Lappeenrannan varuskuntahistoria

188 Ehdottamiinsa muutoksiin Lybeck toivoi Gripenbergin suostumusta sähkeitse, minkä jälkeen perustuskaivu voisi alkaa. Lybeck sanoi kaupungin edustajien vastustaneen muutoksia jossain määrin ja kaipasi siksi Gripenbergin kantaa niihin kirjallisesti. Lybeck pyysi 5.7.1889 ylihallitusta lähettämään Lappeenrantaan valmiit detaljipiirustukset kasarmeihin tulevista rautapylväistä ja palkeista sekä kaipaamiaan yhdistetyn halkovajan ja latriinin sekä kanslian ulkohuoneen kustannusarvioita. Hän toivoi myös keittiön piirustuksia toimitettavaksi Lappeenrantaan, kunhan ehdotus oli saatu valmiiksi. Heinäkuun 19:ntenä 1889 Lybeck moitti kirjeessään urakoitsija Leander Kronholmia laiminlyönneistä ja vitkastelusta työn aloittamisessa. Lybeck antoi jo pitkälle edistyneen kesän hälyttämänä myös tiukkoja määräyksiä urakoitsijalle. Muun muassa kottikärryjä ja rakennustelineitä tuli hankkia välittömästi, kivitöiden johto piti järjestää ja lisätä työväkeä suurimpaan mahdolliseen. Urakoitsijan oli myös hyvä olla itse enemmän paikalla, järjestää työmaalle nopeasti paja sekä hankkia muuraus- ja kivityön johtaja. Rakennustyöt kangertelivat vielä elokuun puoliväliin mennessä. Lybeck valitti 15.8. 1889 päivätyssä kirjeessään Gripenbergille, ettei rakennustyö edistynyt hänen toivomaansa vauhtia. Senaattori, kenraali Procopé oli edellisenä sunnuntaina käynyt Lappeenrannassa tarkastusmatkalla. Tällöin oli päätetty aloittaa muuraustyö mahdollisimman pian. Urakoitsija Kronholm ei kuitenkaan pystynyt tähän vielä. Rakennustöitä seurasi lehdistökin. Kesän 1889 asevelvollisten leirin kynnyksellä kaupunkiin saapuneiden tarkka-ampujapataljoonien miehet tutkivat innokkaasti uuden suomalaisen aselajin, ratsuväen, kasarmien rakennustöitä. Uuteen Suomettareen lähetetyn kirjeen mukaan rakennuspaikkaa olikin “mittailtu ristiin rastiin, niinkuin muija sairasta poikaansa, ja tottapa siitä hyvä tulee”. Nimimerkki “Työmies” taas lähetti Kaiku-lehdelle 16.8.1889 päivätyn kirjeen, joka käsitteli rakuunoiden kasarmien rakentamista. Nimimerkin mukaan Lappeenranta vaurastui jatkuvasti kokonsa ja maineensa puolesta. Nimenomaan sotavarustuksien suhteen kaupunki oli merkittävä. Näistä kirjoittaja mainitsi entiset sotaväen kasarmit, kesäleiripaikan sekä parhaillaan rakennettavat ratsuväen kasarmit, tallit, maneesit, kansliat ym. Työssä käytetty urakkajärjestelmä ei työmiestä miellyttänyt. Kirjoittaja tiesi, että rakuunakasarmien ensimmäisen vuoden työt oli ottanut tehdäkseen viipurilainen rakennusmestari 224 900 markalla, joka alitti valtion arvion. Varsinaiset työt oli kirjoittajan mukaan aloitettu heinäkuun puolivälissä. Työnjohtajat olivat valtion puolesta. Nimimerkki piti urakoitsijan käyttöä vääränä kansan ja työmiesten hyväksikäyttönä, sillä valtion säästäessä varojaan ja myöntäessä työn halvan tarjouksen tehneelle ei työn saanut urakoitsija maksanut työntekijöille kunnollista palkkaa. Ensimmäisen 33:n tarkka-ampujan komennuskunnan saapuessa rakuunarykmenttiin Lappeenrantaan syyskuun puolivälissä 1889 ei vielä yksikään kasarmi ollut valmis. Yhden kasarmin tiiliseiniä oli muurattu noin kyynärän verran ja muutamien muiden rakennusten kivijalat olivat valmiina. Komennuskunta majoitettiinkin leirikentälle Turun pataljoonan leirirakennuksiin, ja se käytti Uudenmaan pataljoonan keittiötä ja ruokailutilaa. Kasarmialueen rakennustöiden ohella komennuskunnan 40 hevoselle rakennettiin leirialueelle talli ja hevosten hoitajan asunto syksyllä 1889. Savo-lehti kertoi syyskuun puolivälin kasarmien valmistuvan joutuisasti, ja kaksi tiilirakennusta oli jo muurattavana. Toisesta tuli kolmekerroksinen, toisesta kaksikerroksinen, joskin viimeksimainitun toinen kerros rakennettaisiin puusta. Jälkimmäinen lehden mainitsema rakennus siis itse asiassa oli verstas. Toistenkin rakennusten perustuksia tehtiin jo – tekeillä oli viisi rakennusta, ja seuraavana kesänä piti olla kahdeksan erillistä rakennusta valmiina. Työssä oli 350–400 miestä, muutamia naisiakin. Näistä noin 60 oli muurareita, kivimiehiä oli toista sataa, loput kirvesmiehiä ja muita työmiehiä. Palkkaa muurari sai 25‑40 penniä tunnilta, kivimies 22-27 penniä, kirvesmiehet saivat 2-3,40 markkaa päivässä ja muu työväki korkeintaan 2,25 markkaa päivää kohden. Lehti kertoi yleensä viikolla työmiesten elämä olevan siivoa, mutta pyhäisin ja etenkin palkanmaksupäivinä “kuuluu huudon mölinöitä joka taholta ja humalaisia vilisee kuin `kirjavia kissoja’ kadut täynnä”. Työväki yleensä napisee, kun valtio antaa parhaat työt urakkalaisille, jotka eivät maksa kunnon palkkaa. “Sentähden sanovat muutamat juopottelevansakin, kun on niin vähän palkkaa”.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=