Lappeenrannan varuskuntahistoria

173 9.7 Suomen rakuunarykmentin kasarmialue 9.7.1 Suomen asevelvollisille joukoille uusia kasarmeja – Lappeenrannan ratsuväkikasarmien suunnittelijat Vuoden 1879 asevelvollisuuslain tullessa voimaan Suomessa oli sangen vähän uuden armeijan majoittamiseen sopivia kasarmeja. Tärkeimmät niistä olivat Suomen kaartin kasarmit Helsingissä, venäläisten joukkojen käyttämät Katajanokan ja Espoon tullin kasarmit sekä Turun ja Hämeenlinnan kasarmit muualla Suomessa. Suomalaisille joukoille ei kasarmeja liiennyt läänien pääkaupungeista. Siten päätettiin rakentaa kasarmit Vaasaan, Ouluun, Kuopioon, Mikkeliin ja Viipuriin. Myöhemmin Helsingin, Turun ja Hämeenlinnan kasarmit jätettiin lopullisesti venäläisille joukoille ja sinnekin rakennettiin uudet kasarmit. Läänikohtaisten kasarmien piirustukset laati Yleisten rakennusten ylihallituksessa arkkitehti August Boman. Ylihallitus ehdotti kasarmien rakentamista kivestä, jolloin yksikköhinta olisi noussut noin miljoonaan markkaan. Tätä pidettiin kuitenkin liian kalliina, ja kasarmit käskettiin suunnitella puusta. Kustannukset olivat nyt 750 000 markkaa yksiköltä. Kasarmien noin 70 erillistä lehteä käsittävät (tyyppi)piirustukset valmistuivat ylihallituksessa kesällä 1879 ja siirtyivät senaatin tarkistettavaksi. Suomalaisille pataljoonille valmistuivat syksyllä 1881 Vaasan, Oulun, Kuopion, Mikkelin ja Kuopion puukasarmit. Näiden jälkeen 1882–1884 rakennettiin samojen piirustusten mukaan Turun ja Hämeenlinnan kasarmit – kuitenkin komentajan ahtaaksi havaittu asunto rakennettiin isompana kuin aiemmissa. Myöhemmin vanhojenkin kasarmialueiden komentajatalot laajennettiin. Kasarmialueet valittiin kaupunkien ulkopuolelta tai lievealueiden rakentamattomilta tonteilta. Niille sijoitettiin 38 yksi- tai kaksikerroksista rakennusta vähintään 15 metrin päähän toisistaan. Upseereilla oli viisi asuntolaa, yksi talo toimi kansliana ja upseerikerhona, miehistö majaili neljässä kasarmissa, opetuskomennuskunta omassaan. Ruokasali ja neljä keittiötä toimi omassa talossa, kaksi rakennusta oli varattu verstaille ja alipäällystön sekä aseettomien asunnoiksi, yksi kaksikerroksinen rakennus oli kahdeksan perheellisen aliupseerin asuntolana, sairaalalla oli oma rakennus ja monet taloustilat sijaitsivat erillisissä tiloissa. Kivestä tehtiin vain kaksi rakennusta: sauna ja yhdistetty leipomo, pesutupa ja ruokamakasiini. Valmistuneita hirsirakennuksia ei Finska Militären -julkaisun mukaan aluksi laudoitettu eikä maalattu, mutta myöhemmin julkisivut vuorattiin laudoilla ja siveltiin vernissalla. Kasarmien ympäristöön alettiin niiden valmistuttua istuttaa myös runsaasti puita. Kasarmien rakentamista valvoivat lääninarkkitehtien johtamat kolmimiehiset rakennuskomiteat. Lääninarkkitehdit eivät kuitenkaan muiden virkavelvollisuuksiensa takia ehtineet johtaa työtä kovin säännöllisesti ja rakennuksiin jäi puutteita. Rakennuksia jouduttiinkin korjaamaan muutaman vuoden jälkeen korjaamaan laajalti ja kalliisti. Lahoavat kattovasat oli uusittava. Erittäinkin Viipurin kasarmien kattorakenteet ja lattiat vaativat suuria korjauksia. Vuotuiset korjauskustannukset nousivat niin korkeiksi, että maaseutukaupunkien pataljoonat saivat uuden 4 000 markan korjausmäärärahan. Asevelvollisten kasarmien sisäkatot oli alun perin rapattu. Se ei ilmeisestikään vastannut tarkoitustaan, sillä Gripenbergin ylijohtajakaudella alas pudonneet ja halkeilleet katot rakennettiin uudelleen höylätyistä, saumatuista ja vernissatuista laudoista. Tyyppipiirustusten mukaisista puukasarmeista poikkesivat Helsinkiin rakennetut Uudenmaan pataljoonan tiiliset ja peltikattoiset kasarmit, jotka pääosin valmistuivat vuonna 1883. Ne sijaitsivat kahdessa paikassa, pääryhmä aivan Helsingin pohjoisrannassa, toinen sen lähellä Mariankadulla ja Maneesikadulla. Pääryhmänä oli kaksi osittain kolmikerroksista kasarmia, kaksikerroksinen rakennus, jossa sijaitsi muun muassa ruokala, sauna, varusvarasto ja käymälä. Toisessa rakennusryhmässä oli yksi kolmikerroksinen upseeriasuntola, kaksikerroksineen upseerikerho- ja asuntorakennus, asuntola perheellisille aliupseereille ja taloustiloja. Uudenmaan pataljoonan kasarmit olivat teknisesti uudenaikaisia – niissä muun muassa toimi aiemmin vankilarakennuksissa hyväksi todettu keskuslämmitysjärjestelmä. Vesi kuumennettiin höyrykattilassa ja pumpattiin putkia pitkin lämmittämään eri huoneita. Järjestelmän säätäminen oli kuitenkin hankalaa- talvella lämmitettäessä lämpenivät lähinnä höyrykattilaa olevat huoneet, mutta kauempana olevat jäivät kylmiksi. Talvisaikaan oli osa kauemmista huoneista tyhjennettävä.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=