Lappeenrannan varuskuntahistoria

146 löineen. Reservikomppania tarvitsi vielä sairaalan, jossa olisi myös välskärin asuntona toimiva vastanottohuone, keittiö varastotiloineen, palvelijanhuone, suuri kahdeksalle sängylle mitoitettu huone, pieni kahdelle sängylle mitoitettu huone ja riittävät käymälätilat. Sairaalan taloudenhoitaja asuisi ullakkohuoneessa. Rakennusmateriaaleina päätettiin asuinrakennuksissa käyttää hirttä. Tilaohjelma oli ilmeisestikin aivan alustava, sillä Lagerspetzin allekirjoittamaan asiakirjaan lisättiin myöhemmin kuuden sellin arestirakennus ja kenttävääpelin ja varusmestarin varastohuone. Miehistön parakin pohjana oli suorakaide. Rakennuksen päätyihin tulivat aliupseerien tilat ja pesuhuoneet. Keskellä oli iso miehistötupa, jonka keskellä oli miesten makuulaverit kahtena rivinä. Samaa sotilasrakennuksissa suosittua avointa pohjakaavatyyppiä, jossa aliupseeri voi yhdellä silmäyksellä todeta komppanian järjestyksen ja jossa voitaisiin tarpeen vaatiessa järjestää myös sisäharjoituksia, oli käyttänyt jo intendentinkonttorin päällikkö Carl Ludvig Engel Katajanokan matruusikasarmissa. Ehdotetun pohjakaavan laati eversti Mansner, niinkuin rakennushallituksen arkistoon talletettu kopio osoittaa. Senaatti määräsi kirjeessään 3.6.1882 yhden ylihallituksen arkkitehdin opintomatkalle Ruotsiin ja Norjaan tutustumaan lähemmin joukkojen leiriparakkirakennuksiin. Matkan teki ylimääräinen arkkitehti Magnus Schjerfbeck. Sen jälkeen hänen, ylihallituksen ylijohtajaksi vain vajaata kuukautta aikaisemmin nimitetty arkkitehti Ludvig Lindqvist, kenraaliluutnantti Ramsay ja intendentti Mansner pääsivät neuvottelussaan lopullisten suunnitelmapiirustusten tekoon. Sen teki Ludvig Lindqvist Magnus Schjerfbeckin avustamana. Ne ja kustannusarviot lähetettiin sotilastoimituskunnan käsittelyyn 6.7.1882. Ylihallitus mainitsi lähetteessään, että piirustusten sisältämien rakennusten lukumäärä perustui jo Dahlströmin aikaiseen ohjelmaan. Ylihallitus ei esittänyt vaihtoehtoja kenraaliluutnantti Ramsayn ilmoitettua ylihallitukselle, että senaatti oli päättänyt reservikasarmeille kokoontuvan vain yhden komppanian kerrallaan – aiemmin oli pohdittu vaihtoehtona usean komppanian samanaikaisia harjoituksia. Ylihallitus kirjoitti soveltaneensa miehistöparakiksi Ruotsissa viimeksi käyttöön otettua tyyppiä. Siitä nyt esitetty tyyppi poikkesi varatessaan enemmän ilmankuutioita miestä kohden. Ruotsin parakeissa ei ollut lämmityslaitetta, mutta Suomen ylihallitus ehdotti parakin molempiin päihin rimauuneja eli kamiinoita lähinnä parakin kuivattamiseen keväällä ja syksyllä. Ylihallituksen hahmottama Suomen miehistöparakki muistutti Ruotsin tyyppipiirustusten kuvaamaa mallia. Suomessa majoitettiin parakkiin 290 miestä ja 8 aliupseeria, Ruotsissa vuoden 1873 tyyppipiirustusten mukaan 336 miestä ja 20 aliupseeria. Parakkia rakennettiin Bergin mukaan noin 40 Ruotsin armeijan kokoontumispaikoille. Ylihallituksen mielestä muista Ruotsin malleista – upseeriasunnoista, sairaaloista ja muista rakennuksista – ei Suomessa ollut hyötyä, sillä ne oli suunniteltu suuremmille joukoille. Ylihallitus ehdotti upseeriasunnon rakentamista kaksikerroksiseksi kustannussäästöjen ja mukavuuden nimessä. Alakertaan tuli rakentaa kolme huonetta, eteinen ja keittiö ja ullakkokerrokseen neljä huonetta tulisijoineen. Näitä komppanianpäällikkö voisi käyttää talvella makuu- ja lastenhuoneina. Upseeriasunnosta tehtiin tosin intendentti Mansnerin kehotuksesta myös yksikerroksinen vaihtoehto. Alipäällystön asuntolaan suunniteltiin kaksi asuinhuonetta, kaksi keittiötä, eteinen ja yksi huone palvelijalle tai plutoonanaliupseerille, jos tämä asuisi talvisin leirialueella. Sairaalaan määritettiin paikat kahdeksalle potilaalle isompaan huoneeseen ja kahdelle pieneen huoneeseen. Lisäksi siinä oli huoneet välskärille ja palvelijalle, vastaanottohuone, keittiö, pesuhuone ja käymälä. Rakennuksen ullakolle oli varattu tilaa taloudenhoitajalle. Varusvarastossa oli sairaalan tapaan säilytystilaa ullakollakin. Pesutupa, arestirakennus ja ulkohuoneeseen kuuluva talli aiottiin rakentaa hirrestä. Sen sijaan artelli, jossa oli 180 miehelle ruokapaikka, ja leipomo rakennettaisiin laudoista, samoin nelihuoneinen muonavarasto. Siinä olisi koko rakennuksen kokoinen kellari. Laudasta piti rakentaa myös leirialueiden pienemmät suojat: ulkorakennukset ja käymälät. Ylihallituksen kustannusarvio nousi 63 000 markkaan. Ehdotuksia käsiteltiin senaatin talousosastossa 21. heinäkuuta 1882 ja sitä karsittiin pääosin salaneuvos Furuhielmin kannan mukaan. Sairaalasta tuli senaatin mielestä rakentaa pienempi: ehdotetun kymmenen sairaspaikan sijaan tuli tilaa vain kuudelle sairaalle. Siihen ei tulisi myöskään erillistä keittiötä tai palvelijahuonetta. Arestirakennuksen senaatti määräsi puolta pienemmäksi kuin ylihallituksen ehdottama. Ulkorakennuksistakin voitiin pienentää talleja. Parakit päätettiin rakennuttaa urakoitsijoilla. Talousosasto lähetti asian vielä lausunnolle kenraalikuvernörille, joka hyväksyi

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=