Lappeenrannan varuskuntahistoria

24 3.3 Bastionilinnoitukset Axel Löwen käsitteli vuoden 1723 valtiopäivillä esittämässään Suomen puolustussuunnitelmassa linnoitusten eri ominaisuuksia. Linnoituksia rakennettiin ensinnäkin suojaamaan maata viholliselta, joka ei voinut tunkeutua maahan ennen kuin oli valloittanut linnoitukset. Toiseksi linnoitusten avulla pidettiin mahtavaan naapuriin rajoittuvassa maakunnassa yllä kruunun vaikutusvaltaa. Linnoittamiseen vaikuttavia tekijöitä olivat myös kaupan turvaaminen sekä yhteyksien ja vaikutusvallan ylläpitäminen valtakunnan kaukaisimpien osien kanssa. Löwen myös huomautti, että linnoituksia ja linnoitettuja satamia rakennettiin sekä puolustus- että hyökkäyssotaa varten. Löwenin ajatuksista kuvastui osittain jo antiikin ajoista linnoitusten rakentamiseen ja kaupunkien linnoittamiseen vaikuttaneita tekijöitä, jotka isonvihan jälkeisessä muuttuneessa sotilaspoliittisessa tilanteessa vaikuttivat myös Lappeenrannan valitsemiseen linnoitettavaksi kaupungiksi. Vaikka linnoitusten tarkoitusperät olivatkin pysyneet vuosisatoja pitkälti samoina, oli 15. vuosisadan lopulla linnoitusten ja linnoitettujen kaupunkien muotoon alkanut vaikuttaa uusi tekijä – tuliaseitten ja erityisesti tykistön laadun ratkaiseva paraneminen. Tykistön uutta tehoa kuvaa se, kuinka Ranskan kuninkaan Kaarle VIII:n Italianretkellä vuonna 1494 linnoitukset, jotka oli suunniteltu kestämään kuukausia, joutuivatkin antautumaan muutamassa tunnissa; monet varuskunnat antautuivat jo joutuessaan tulituksen uhan alaisiksi. Hyökkäysaseiden ylivertaisuus puolustuslaitteisiin nähden aiheutti sen, että kaupunkien ja linnoitusten puolustukseen kehitettiin aiemmista puolustuslaitteista, siis paksuista kivimuureista ja kivilinnoista, poikkeavia tapoja linnoittaa kohde. de la Croix’n mukaan kaksi metodia havaittiin tehokkaiksi. Ensinnäkin puolustusmuurin uhattua kohtaa voitiin tukea maavallilla sen takaa. Maavalli toimi toisena puolustusvallina, ja sieltä voitiin ampua hyökkääjää puolustuksen omalla tykistöllä. Toinen ja tehokkaampi keino oli rakentaa puolustusvalli kulmittaiseksi siten, että vallien päällä sijaitsevilta ampumapaikoilta voitiin keskittää tuli hyökkääjän etenemiskohdalle. Jälkimmäisestä tavasta kehittyi bastionijärjestelmä, joka oli vallitseva linnoitusperiaate aina 1800-luvulle saakka. Bastionijärjestelmän läpimurto tapahtui 1600-luvulla, jolloin useimmat Euroopan kaupungit oli linnoitettu. Ranskaan muun muassa rakennettiin vuosisadan loppupuolella 300 linnoituksen vyöhyke. Edellä on suppeasti esitelty linnoitustekniikan kehitystä sen vuoksi, että bastionisysteemin kehittyminen vaikutti myös kaupunkien kehitykseen. Bastionijärjestelmä vaati tykkien kantomatkan pidentyessä kaupungin edustalle laajan puuttoman ja rakennuksettoman ampuma-alan, joka samalla eristi kaupungin ympäröivästä maaseudusta. Lisäksi kun aiemmin kaupunkia ympäröivä muuri toimi kaupungeissa pitkälti yksittäisenä arkkitehtuurielementtinä, vaikuttamatta kaupunkien asemakaavaan muuten kuin rajaamalla asutuksen muurien sisäpuolelle, niin bastionisysteemi on vaikuttanut kaupungin asemakaavoitukseen syvällisemmin. Vaikutus heijastuu etenkin linnoitusupseerien omaksumissa radiaalikaupunkisuunnitelmissa, mutta myös ruutukaavaan perustuvissa linnoituskaupungeissa katujen ja sotilasrakennusten sijoittelun taustalla voitaneen nähdä sotilaalliset funktiot. Asemakaavan tuli linnoituskaupungeissa sallia mahdollisimman nopea siirtyminen kaupunkia ympäröiville bastioneille – joukkojen ja tarvikkeiden siirto oli epäilemättä helpompaa ruutukaavaan perustuvassa kaupungissa kuin epäsäännölliseen asemakaavaan perustuvassa kaupungissa. Tuliaseiden kehittäminen vaikutti linnoitusten ja linnoituskaupunkien puolustusvallien ja asemakaavan muodon muutosten lisäksi merkittävästi myös sotilaalliseen infrastruktuuriin ja sitä kautta kaupunkikuvaan. Keskiajalla ei vielä ollut välitöntä tarvetta joukkojen ja tarvikkeiden jatkuvaan ja laajamittaiseen aseissa pitoon ja majoittamiseen. 30-vuotisen sodan jälkeen alettiin osittain aseiden teknistymisen vuoksi pitää sotilaita vakituisesti palkkalistoilla eivätkä palkkajoukot enää siirtyneet niin helposti kilpaileviin joukkoihin. Sotaa alettiin käydä ympärivuotisesti. On kuitenkin syytä huomata, että teknisen kehityksen taustalla olivat laajemmat muutokset yhteiskunnassa ja valtarakenteissa. Asetekniikan kehitykseen vaikutti epäilemättä feodaalisen yhteiskunnan muuttuminen kohti keskitettyä hallintovaltaa. Vaikutussuhde ei kuitenkaan liene ollut yksisuuntainen, vaan tekniikan kehityksen ja yhteiskunnallisten muutosten välillä on ollut vuorovaikutussuhde. Pysyvien joukkojen kasvaessa tuli majoitusrasituksesta siviiliväestölle raskas taakka. Berliinissä tiedetään vuonna 1740 olleen 90 000 asukkaan kaupunkiin sijoitettuna yli 20 000 sotilasta. Ruotsissa sotaväen majoitus hoidettiin suurelta osin ruotuväkilaitoksen avulla lukuun ottamatta linnoituskaupunkeja. Linnoituskaupungeissa majoitus oli kuitenkin ongelmana. Esimerkiksi Malmössä tiedetään 1660-luvulla 450 porvarin joutuneen majoittamaan yli 3 000 miestä ja Lappeenrannassakin sotilaiden majoitus tuotti vaikeuksia koko 1700-luvun ajan. Sotilaiden ja tarvikkeiden sijoittamiseksi

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=