Lappeenrannan varuskuntahistoria

194 noudattaneen samoja periaatteita kuin tarkka-ampujien kasarmialueita perustettaessa. Näiden kasarmien piirustukset laati yleisten rakennusten ylihallituksessa arkkitehti August Boman. Kasarmit noudattivat paviljonkijärjestelmää, jonka Boman omaksui Pekka Laineen arvion mukaan opintomatkoillaan Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa. Paviljonkijärjestelmä, jonka piti estää tartuntatautien leviäminen, kehitettiin Krimin sodan jälkeen Englannissa. Se suosi yksikerroksisia rakennuksia ja toimintojen eriyttämistä. Majoitustilat tehtiin valoisia ja ilmavia – ikkunat vastakkaisilla puolilla majoitustilaa. Järjestelmää sovellettiin sairaaloihin ja kasarmeihin, ja se levisi laajalti Eurooppaan 1850-luvun jälkipuolella. Bergin mukaan Saksassa järjestelmästä omaksuttiin toimintojen ja majoitustilojen eriyttäminen. Niinpä vuonna 1874 keisari Vilhelm I käski rakentaa kasarmin jokaiseen kerrokseen noin kahden metrin sivukäytävän ja siitä yhteyden paloturvalliseen porraskäytävään. Ruokalat ja muut vastaavat toiminnot tuli sijoittaa omiin rakennuksiinsa. Saksalaisia kasarmeja Berg piti parhaina koko Euroopassa, ja ainakin Ruotsissa ne toimivat esikuvana aina 1900-luvulle saakka. Suomessa paviljonkiperiaatetta pidettiin ainakin 1890-luvun puolivälissä parhaana mahdollisena hygieenisesti. Koska se vaati paljon tilaa, sen katsottiin vähentävän niitä terveydellisiä haittoja, joita suuren väkimäärän kasautuminen aiheutti. Pidettiin myös edullisena, että järjestelmän sotilaallinen perusyksikkö eli komppania asui ja toimi muuten mahdollisimman itsenäisenä ja erillisenä osastona. Suomen kasarmialueista useimmat edustivat tätä rakennustapaa, poikkeuksena vain pääkaupungin kasarmit. Lappeenrannan rakuunakasarmien katsottiin noudattavan järjestelmää osittain. Täällähän majoitettiin kuhunkin kasarmiin enemmän sotilaita kuin tarkka-ampujapataljoonien yksikerroksisiin puukasarmeihin. Ylihallitus perusteli vuosikertomuksessaan Lappeenrannan kasarmien rakentamista kivestä kaksi-, osin kolmikerroksiseksi muun muassa korjauskustannusten säästöillä ja paloturvallisuudella. Lisäksi näin saatiin tilaa rakuunoille tärkeille ratsupihoille. Sotilaatkin puolsivat ylihallituksen kantaa. Ennen rakennustöiden alkua päällikköhallituksen adjutantti everstiluutnantti Blåfjeld esitti jopa harkittavaksi kasarmien korvaamista yhdellä isolla kivirakennuksella, jolloin alueelle olisi saatu lisää tilaa. Yleensä Blåfjeld kannatti mahdollisimman monen puurakennussuunnitelman muuttamista kiviseksi, jolloin säästettäisiin ajan mittaan korjauskustannuksia. Muutoksia ei kuitenkaan toteutettu. Joka tapauksessa vielä vuonna 1895 Finsk Militär Tidskriftissä ilmestynyt Lappeenrannan kasarmirakennuksista kertova artikkeli piti kolmikerroksista konstruktiota edullisempana eskadroonien majoitustapana kuin esimerkiksi yksikerroksisia puukasarmeja – jos olisi rakennettu kuudelle eskadroonalle yksikerroksiset kasarmit, olisi joukkojen tarvitsema vapaa tila jäänyt liian vähäiseksi. Lappeenrannan kasarmialueen rakennukset ja toiminnot eriytettiin saksalaisten kasarmien tapaan toisistaan – vältettiin siis yhtenäistä rakennusblokkia. Majoituskasarmeissa oli lisäksi saksalaiseen tapaan sivukäytävä. Tätä oli sovellettu ennenkin suomalaisessa sotilasarkkitehtuurissa. Varhainen esimerkki siitä on Helsingissä. Katajanokan merikasarmin jälkeen seuraava merkittä sotilasrakennus eli Suomen opetuspataljoonan kasarmi, myöhemmin Kaartin kasarmina tunnettu, poikkesi miehistökasarmin pohjakaavassa Katajanokan avoimesta kasarmisaliratkaisusta. Sinisalon mukaan Engel noudatti vuonna 1818 laatimissaan piirustuksissa miehistökasarmin pohjakaavassa Suomen sotaväen ylitarkastajan H. C. Reuterskiöldin ohjeita. Tämän mielestä mukavan ja terveellisen asumisen vuoksi oli mitoitettava erilliset majoitustilat aina 18‑-20 miehelle. Tupien edessä tuli olla leveä sivukäytävä, jota voisi käyttää aseharjoitteluun ja sulkeisiin. Käytäviin voisi tarvittaessa majoittaa reserviläisiäkin. Sivukäytävät sijoitettiin kasarmin kaikissa kerroksissa kadun puolelle, kahdeksan tupaa ja porrashuone niiden keskellä riviin pihan puolelle. Sivukäytävä rakennettiin asevelvollisuuslain aikana läänien tarkka-ampujapataljoonien puukasarmeihin sekä Helsingissä Uudenmaan pataljoonan kasarmiin. Lappeenrannan rakuunain kolmen kasarmin U-volyyminen ja sivukäytävällinen pohjakaava muistuttaakin samoja ratkaisuja. Erityisesti Lappeenrannan kasarmit lähestyvät Uudenmaan pataljoonan tiloja sisäänkäynnin järjestelyssä. Molemmissa se oli julkisivun puolella eli U:n ulkosyrjällä, rakennuksen keskiosassa. Lappeenrannan rakuunakasarmit jatkoivat kotimaista perinnettä ja liittyivät samalla 1700-luvun sotilaskaavoituksen ja rakentamisen tapaan myös ajanmukaisiin eurooppalaisiin valtavirtauksiin. Kasarmialueen suunnittelija Sebastian Gripenberg oli jo ulkomaisissa joukoissa palvellessaan

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=