Lappeenrannan varuskuntahistoria

140 asunto. Sen takana sijaitsivat palvelusväen asunnot, talli ja jääkellari. Tiilisten sotilaskasarmien ja linnoitusvallien väliin oli rakennettu joitakin varastoja, talli, käymälä ja aiemmin mainittu tiilinen keittiö. Entisestä komendantin talosta eli upseerikerhosta pohjoiseen oli ylätasanteen ulkonäkö muuttunut enemmän. Pääkatujen risteyskohdan päävartio oli purettu. Aukion pohjoisreunan upseeritalojen tilalle oli tehty T-volyyminen sairaalarakennus apurakennuksineen. Umpikulmaisesta keskusaukiosta oli luovuttu ja kadun toiselle puolelle oli insinööritalon paikalle sijoitettu aiemman rakennuksen kokoinen kasarmi ja sen jatkoksi samaan linjaan vastapäätä vankila-aluetta toinen pitkä kasarmi. Niiden tilalla olleet insinöörikomennuskunnan ja tykistön alueet oli yhdistetty yhdeksi alueeksi, jonka pohjoisosassa oli kolme isoa muonavarastoa ja kuulavarasto sekä eteläosassa leipomo, ylimääräisinä palvelevien rakennus, käymälä, keittiö ja kaksi varastoa. Kasarmit oli sijoitettu pitkä sivu kohti katua. Niiden pohjoispuolella sijaitsivat vuonna 1803 rakennetut harmaakivimakasiinit. Pohjoisempi pitkä kasarmi oli rakennettu tykistön upseeritalojen ja sotilaskasarmin tontille. Se ei kuitenkaan noudattanut vanhaa katulinjaa, vaan oli sijoitettu vanhan insinööritalon seinälinjalle – siten vanha keskusaukio pidentyi aina harmaakivimakasiineille asti. Näin muodostui vuoden 1774 asemakaavasuunnitelmassa linnoituksen eteläpäässä U-volyymisen kauppahallin edessä esiintyvää aukiota tai jo 1750-luvulla pääkadun varrella sijainnutta pitkää kadun suuntaista aukiota muistuttava tila, joka kuitenkin niistä poiketen vielä laajeni eteläpäässä katujen risteyskohdassa vanhan keskusaukion levyiseksi. Aukioiden luonnetta kuvaa kaupungissa 1840-luvun alussa käyty kiista siitä, missä venäläiset sotilaat saisivat myydä leipää – kauppiaat nimittäin halusivat keskittää sotilaiden leivänmyynnin yhteen paikkaan ja mieluimmin vielä linnoituksen alueelle. Kaupunkilaiset ehdottivat linnoituksesta kaupankäynnille sopiviksi paikoiksi aukiota pääkadun varrella sotilaskasarmin ja ruiskuhuoneen välissä eli siis melko lähellä päävartiota. Toinen paikka olisi ollut avoin kenttä kasarmien pohjoispuolella. Paikallismajuri Govinius vastusti jyrkästi viimeksi mainittua ehdotusta – kauppaa ei saanut tuoda sotaväen paraatipaikalle, vaan myyntipaikaksi oli otettava esikaupungin tori tai jokin paikka sen läheltä. Kasarmien pohjoispuolinen aukio varattiin siis puhtaasti sotilaskäyttöön äksiisi- ja paraatikentäksi. Leivänmyyntipaikaksi valittiin lopulta Suuresta esikaupungista Kauppa- ja Kuninkaankatujen kulma, jossa sotilaat määrättiin tuotteineen pysymään tontin puolella katuojaa. Keskusaukiolla kaupunkikuvaa muutti aiemman komendantintalon edustalle viimeistään 1870-luvulla perustettu puutarha ja muun tontin tavoin aidattu etupuutarha. Aita jatkoi pääkadun katuseinämän linjaa ortodoksiselta kirkolta päin. Tämän jälkeen entinen komendantin talo ei enää ollut 1700-luvun tapaan osa katuseinämää pääkadulle ja keskusaukiolle päin. Sisempänä tontilla se menetti asemansa julkisena rakennuksena. Yhtenäisellä aidatulla korttelin kokoisella alueella sijaitsi nyt upseerien asuntona oleva entinen komendantintalo, sen edustalla oleva puutarha, puinen varasto- ja käymälärakennus, talli, niiden välinen piha sekä lähes puolet tontin pinta-alasta vievä takapuutarha. Linnoituksen viimeiset sotilasrakennukset tehtiin ensimmäisen maailmansodan aikana. Tällöin 1910luvulla tehtiin useita tiilirakennuksia, joista osa kaksikerroksisia asuintaloja. Ne sijoitettiin ylätasanteen kaakkoisosaan ja muut rantavyöhykkeelle. Tämä vaihe on osa koko Suomessa 1910-luvulla käynnissä ollutta ja Venäjältä käsin johdettua sotilaallisen rakentamisen kautta. Koko Suomessa tehtiin tällöin punatiilestä tyyppipiirustusten mukaan sotilasrakennuksia Venäjän joukoille. Rakennusvaihetta käsitellään jäljempänä tarkemmin rakuunarykmentin kasarmialueen 1910-luvun rakennusvaiheiden yhteydessä.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=