278 13 LAPPEENRANTA – ITSENÄISYYDEN KAUDEN VARUSKUNTAKAUPUNKI 13.1 Lappeenranta vuoden 1918 jälkeen Venäläiset joukot poistuivat Lappeenrannasta pääosin vuoden 1918 alkuun mennessä. Helmikuun lopussa alueen punaisten joukoissa taisteli kuitenkin vielä kolmekymmentä venäläistä sotilasta. Lokakuun lopussa vuonna 1917 oli suojeluskunnan perustamisen jälkeen Lappeenrannassa perustettu komppanian laajuinen työväen järjestyskaarti. 11.11. 1917 Lappeenrantaan kokoontui noin 500 lähiseutujen järjestyskaartien jäsentä rykmentin perustamista varten. Järjestyskaartista eli punakaartista majoittui tammikuun lopussa tapahtuneen Lappeenrannan haltuunoton jälkeen ainakin esikunta linnoitukseen. Suojeluskunta oli siirtynyt 26. tammikuuta 1918 Taavettiin ja Savitaipaleelle. Tammikuun lopussa punakaartiin liittyi 500 Vuoksenlaaksosta paennutta punaista, jolloin Lappeenrannassa oli aseissa 1 175 miestä. Lappeenranta toimi sodan aikana punaisten joukkojen kokoamispaikkana. Toivasta lainaten “Lappeenranta muodostui kolmeksi talvikuukaudeksi erääksi itäisen Suomen punaisista varuskuntakeskuksista ja linnoituksista”. Lappeenrannassa oli ajoittain kokoontuneina noin 1 500 punakaartilaista, jotka harjoittelivat linnoituksessa muun muassa aseiden käsittelyä. Punaiset joukot evakuoitiin Lappeenrannasta 25.4.1918 Viipuriin. Taistelujen vielä jatkuessa oli Lappeenrannan hallinto 19. kesäkuuta 1918 asti sotilasviranomaisten käsissä. Korkeimpana sotilashallintovirkamiehenä toimi vt. komendantti, yhteiskoulun rehtori Axel Theodor Sahlgren. Lappeenrantaan oli tällöin sijoitettu vartiojoukkoja. Lappeenrannan vartiopataljoona lakkautettiin lokakuussa 1918 ja vankien vartiointi siirtyi siviiliviranomaisille. Rakuunarykmentin kasarmit oli otettu pian vapun jälkeen vuonna 1918 vankileirin käyttöön. Kasarmien ohella oli vankeja sijoitettu myös linnoitukseen. Lappeenranta asema varuskuntakaupunkina säilyi myös itsenäisen Suomen kaudella. Alussa Lappeenrantaan sijoitettiin joukkoja yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi ja punavankileirien vuoksi. Tärkeimmiksi muodostuivat pidemmällä aikavälillä kuitenkin sotilaspoliittiset syyt. Niitemaa on luonnehtinut Lappeenrannan asemaa itsenäisyyden alkupuolen strategisessa ajattelussa vertaamalla kaupunkia Viipuriin. Kun Viipuri toimi hänen mukaansa lukkona, joka esti vihollisen pääsyn EteläSuomeen, niin Lappeenranta puolestaan oli sarana, josta valvottiin pääsyä Laatokan pohjois- ja länsipuolelta Saimaan alueen läpi maan keskiosiin. Lisäksi oli helppoa sijoittaa joukkoja valmiiden kasarmirakennusten ja varuskuntaperinteiden kaupunkiin. Vartiopataljoonan kaudelle olivat Toivasen mukaan tyypillisiä lukuisat järjestyshäiriöt ja rikkomukset, jotka heijastivat ajan levottomuutta. Sekava tilanne heijastui myös ensimmäisinä varsinaisina joukkoosastoina Lappeenrantaan vuonna 1918 siirretyn Tykistökoulun ja lähinnä tykistökoulun opetuksesta huolehtimaan tulleiden saksalaisten opetuspattereiden toimintaan. Tykistökoulussa muun muassa laadittiin useitakin puolustussuunnitelmia hälytystilan varalle. Esimerkiksi kesäkuussa valmistuttiin levottomuuksiin antamalla määräyksiä, jotka astuisivat voimaan käskyllä “Huomio/aika/” ja elokuun alussa laadittiin suunnitelma sekä hälytystilan että myös varsinaisen hälytyksen varalle. Hälytystilan aikana tuli muun muassa varustaa kaksi patrullia, jotka partioisivat kaupungin pääkadulla eli Kauppakadulla sekä kaksi kaupunkia kiertävää hevospatrullia. Varsinaisen hälytyksen sattuessa tuli osastojen kokoontua “suurella tykkipihalla kasarmin keskellä”. 29.10.1918 päivätyssä Lappeenrannan saksalaisten tykistöjoukkojen puolustussuunnitelmassa oli hälytyksen sattuessa määrätty aseistetut osastot siirtymään reservikomppanian rakennusten eli kaupungin syyskuussa aloittaneen komendantin Palmrothin majapaikan mukaan “Palmrothoehe” luokse, varsinaisen kasarmialueen kasarmien luokse, lyseon kohdalle, bastionin eli entisen Nikolain linnakkeen luokse, koilliseen Nikolainkadulle, saksalaisten talleille ja suomalaisen leirin ammusvarastolle. Lisäksi tuli varmistaa posti, rautatieasema ja puhelinlaitos. Edelleen marraskuun alussa 1918 varoitti Saksan pääesikunta omia joukkoja ongelmista saksalaisten itäjoukoissa ja bolshevikkien uhasta sekä määräsi pitämään tehostettua valmiutta joukkojen keskuudessa. Myös Suomen pääesikunta kiinnitti huomiota venäläisten joukkojen lisäykseen Karjalan kannaksella. Vielä kesäkuun alussa 1919 varuskunnan päällikkö eversti Stjerncreutz laati puolustussuunnitelman, jonka lähinnä strategisten laitosten miehittämistä koskevat määräykset olisivat astuneet voimaan käskyllä “levottomuuksia on syttynyt”.
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=