Lappeenrannan varuskuntahistoria

163 yhden upseerin, kahden aliupseerin ja 40 miehen komennuskunta laittamaan asevelvollisten leiriä varten valmiiksi telttoja ja parakkeja. Uudenmaan pataljoonan komennuskuntaan kuulunut nimimerkki A.H. muisteli myöhemmin saapumistaan komennukselle: “Aamupuoleen päivää saavuttiin Lappeenrantaan. Kaupungin syrjästä kierrettiin kapeaa kujaa myöten aavalle kentälle, jossa oli harjoituksissa yksi komppania Lappeenrannassa sijaitsevasta Irkutskin rykmentistä. Muuten oli kaupungin puoleinen kentän sivu tyhjä; kauempana oli joukko suuria risu- ja kantokasoja, joista osa oli sytytetty palamaan, ja niistä nouseva savu esti näkemästä kentän toista syrjää. Savun seassa oli tiheä miesjoukko raivaustyössä. Komennuskunnat vietiin eteläistä syrjää kohden, jossa metsän sisällä näkyi muutamia uusia puurakennuksia. Lähemmäksi tultuamme näimme että koko metsä oli mitattu ja tiheään viitoitettu miehen mittaisilla teräväpäisillä seipäillä; sitten myös tiedettiin oltavan itse leiripaikalla, ja tunnettiin rakennukset leirirakennuksiksi.–– Noin puolen tunnin kuluttua tuli herra everstiluutnantti tervehtimään ja tarkastamaan meitä; tervehdittyään puhui hän seuraavaan tapaan: ‘Te näetten itse miten tyhjä ja kolkko tämä metsä nyt vielä on, ja kumminkin muutaman viikon perästä saapuu koko Suomen vakinainen sotaväki tänne, tiedätten myöskin että te oletten tänne lähetetyt tekemään tämän tyhjyyden tovereillenne ja itsellenne mukavaksi ja kodikkaaksi kesäasunnoksi, leiriksi, ja tämä toimi vaatii teiltä ahkeraa työtä, eikä suinkaan missään tapauksessa laiskottelemista, turhaa lomalla juoksua, huonoa käytöstä ja juoppoutta. Toivon että teetten tehtävänne niin että päällikkökuntanne ja toverinne tänne tultuaan ovat teihin tyytyväiset`.” Komennuskuntien miehet majoittuivat jo valmiisiin varushuoneisiin ja keittiörakennuksiin. Leirialueen kaupungin puoleisen osan todettiin jo vanhastaan ruohottuneeksi. Vaasan pataljoonan kohdalta alkoi kuitenkin uusi raivattu alue. Saimaan puoleiseen metsään oli pinottu pitkiä halkopinoja, jotka oli hakattu raiviolta. Uudenmaan ja Kaartin leiripaikan kohdalla eli alueen kaupungin puoleisessa päässä komennuskunnan miehet havaitsivat maatuneita jälkiä vanhasta leiristä, linjan ja telttojen pohjapenkereitä. Seuraavana päivänä ryhdyttiin varsinaiseen leirinrakennustyöhön. “Ensiksi ruvettiin tekemään turpeista teltin pohjaa tai sitä pengerrystä, jonka päälle telttivaate on kiinetetty. Ensimmäistä tehdessä olivat kaikki miehet yhdessä, vaan jaettiin sen valmistuttua useampaan eri ryhmään, ja kullekin eri ryhmälle annettiin eri tehtävänsä, mikä turpeita ottamaan, mikä paikalleen asettamaan, puunauloja tekemään, jolla turpeet kiinnitettiin toinen toisiinsa, uusia teltin pohjia piirtämään, teitä tekemään j.n.e. Turpeen saanti oli vaikeaa;–– Parhaat turpeet, niinkun koko etulinjaa ja pataljoonain linjoja ympäröivät turvepenkereet, ovat otetut Lappeenrannan linnan valleilta, joita irti otettaessa tuli useasti ihmisen luita näkyviin, muistuttamaan meitä nuoria sotureita niistä monista verilöylyistä, joita Lappeenrannan linna ja sen sankarit aikojen kuluessa ovat kärsineet. Kun oli saatu telttien pohjat jotakuinkin valmiiksi, alkoi sannan ajo linjoille ja teille. Vaikeammat tehtävistä teistä olivat ne, jotka johtavat leiriltä alas Saimaan rantaan, sillä siellä oli poistettava ja paikoin maahankin kaivettava puita, kantoja ja kiviä.” Leirille saapui Hämeen pataljoona 18.6., Uudenmaan pataljoona 19.6. ja Mikkelin, Kuopion ja Viipurin pataljoonat tulivat 20.6. Loput pataljoonat tulivat seuraavalla viikolla. Harjoituskenttä oli pinnaltaan hienoa hietikkoa ja alkupäästä melkein ruohikkoa. Edellisen talven raivaustyöt ja jätepuun kulottaminen näkyivät vielä kesällä – kun teltasta astui ulos, peitti jalan heti paksu, harmaa ja kuiva tomu. Finland-lehti kertoi kesäkuun alussa 1885 kirjeenvaihtajansa lähettämässä kirjeessä Lappeenrantaan valmistuneesta “pienestä leirikaupungista”. Kirjeenvaihtaja “Kalle Lapp.” kuvasi leirialuetta kaupungin puolelta lähestyessä katsojan huomaavan ensin pitkän rivin valkoisia rakennuksia. Kun havainnoija siirtyi lähemmäksi, hän kuitenkin huomasi, ettei valkoisia rakennuksia olekaan vain yksi rivi, vaan useampia, kauempien rivien sijaitessa aivan metsän reunassa. Tämän “kankaalla peitettyjen talojen” muodostaman kaupungin jakoivat yhdeksään kortteliin leveät kadut. Kullakin pataljoonista oli oma kortteli. Kortteleissa taas teltat erottivat toisistaan kujat. Ensimmäinen kortteli odotti vielä asujiaan – kaarti ei ollut vielä saapunut leirille. Leirialueeseen kuuluviksi laskettiin vielä reservikomppanian lähellä sijainnut uimahuone ja laiturit. Leirin pataljoonien kortteleita erottivat siis toisistaan leveät kulkuväylät, kadut ja metsän puolelta vielä isommat aukot. Tämän “Metsäkadun” telttojen puoleiselle sivulle eli jokaisen pataljoonan telttakortteliin rakennettiin kaksi puurakennusta: kanslia- ja varusvarasto ja upseerien ruokailu- ja kerhohuone. Kadun toiselle puolelle pystytettiin loput leiriparakeista. Suorat rakennusrivistöt alkoivat kaupungista Simolaan johtavan tien kohdalta ja jatkuivat aina leirialueen polvekkeeseen saakka. Näistä rakennuksista tuli työn vielä ollessa kesken Östra Finland-lehden mukaan arestirakennuksesta

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=