Lappeenrannan varuskuntahistoria

192 käymälöiden syrjäinen sijainti itse kasarmien ulkopuolella. Rykmentin pajakin oli liian pieni, eikä sen kapasiteetti tahtonut riittää paljoon kengitystyöhön. Ilmeisesti juuri Schaumanin vaatimien muutosten vuoksi tammikuussa 1891 laadittiin kasarmialueesta uusi, täsmennetty kartta, joka hyväksyttiin myös sotilastoimituskunnassa. Leander Kronholmin rakentamassa 1. eskadroonan tallissa havaittiin helmikuussa 1891 suuria vesivahinkoja, jotka tuotti Lybeckin mukaan katolle keräytynyt lumi ja liian ohuen eristeen läpi tiivistynyt vesi. Lybeck joutui edelleen vuoden 1891 alussa vastaamaan ylihallitukselle rakuunarykmentin senaatille lähettämiin valituksiin, jotka koskivat kasarmikoostuman rakennuksissa ilmenneitä puutteita. 26.2. 1891 ylihallituksen saaman kirjeen mukaan ongelmia ilmeni muun muassa tallien ja muidenkin rakennusten kattorakenteissa ‑- katot vuotivat. Kasarmeissa uunit savuttivat pahasti; tämän vian poisti nuohous. Urakoitsija Anders Wiklundin kanssa solmittiin 17.2.1891 toinen suuri urakkasopimus. Siinä Wiklund lupasi 260 000 markalla rakentaa muun muassa kasarmin ja kolme eskadroonantallia. Lokakuun ensimmäisenä päivänä 1891 rakuunarykmentti otti vastaan toisen kasarmin ja lopullisesti Wiklund sai rakennustyönsä valmiiksi vuoden 1891 marraskuussa. Vuonna 1891 valmistui kasarmirakennus n:o 10, 40 vuoteen sairaala n:o 38, tallit n:ot 25, 26, 27 sekä yhdistetty halkovarasto ja käymälä n:o 35. Wiklund urakoi lisäksi vuoden 1892 aikana valmistuneen kolmannen eli viimeisen kasarmin n:o 11, trumpetistien 75 hevosen tallin n:o 28, vaunuvajan n:o 32 ja yhdistetyn vajan/käymälän n:o 42. Saimaan pintatasoa paljon korkeammalla sijaitsevana ja runsaan hevosmäärän vuoksi kasarmialueen katsottiin tarvitsevan vesijohdon. Vesijohtoasia oli esillä jo rakentamisen alusta alkaen. Kustannusten ohella ongelmana oli kuitenkin kokemattomuus tällaisen järjestelmän rakentamisessa. Vesijohto- ja viemärijärjestelmän suunnitelma laadittiin ensin tie- ja vesirakennusten ylihallituksessa. Tämä ehdotus ei kuitenkaan tyydyttänyt eikä sitä toteutettu, vaan suunnitelman ja kustannusarvion laatiminen annettiin insinööri Robert Huberille. Hänellä oli yleisten rakennusten ylihallituksen mukaan “suurin kokemus näissä asioissa”. Huberin ehdotus hyväksyttiinkin senaatissa kesäkuussa 1891 ja kustannusarvioltaan 64 000 markkaan nousevia vesijohto- ja viemäröintitöitä päästiin tekemään. Ne valmistuivat vuonna 1892. Vesijohto oli alueella erittäin tarpeellinen, sillä alueella oli valmistuttuaan 800 hevosta ja yhtä monta miestä. Ennen vesijohtojen saamista olivat kasarmialueella jo majailevat opetuskomennuskunta ja ensimmäiset asevelvolliset joutuneet kolmasti päivässä juottamaan hevoset lähes kilometrin päässä sijaitsevassa rannassa ja talvella vetämään veden rannasta talleille ja kasarmeihin. Vesijohdon ja pumppausjärjestelmän suunnittelun ja urakoinnin kustannukset olivat 64 000 markkaa. Pumppausjärjestelmää varten rakennettiin rantaan pumppuhuone ja sen yhteyteen pumpunhoitajan asunto. Pumppu syötti veden ylös mäelle 60 000 litraa vetävään lämmitettävään säiliöön, joka oli kasarmin ullakolla. Säiliöstä vesi johdettiin kasarmien pesuhuoneisiin, keittiöihin, talleihin, maneesiin, upseerien leipomoon ja perheellisen alipäällystön asuntolan edessä sijainneeseen vesipostiin. Vesijohtojärjestelmään liittyi myös viemärijärjestelmä. Jätteet aiottiin aluksi poistaa Saimaaseen viemäriä pitkin. Tästä kuitenkin kaupungin vastustuksen ja oman tuloveden pilaantumisen pelossa luovuttiin, ja viemärit johtivat yhteen isoon ja useaan pienempään jätekaivoon. Senaatin 5. huhtikuuta 1892 päiväämän päätöksen perusteella voitiin aloittaa kasarmikoostuman viimeisten tilojen rakentaminen. Huhtikuun 30. päivänä 1892 käytiin niistä urakkakilpailu, ja tarjouksia tekivät P. Roiha, A. Wiklund, H. Lohman, F. Wuorinen ja J. Mantila. Urakkasopimus solmittiin seuraavan kuun alussa H.E. Lohmanin kanssa 141 000 markasta. Viimeisinä rakennettiin adjutantin, eläinlääkärin ja naimattomien upseereiden asuntola n:o 3 (rakennuksen alakerta kivestä, yläkerta puusta), neljän eskadroonankomentajan asuintalo n:o 4 (rakennuksen alaosa kivestä, yläkerta puusta), ulkorakennus n:o 5 edellä mainittuihin rakennuksiin, leivintupa n: 5A upseeriperheille ja upseerikerholle ja asuinrakennus n:o 16 kerhohuoneistoineen alipäällystölle. Ne luovutettiin rakuunarykmentille maaliskuussa 1893. Hankkeen kustannukset olivat vuoden 1892 kuluessa nousseet 1 850 056 markkaan. Tämän jälkeen seuraaville vuosille myönnettiin vain pienehköjä määrärahoja remontti- ja täydennystöitä varten. Rahaa kului muun muassa työpajarakennuksen sisustuksen muuttamiseen, kuormaston vajan rakentamiseen ja likakaivon sekä paloportaitten tekoon.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=