Lappeenrannan varuskuntahistoria

129 kiin tuli runsaasti työläisiä. Kaupungin kasvu sen rajojen ulkopuolelle oli yleistä Suomessa – kaupunkilaiset pelkäsivät kustannuksia eivätkä siksi halunneet ottaa kaupunkiin köyhää työväestöä. Maanomistajat taas vuokrasivat mielellään tonttimaata kaupungin läheltä. Näin syntyi Räsäsen mukaan sokkeloisia ja tiiviisti rakennettuja yhdyskuntia. Tontit olivat usein pieniä, epäsäännöllisiä ja silmämääräisesti mitattuja. Kaupungin ulkopuolelle rakennetuilta tonteilta puuttui siis varsinainen asemakaava. Castrénin mukaan maanteiden varsilla tontit olivat jotenkin järjestyksessä, mutta niistä sivussa rakennukset oli rakennettu mielivaltaisesti. Kiviharjussa saatiin vuoteen 1899 mennessä talot ryhmitellyksi katujen varteen, mutta usein paikoin korvasivat katuja polut. Talot olivat Castrénin luonnehtimina sietämättömän pieniä “...pää usein kolahti kattoon ja seinät eivät olleet syltä etäämpänä toisistaan asunnoissa, joihin kumminkin oli ahdettu 6–7 henkeä”. Tontitkin olivat pieniä. Asukkaat koettivat parantaa asuinalueiden laatua ja perustivat vuonna 1895 talonomistajayhdistyksen. Vuonna 1910 hyväksyttiin rakennus- ja palojärjestys, ja 1910-luvulla alueelle saatiin jo sähkövalo. Esikaupunkialueet olivat Castrénin mukaan idässä Taikinanmäki papin virkatalon alueella (tästä alueesta erotettiin myöhemmin vielä Peltolan alue), Taikinamäen länsipuolinen Kiviharju ja siitä etelään kaksi aluetta Siivola ja Tykinkaupunki. Asutuksen määrää kuvaa se, että vuonna 1895 talonomistajayhdistykseen liittyi lähialueista Kiviharjulta 40 taloa, Tykinkaupungista 26 ja Siivolasta 28 taloa. Kun vuonna 1904 kaupunkiseurakunnan erottamista suunniteltiin, laskettiin Castrénin mukaan Lappeen alueelta eli esikaupungeista tulevan kaupunkiseurakuntaan yhteensä 2800 henkeä eli enemmän kuin kaupungin väkiluku. Kaupunki osti vuonna 1904 Kiviharjun maat sen omistajalta ja muodosti sinne 176 asuintonttia vuonna 1905. Aluetta kutsuttiin vanhan päätilan mukaan Reijolaksi. Myös Siivolan alue ostettiin. Vuonna 1905 siellä oli 176 rakennustonttia ja 15 viljelyspalstaa. Asutus laajeni edelleen etelään. Vuonna 1909 Reijolan ja Laihian tilan alueelle oli syntymässä Kiviharjun tapaan järjestämätöntä esikaupunkiasutusta, jota pidettiin muun muassa terveysoloiltaan ja paloturvallisuuden kannalta vaarallisena. Laihian alueella oli 73 vuokralaista, ilmeisestikin omissa mökeissään. Alueen osto kaupungille oli esillä vuonna 1910, mutta silloin kauppa vielä raukesi. Vuonna 1913 laskettiin esikaupunkialueilla asuvan 2500–3000 henkeä. Kaupungin lehti suositteli ainoana ratkaisuna aluekysymykseen alueiden ostoa kaupungille, mutta maan hinta oli kohonnut niin ylös, ettei kaupungilla katsottu olevan varaa ostoon. Toivottiinkin, että valtio ostaisi alueet ja luovuttaisi ne kaupungille. Alueliitos ratkesi kuitenkin vasta itsenäistymisen jälkeen. Lappeen ja Lappeenrannan seurakunnan jaossa vuonna 1916 kaupunki sai osan seurakunnan maista muun muassa Tyysterniemen, useita saaria ja eräitä muita alueita, yhteensä yli 14 000 hehtaaria. Vuonna 1917 valtuusto palasi kaupungin laajentamiseen rautatieaseman suunnalla tavoitellen Armilaa ja Kourulanmäkeä. Liitos ei vielä toteutunut, mutta lisäalueiden hankintaa varten asetettiin komitea. Eräänä kaupungin kehittämis- ja lisätulojen hankkimiskeinona nähtiin osin kylpylaitostoimintaan liittyvä huvilatonttien vuokraaminen. Valtuusto päätti vuonna 1887 vuokrata kauppias Reichardtin huvilan läheltä tontteja. Vuoden 1888 asemakaavaehdotuksessa oli länteen päin suunniteltu rakennettavaksi tie, josta poikkikadut olisivat johtaneet myös Reichardtin huvilan ympäristöön suunnitellulle huvila-asutukselle. Myös Kimpisen suuntaan suunniteltiin huviloita ja alueen tontit piirrettiin Castrénin mukaan siksi melko suuriksi. Vielä vuonna 1894 rahatoimikamari esitti maan hankkimista Kimpisestä vuokrattavaksi huvilatonteiksi. Sotaväen tarvitseman maan osuus nousi kaupungin maankäytössä merkittäväksi 1880-luvun alussa. Reservikomppania käytti kaupungin maata, venäläinen sotaväki vuokrasi edelleen kaupungilta harjoituskenttää, ja tarvetta kasvatti suomalaisten tarkka-ampujapataljoonien leirialue. Valtuusto päättikin vain vuokrata leirialueen ajatellen kaupungin laajentamista ja tulevaa maankäyttöä. Vielä vuonna 1894 kaupunki vuokrasi Ihalaisista alueen sotaväen ampumaradaksi. Myös kaupunkiin sijoitettu Suomen rakuunarykmentti tarvitsi maata. Lähinnä korvatakseen rakuunarykmentille menetetyn tonttimaan kaupunki anoi vuonna 1889 lupaa lunastaa osa Reijolan kruununtilasta kaupunkialueeksi. Kaupunki luovutti Suomen rakuunarykmentin alueen sillä ehdolla, että se saisi rykmentin alueen ja kaupungin välisen Puhakan tilan. Sitä pidettiin välttämättömänä kaupungin laajentumista ajatellen

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=