Lappeenrannan varuskuntahistoria

28 Vielä on huomattava, että upseerit saivat muualta Euroopasta tietoja ajan linnoitustaiteen kehityksestä sekä ulkomaanmatkoilla että kirjallisuudesta. Ruotsilla oli ennen suurta Pohjan sotaa Euroopan mantereella provinsseja ja vielä sodan jälkeenkin joitakin alueita. Yhteyksiä Eurooppaan siis oli. Saksaan oli 1600-luvun kuluessa kehittynyt runsaasti linnoittamisen tutkimusta ja opetusta. Linnoitustiede oli useissa saksalaisissa yliopistoissa oppiaineena, ja jo vuonna 1600 oli ruotsalaisille tärkeässä Leidenin yliopistossa opetusta linnoitusopissa. Saksalaisia yliopistoja, joissa linnoitustiedettä opetettiin, olivat mm. Frankfurt, Königsberg, Kiel, Giessen – niissä opetus alkoi jo 1600-luvun puolella. 1700-luvun alussa mukaan tulivat mm. Halle, Wittenberg, Jena, Greifswald ja Würzburg. Ulkomaanmatkoista ja opiskelusta ulkomaisissa yliopistoissa ei ole säilynyt tarkkoja tietoja. Jotain ulkomailla opiskelleiden ruotsalaisten määrästä kertoo kuitenkin Leidenin yliopiston matrikkeli. Sen mukaan vuosina 1620–1700 yli 70 ruotsalaista opiskeli siellä matematiikkaa, johon Leidenissä liittyi linnoitusoppi. Tutkimuksen kannalta oleellista on kuitenkin, että ulkomaanmatkoja tehtiin ja vaikutteita ulkomailta saatiin siinä määrin, että ruotsalaiset linnoitukset olivat laadullisesti täysin vertailtavissa muiden eurooppalaisten linnoitusten kanssa – muun muassa linnoituskonttorien päälliköt Dahlbergistä Löweniin olivat tehneet ulkomaanmatkoja ja työskennelleet ulkomailla. Dahlberg oli opiskellut linnoitustaitoa Frankfurtissa, Löwen oli useaan otteeseen ulkomaisessa palveluksessa muun muassa Hessenissä ja Englannissa. Eri maiden linnoitusten periaatteiltaan “kansainvälisen tyylin” toisaalta ymmärtää, kun ottaa huomioon, miten laajalle levinnyttä linnoitusten rakentamista koskeva kirjallisuus oli. Linnoituskirjallisuuden tekee taidehistorian kannalta mielenkiintoiseksi se, että kirjoissa ei ainoastaan annettu linnoituslaitteisiin liittyviä rakennusohjeita, vaan kirjat sisälsivät myös ohjeita linnoituksiin rakennettavista sotilaallisista siviilirakennuksista, esittelivät rakennuksissa käytettäviä pylväsjärjestelmiä sekä puolustuksellisesti parhaita asemakaavoja eri linnoituskaupunkityyppeihin. Kirjoissa oli usein myös taidokas kuvitus. Myös ruotsalaiset linnoitusupseerit omistivat linnoitusteoreettista kirjallisuutta. Haminan asemakaavan laatijalla Axel Löwenillä esimerkiksi tiedetään olleen hallussaan yli 2000 nidettä käsittävä kirjasto, jossa arvellaan olleen kaikki tärkeimmät linnoitusteoreettiset kirjat. 3.4.2 Linnoitusjoukkojen Suomen prikaati Ruotsin linnoitusjoukot oli jaettu viiteen prikaatiin, joista yhden sijoituspaikka oli Suomi. Suomen prikaatin vahvuus vuonna 1722 oli 14 miestä, joskin vuosikymmenen loppua kohden osa viroista lakkautettiin. Linnoitusjoukot hoitivat Suomessa Hämeenlinnan, Savonlinnan, Kajaanin, Haminan ja Lappeenrannan linnoituksia. Päämajamestariluutnantin eli prikaatin komentajan lisäksi joukkoihin kuului yksi majurin, kaksi kapteenin, kaksi luutnantin, kaksi konduktöörin, kasöörin, materiaalikirjurin ja neljä käsityöläisen virkaa: vallimestarin, muurarin, puusepän ja sepän. Suomen prikaatiin oli vuonna 1721 sijoitettu kapteeni Simon Grundel (siirrettiin Kalmariin vuonna 1730), kapteeni Pehr Cedersparre, luutnantti Roderik Ryberg (erosi vuonna 1724), luutnantti Anders Decker ja konduktööri Johan Conrad Cedersparre. Vuonna 1722 tuli Suomen prikaatiin kapteeni Johan Ammondt. Tutkimuskohteena olevan ajanjakson loppupuolella, vuonna 1739, prikaatiin olivat sijoitettuina kapteeniksi 1735 korotettu Decker, Adam Reinhardt Brunow (kuoli vuonna 1743), luutnantti Carl Fredrik Nordenberg, luutnantti I. Werling (kuoli vuonna 1743) ja konduktööri Jonas Meldercreutz. Suomen prikaatinpäällikkönä oli 1721 virkaatekevänä everstiluutnantti Johan Jacob Faber. Vuonna 1723 Faber siirrettiin majurin palkalle ja everstiluutnantti Lars Glansenstierna (käytetään myös nimeä Lorens Glansberg) tuli prikaatinpäälliköksi. Glansenstierna työskenteli kuolemaansa (vuonna 1740) asti Haminassa. Vuonna 1731 virkaan nimitettiin everstiluutnantti C.H. Schultz (kuoli Turussa 1737). Vuonna 1739 prikaatinpäälliköksi tuli Johan Adam Bläsingh (kirjoitetaan myös Blaesing). Seuraavana vuonna viran sai everstiluutnantti Filip Nordencreutz. Suomen linnoitusprikaatin pääosa oli sijoitettuna Haminaan. Haminan ja Lappeenrannan linnoitusten suunnittelu taas tapahtui samojen miesten työnä ja samanaikaisesti. 1720-luvulla olivat Lappeenrantaan osa-aikaisesti sijoitettuna linnoitusupseereina everstiluutnantti Johan Jacob Faber, kapteenit Simon Jacob Grundel ja Johan Gustaf Ammondt, luutnantit Roderik Ryberg ja Anders Decker, konduktööri Johan Conrad Cedersparre ja Karjalan rakuunoista Lappeenrannan linnoitustöihin siirretty kapteeni Pehr (Petter) Cedersparre. Sotilasrakentamisesta ja suunnittelusta Lappeenrannan 1720-luvun rakennusvaiheen aikana vastasivat pääasiassa everstiluutnantti Faber, kapteeni Ammondt ja kapteeni Pehr Cedersparre sekä konduktööri J.C. Cedersparre. Edellä mainituista upseereista ainakin Faberilla ja Ammondtilla oli vuonna 1723 Lappeenrannassa vuokratut asunnot. Kun linnoitustyöt jälleen tauon jälkeen alkoivat 1730-luvun loppupuolella, sodan jo uhatessa, johti töitä Lappeenrannassa kapteeni Brunow. Hänen vakituinen sijoituspaikkansa

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=