori Buchin ehdotus. Kaavaehdotuksista – joista ei loppujen lopuksi toteutettu sellaisenaan yhtään – käytyä runsasta keskustelua referoineen Liisa Castrénin mukaan von Schoultz esittelee vuoden 1888 ehdotuksessa kaupungin seuraavien vuosien asemakaavoituksen ydinkysymyksen, itä- länsisuuntaisen liikenneyhteyden avaamisen kaupunkiin. Hän esitti sen rakentamista II kaupunginosaan idästä Lappeen kirkon editse Kauppakadulle asti. Tämä myöhemmin toteutunutta Valtakatua vastannut hanke ei 1880-luvulla toteutunut. Castrénin mukaan se vaati muun muassa pormestari Schogsterin Kauppakatu 19:ssa sijaitsevan tontinosan lunastamista ja muutenkin tuli kalliimmaksi kuin muut vaihtoehdot. Lopulta laajennettiin asemakaavaa kaupungin ja rautatieaseman yhdistävillä pohjois-eteläsuuntaisilla kaduilla. Asemakaavasuunnitelmassa kaupungin alue laajeni 11 tontilla aseman suuntaan. Castrénin mukaan odotettiin alueen liittyvän kaupunkiin. Vuoden 1889 alussa asemakaavaehdotuksen tarkistaminen nousi esille. Kaupungin lehti esitti, että taloja ei rakennettaisi kiinni katuihin, vaan terveydellisten seikkojen vuoksi keskemmälle tontteja pienten puutarhojen sisään. Syksyllä taas valitettiin, ettei uuden V kaupunginosan tontteja ollut vielä mitattu. Näin työväki rakensi talonsa Lappeen puolelle. Kaupunki kiirehti tonttien mittausta, mutta nyt oli jo selvinnyt, että suurin osa uuden kaupunginosan maasta tulisi Suomen rakuunarykmentin käyttöön. Kaupunkia oli siis laajennettava muualle. Kaupungininsinööri von Schoultz esitti edelleen valtuuston edellisenä vuonna hylkäämän suunnitelman mukaisesti lännestä Kauppakatuun päättyvän eli nykyistä Valtakatua vastaavan kadun avaamista. Sitä olisi voitu myöhemmin jatkaa kirkon ohi itään. Näin olisi voitu laajentaa kaupunkia etelän lisäksi itään ja länteen. Lisäksi se sijaitsi huomattavasti tasaisemmalla maalla kuin pohjoisempi Kuninkaankatu, jossa oli jyrkkä nousu. von Schoultz esitti kadun leveydeksi 80 jalkaa ja puiden istutusta sen varteen. Näin se olisi von Schoultzin mukaan miellyttävä ja turvallinen kävelytie ja jakanut kaupungin paloturvallisesti kahteen puoliskoon. Leveys poikkesi tuntuvasti aiemmasta 20–30 kyynärästä. Kaupungin lehtikin vastusti länsi-itäsuuntaisen kadun rakentamista. Tämä olisi palvellut vain yksityisten etuja, kun sen sijaan pohjois-eteläsuuntaisesta tiestä hyötyisivät sekä Paldo että ensimmäinen kaupunginosa eli linnoitus. Katukiistassa vahvistettiin valtuuston kokouksessa maaliskuussa 1890 aiempi päätös pohjois-eteläsuuntaisesta kadusta, Sammonkadusta. Samana vuonna päätettiin myös siirtää lännestä rautatielle ulottuva Pulsantie kulkemaan kasarmialueen eteläpuolelle notkoon.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=