Lappeenrannan varuskuntahistoria

170 9.6.2 Venäjän leiri Tiettävästi jo Aleksanteri I:n aikana oli Lappeenrannan lähellä venäläisten joukkojen leirialue. Kazanzovin mukaan ei missään muualla silloin ollut niin tasaista maastoaluetta, jota ajan sotataidon mukaiset harjoitukset vaativat. Lappeenrannan aluetta käyttö kuitenkin väheni, kun Hämeenlinnan rautatien valmistuttua alettiin kokoontua Parolassa. Venäläiset joukot käyttivät Parolaa 1890-luvulle saakka, jolloin sen leirialue kävi kenttäharjoituksille ahtaaksi – se riitti Kazanzovin mukaan vain yhdelle kaksipataljoonaiselle rykmentille. Vaihtoehdoksi tuli Lappeenrannan leirikenttä, jossa armeijan koulutusta saatettaisiin myös yhdenmukaistaa suomalaisten ja venäläisten joukkojen yhteisissä leiriharjoituksissa. Vuonna 1892 muodostetun suomenmaalaisen tarkka-ampujaprikaatin kesäleirit päätettiinkin pitää Lappeenrannassa. Suomen sotilaspiirin upseereista ja lääkäreistä koottu toimikunta tuli huhtikuussa 1893 Lappeenrantaan etsimään venäläisten joukkojen leiripaikkaa. Siksi valittiin leirikentän suomalaisten joukkojen alueen vastapäinen puoli. Mäntymetsäinen alue oli lähellä Saimaan rantaa. Kazanzovin mukaan juuri tällä alueella oli Aleksanteri I:n aikana sijainnut venäläisten joukkojen leiri. Alueen valinta nosti Kazanzovin mukaan kiistan toimikunnan suomalaisten ja venäläisten jäsenten kesken: suomalaiset olisivat halunneet venäläisten leirin sivummalle, venäläisten edustaja, suomenmaalaisen tarkka-ampujaprikaatin komentaja Popoff taas pysyi tiukasti vaatimuksessaan. Asian ratkaisi venäläisten kannan mukaan lopulta kenraalikuvernööri Heidenin paikalle lähettämä jalkaväenkenraali Gontsarov. Venäläisten joukot majoittuivat uudelle alueelle jo kesällä 1893 pidetyssä leirikokouksessa. Niistä oli mukana 1. ja 4. suomenmaalainen tarkka-ampujarykmentti sekä suomalaisista joukoista 5. ja 8. tarkka-ampujapataljoona. Leirikokouksen päällikkönä toimi kenraalimajuri Popoff. Venäläiet sotilaat majoitettiin suomalaisten tapaan alaosasta turpeilla ja laudoilla vuorattuihin telttoihin. Samaa mallia noudattivat kiinteät ruokasali- ja keittiörakennukset, kaksi upseeriparakkia, komentajan parakki ja upseerikerho. Rakennusten ulkoasusta on säilynyt melko vähän tietoja. Venäläisille joukko-osastoille empaattinen eversti Kazanzov kirjoittaa muistiinpanoissaan rakennusten olleen “sijoitukseltaan, kooltaan ja näöltään suomalaisten joukkojen vastaavia parempia”. Kiinteiden rakennusten määrä kasvoi 1900-luvun puolella yli 70 yksikköön. Tiedossani on vain muutaman harvan rakennuksen piirustukset. Museovirastossa venäläisten insinöörikomennuskuntien arkistossa on säilynyt vuodelta 1893 suunnitelmapiirustus keittiötä ja ruokasalia varten Lappeenrannan leirille. Siinä rakennus oli toiminnallisesti samanlainen kuin suomalaisen leirin tai reservikomppanioiden artellit: keskellä keittotila, sivuilla varastohuoneet ja seinätön ruokalatila, johon oli sijoitettu pitkät ruokapöydät ja rahit. Suunnitelman toteutuminen on kuitenkin epävarmaa. Venäläisten leirirakennusten lähelle rakennettiin vuonna 1901 vaatimaton puukirkko, jota käytettiin vain harjoitusten aikaan kesäisin. Uuden ja näkyvämmän leirikirkon hanke heräsi kenraalikuvernööri Bobrikovin tarkastusmatkalla Lappeenrantaan vuonna 1903. Tämän jälkeen kirkko näet purettiin ja rakennettiin uusi leirikirkko lähemmäksi rautatieasemaa. Lappeenrannan leirin Pyhälle Nikolaokselle omistetusta sotilaskirkosta on kuitenkin säilynyt jo vuonna 1902 laaditut sotilasinsinööri Polkovnikin allekirjoittamat suunnitelmapiirustukset, joten uutta kirkkoa suunniteltiin jo ennen Bobrikovin matkaa. Polkovnikin allekirjoittamien piirustusten mukaista kivikirkkoa ei leirille kuitenkaan rakennettu, vaan se tehtiin puusta ja sen suunnittelua ja rakentamista valvoi Kazanzovin muistiinpanojen kääntäjän agronomi Wolkoffin tiedon mukaan sotilasinsinööri M. Redjko. Kirkon peruskivi laskettiin juhlallisin menoin toukokuussa 1903, kirkko valmistui seuraavana kesänä ja vihittiin kesäkuussa 1904. 400 hengelle suunnitellun kirkon läheisyyteen rakennettiin myös asuintalo papistolle. Rakennuksen länsipäädyssä kohosi satulakatosta kellotorni ja ikonostaasin puoleisesta päädystä sisätiloja valaiseva telttakattoinen kupoli, joka huipentui sipulitorniksi. Kupolin kohdalla oli päätykolmiolla katettu sisäänkäynti ja samanlainen myös länsitornin kohdalla. Vuonna 1920 purettu rakennus oli säilyneiden tietojen mukaan sisältä kauniisti paneloitu ja muutenkin runsaasti koristeltu. Kirkkoa ympäröi matala koristeellinen aita, ja sen ulkoasua leimasivat runsaat puuleikkaukset. Kullatut kupolit lahjoitti lappeenrantalainen kauppias I. Wolkoff. Timo Lehtonen luonnehtii kirkon tyyliä “koristeelli

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=