Lappeenrannan varuskuntahistoria

25 rakennettiin pian omat rakennukset sekä sotilaille että vakinaisen ja edelleen teknistyvän armeijan vaatimille eriytyville tiloille. Näistä rakennuksista muodostui omaa sotilaiden siviiliarkkitehtuuria, jota Ejnar Berg on määritellyt sanomalla sen olevan sotilasrakentamista, joka ei kuulu linnoituslaitteiden rakentamiseen. Sotaväki voitiin majoittaa 1700-luvun linnoituskaupungissa neljällä tavalla. Ensinnäkin sotilaat voitiin sijoittaa kaupungin porvarien rakennuksiin. Toiseksi voitiin rakentaa kasarmeja. Kolmas vaihtoehto oli parakkien rakentaminen, ja viimeinen vaihtoehto oli sotilaiden majoittaminen väliaikaisiin majoihin tai telttoihin. Lappeenrannassa majoitus hoidettiin ruotsalaisella kaudella lähinnä rakentamalla parakkeja, joskin osa sotilaista jouduttiin majoittamaan porvareiden rakennuksiin. Venäläisellä kaudellakaan ei kasarmien rakentaminen kattanut kaikkea majoitustarvetta. Sotilasrakennusten muotoon vaikuttivat paljon paikalliset olosuhteet: käytettävissä olevat rakennusaineet, varat sekä linnoituksen käyttötarkoitus ja merkitys. Lappeenrannan kaltaisiin vaatimattomiin varustuksiin, joiden puolustusvalleissa ei ollut suuria muurauksia eikä kasematteja, rakennettiin tarvittavat rakennukset hirsistä erillisiksi vapaasti seisoviksi rakennuksiksi. Sotilaitten siviilirakentamisen määrää lisäsi vielä ajan sotatieteessä vallalla ollut Richelieun, Mazarinin, Colbertin, Le Tellier’n ja Louvois’n luoma ns. makasiinijärjestelmä. Se perustui siihen, että 1600- ja 1700-luvulla armeijat olivat hyvin riippuvaisia muonituksesta. Pyrkimyksenä oli puhdistaa vihollisen haltuun jäävä maa elintarvikkeista; toisaalta taas tuli oman sotajoukon käyttöön perustaa leipomoita ja varastomakasiineja. Joukkojen ei uskallettu antaa edetä kovin kauas omista varastoista. Etenemisen kanssa samaa vauhtia rakennettiin uusia makasiineja ja leipomoita. Armeija ei edennyt varastoistaan kuin viiden päivämarssin päähän, jonka jälkeen oli aina rakennettava uusi leipomo. 1700-luvun tunnetuin ja arvostetuin sotapäällikkö Fredrik Suuri kehitti viiden päivän marssijärjestelmästä seitsemän ja yhdeksän päivän marssijärjestelmän. Raja tuli kuitenkin siinä vastaan, sillä kenttäleipomon leipä säilyi syöntikelpoisena vain yhdeksän päivää. Fredrikin mukaan makasiinit tuli sijoittaa siten, että ne voitaisiin vetää linnoituksen suojaan vihollisen uhatessa. Makasiinien tuli lisäksi sijaita toisistaan riittävien välimatkojen päässä; päämakasiinin tuli sijaita selustassa, koska etulinjassa sen menettämisen riski olisi ollut liian suuri. Varastot tuli Fredrikin mukaan kerätä jo rauhan aikana ja sijoittaa linnoituksiin, joista ne sodan syttyessä olisivat helposti käytettävissä. Varastot sisälsivät varsinaisten sotatarvikkeiden lisäksi ruokatarvikkeita. Vuodelta 1742 on säilynyt erittely siitä, mitä tavaraa ruotsalaisten joukkojen venäläisille luovuttamasta Helsingin makasiinissa oli. Sieltä saatiin saaliiksi sekoitettua ohraa ja kauraa, ohraa, ruista, korppuja, maltaita, herneitä, ruisjauhoja, suolaa, suolalihaa, silliä, silakoita, tupakkaa ja kuivattua lihaa. Lisäksi venäläiset joukot löysivät makasiinista sotilaitten varusteita: sotilaspaitoja, sukkia ja jalkineita. Armeija tarvitsi sodankäyntiin makasiineja, ja makasiinit sijoitettiin mielellään vallituksen sisäpuolelle turvaan ryöstelijöiltä ja viholliselta. Lappeenranta toimi linnoituskaupunkina ja tarvitsi sen vuoksi suojakseen varusväkeä; varusväkeä varten taas tarvittiin majoitustilaa – parakkeja.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=