Lappeenrannan varuskuntahistoria

186 Vielä vuoden 1890 lopussa keskusteltiin kasarmialueen vesijohtojärjestelmästä, mutta varsinaisia päätöksiä ei vielä tehty. Senaatti myönsi syksyllä 1890 pieniä lisämäärärahoja tarvittaviin rakennustöihin, esim. tallin pilttuiden savipohjan laittoon ja sisäseinien päällystämiseen, leivinuunin tekoon sairaalan talousrakennukseen, ruumishuoneen asfalttilattiaan ja muuten valmiiden rakennusten viimeistelytyöhön. Yhteensä summa nousi 46 804 markkaan. Vuosien 1891 ja 1892 ohjelmaan määrättyjen rakennusten lisäksi päätettiin vielä tehdä eräitä rakennuksia. Senaatin 5 huhtikuuta 1892 päiväämän päätöksen mukaan aloitettiin suunnitelman viimeinen vaihe: aiemmin rakentamattomat henkilökunnan asunnot apurakennuksineen. Ne valmistuivat ja luovutettiin rakuunarykmentille maaliskuussa 1893. 9.7.4 Rakennustyöt Suomen rakuunarykmentin rakennustyöt Lappeenrannassa kestivät varsinaisesti kesästä 1889 a kesään 1893. Hankkeesta keskusteltiin jo vuoden 1889 alussa yleisesti lappeenrantalaisten kesken, sillä sitä koskevista materiaali- ja urakkatarjouksista ilmoitettiin tammikuussa sanomalehdistössä. Rakuunoiden kasarmihankkeen yksityiset urakoitsijat valittiin Lappeenrannan maistraatissa pidetyissä huutokaupoissa. Aluksi oli vaikeata saada urakoitsijoita työlle, sillä yksikään heistä ei hyväksynyt yleisten rakennusten ylihallituksen tarjoamaa korvausta. Sitä edellytettiin kohotettavan 20 000 markalla. Ylihallitus saikin senaatin sotilastoimikunnalta useaan otteeseen lisävaroja, ja urakkajärjestelmään oltiin ainakin ylihallituksen vuosikertomuksen mukaan tyytyväisiä. Yleisten rakennusten ylihallitus sai rakennusaineiden hankintaan 50 000 markkaa jo tammikuussa 1889 ja vielä huhtikuussa 85 000 markkaa tiilien ja kalkin ostoon. Tarvikkeita saapui työmaalle jo varhain vuoden 1889 alusta. Sebastian Gripenberg antoi 15.1. 1889 puutavaran laadusta ja säilytyksestä tarkat ohjeet; puut piti kaataa talvella, hirret tyvestä vähintään 8 tuumaa ja latvasta 6 tuumaa paksuja. Lappeenrannassa kuulutettiin 17.1. puutavaran toimitushuutokauppa, joka pidettiin 26.1. Tarjousten perusteella maistraatti suositteli puutavaran toimittajiksi lappeenrantalaisia asemapäällikkö Alfred Söderbergiä, kauppias Kristian Haikalaa ja Lauritsalan kartanon omistajan eversti Emil von Haartmania. Täällä tarvike- ja urakkatarjouksia hoitanut Julius Sirén lähetti ylihallitukseen jo 19.2.1889 kirjeen yhdessä rakennusmestarien J.A. Westerlundin ja K. Nenosen kanssa, esitti hintavertailun saatavilla olevasta puutavarasta ja ehdotti sen ostoa asemapäällikkö Söderbergiltä. Ylihallitus piti kuitenkin von Haartmanin tarjousta halvimpana, ja helmikuun alussa hänet valittiin päätoimittajaksi. Ylimääräinen arkkitehti Julius Sirén määrättiin ylihallituksen puolesta valvomaan muun muassa puutavaran toimitusta. Jo 24.2.1889 Julius Sirén, K. Nenonen ja J. Westerlund rakennustyömaalla kuittasivat ensimmäisen hirsi- ja parruerän vastaanotetuksi eversti von Haartmanilta. Hänen toimitussopimuksensa arvo oli 41 030 markkaa; yksi hirsisyli maksoi silloisessa rahassa 69 penniä. Lybeckin apulaisena Lappeenrannassa toimiva arkkitehti Julius Sirén tutki vuoden 1889 alussa ylihallituksen määräyksestä Lappeenrannan seudulla rakennustyöhön tarvittavan tiilen ja kalkin saantia. Hän raportoi 11.3. 1889 neljästä varteenotettavasta tiilitehtaasta. Skinnarin tehdas sijaitsi Saimaan rannalla, maantietä kaupungista länteen noin kuuden virstan päässä. Tehtaassa oli kaksi uunia, joista toinen tuotti Sirénin mukaan 100 000 tiiltä, toinen 60 000. Valmiina siellä oli 170 000 tiiltä ja elokuuhun mennessä se saisi noin 300 000 lisää. Vaaleista tiilistä tehdas laskutti 25 markkaa 1 000 kappaleesta, tummista ja pinnaltaan palaneista 35 markkaa 1 000 kappaleesta. Kuljetus maksoi erikseen noin 10 markkaa 1000 kappaleelta. Sirén totesi Skinnarin tehtaan tiilien laadun olevan parasta seudulla. Kaupungista itään noin neljän virstan päässä Saimaan kanavan varrella sijaitsivat Oittisten ja Bambergin tehtaat vierekkäin. Niillä ei ollut valmiita tiiliä, mutta kesän aikana ne pystyisivät valmistamaan noin 300 000 tiiltä. Oittisten tehdas pyysi 55 markkaa 1 000 tiileltä. Neljäs mahdollinen toimittaja asemapäällikkö Söderberg tarjosi tiiliä Saimaan rannalla sijaitsevalta tilaltaan 45 markalla 1 000 kappaleelta. Elokuuhun mennessä Söderberg lupasi valmistaa yli 100 000 kappaletta. Muita tiilitehtaita ei Sirénin mukaan ollut kaupungin lähistöllä paitsi kaupunkilaisten omaan tarpeeseen tiiliä tuottavaa tehdasta kaupungin lähellä Mikonsaaressa. Seuraavaksi lähimmät tehtaat olivat Viipurissa. Kalkkia Sirén totesi saatavan kauppaneuvos Jakowleffiltä, jolla oli kaksi kalkkiuunia

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=