Lappeenrannan varuskuntahistoria

43 5.2 1600-luvun kaavan jatkuvuus 1700-luvun varuskuntakaupungissa Mielenkiintoinen vaikutustekijä puntaroitaessa Lappeenrannan linnoituksen asemakaavan muotoa on 1600-luvun asemakaava – miten se vaikutti linnoitusupseerien suunnittelemaan asemakaavaan vai oliko sillä ylipäätään mitään vaikutusta 1700-luvun alun asemakaavaan. Kysymykseen pyritään vastaamaan vertailemalla katuverkkoa, katuleveyksiä, kortteleita, tontteja, rakennuksia ja aukioita 1600-luvun puolivälistä olevan Lappeenrannan asemakaavaa esittävän kartan ja linnoitusupseerien 1700-luvun alkupuoliskolla tekemien suunnitelma- ja selostuskarttojen välillä. Tähänastisen tutkimuksen mukaan Lappeenrannan 1600-luvun asemakaava oli pohjana ison- ja pikkuvihan välisen kauden asemakaavoitukselle. Aarne Heimala toteaa kirjoituksessaan “Lappeenrannan ensimmäinen asemakaava” linnoituksen nykytilanteesta: “Kristiinankatu on suunnilleen Lappeenrannan ensimmäisen pääkadun paikalla. Yleensä katujen suunta noudattaa ensimmäistä katujärjestelmää. Katujen suoraviivaisuus, kadunristeysten suorakulmaisuus ja säännöllisen asemakaavoituksen perusteet palautuvat Vanhassakaupungissa siihen ensimmäiseen asemakaavaan, joka kaikesta päättäen laadittiin Lappeenrannalle heti perustamisvaiheessa”. Heimala kuitenkin huomauttaa, että 1700-luvun asemakaavoituksessa esiintyy ensimmäisestä asemakaavasta poikkeavia piirteitä. Tällaisina hän pitää asemakaavaan bastionijärjestelmän takia muodostunutta suljettua kokonaisuutta, pääkatua lukuun ottamatta eri lailla järjestettyjä pitkittäiskatuja, pienempiä kortteleita ja eri paikkaan sijoitettua toria. 1600-luvun asemakaavan jatkuvuus onkin hänen mukaansa enemmänkin Lappeenrantaan kotiutuneiden renessanssin kaavoitusperiaatteiden jatkuvuutta. Pekka Toivanen ottaa vahvemman kannan 1600-luvun asemakaavan jatkuvuuteen. Hänen mukaansa niemen ylätasanteen pääkatu sekä poikkikaduista kirkon pohjoispuolinen ja Aspegrenin kartassa viides kirkosta pohjoiseen päin oleva poikkikatu olivat jokseenkin tarkoin samoilla paikoillaan. Samaten hän mainitsee sekä 1600-luvun että vihojen välisen ajan poikkikadun kulkeneen lähes samalla paikalla 1700-luvun raatihuoneen vierestä länsirantaan, kuitenkin 1700-luvun kadun leveytensä verran pohjoisempana. Kirkon hän huomauttaa sijainneen täsmälleen samassa paikassa kuin 1600-luvulla. Toivasen mukaan “Aspegrenin kaavan sekä 1700-luvun ensimmäisen puoliskon karttojen ja suunnitelmien vertailu osoittaa kiistattomasti niiden välisen yhteyden. Asemakaavojen jatkuvuus oli kaupunkiniemen ylätasanteella, sittemmän linnoituksen alueella ilmeinen.” Toivanen kuitenkin huomauttaa, että “alakaupungin” ja “itäkaupungin” korttelit ja kadut eivät noudattaneet Aspegrenin kaavaa. Hän olettaa niitä koskevalla 1700-luvun kaavoituksella olleen yhteytensä, ei Aspegrenin kaavaan, vaan jo ennen kaupunkikautta muodostuneeseen Viipurin aitta- ja tupakylään. Kaavavertailunsa lopuksi Toivanen toteaa 1720-luvulla tapahtuneen Lappeenrannan linnoitus- ja kaavasuunnittelun kivettäneen “1600-luvun kaavallisen ja osittain kaavasta piittaamattoman todellisen tilanteen ikään kuin vanhana nautintana isonvihan jälkeen rakennettuun Lappeenrantaan ja edelleen pikkuvihan jälkeen kolmelta kruunulta kaksipäistä kotkaa symbolinaan pitäneen esivallan huomaan siirtyneeseen kaupunkiin”. Vertailemalla karttamateriaalia voidaan pitää luotettavana aiempaa huomiota siitä, että 1700-luvulla Suureksi Kuninkaankaduksi nimitetty pääkatu sijaitsi osapuilleen samalla paikalla kuin Aspegrenin kaavan pohjois-eteläsuuntainen Pitkäkaduksi kutsuttu pääkatu. Aspegrenin kaavan toinen, niemen länsireunaan merkitty pitkittäiskatu ei esiinny 1700-luvun kartoissa, joskin niemen luoteiskärjessä kulki 1700-luvulla Maaherrankaduksi kutsuttu katu. Se ei kuitenkaan Aspegrenin kartan läntisen pitkittäiskadun tapaan ollut samansuuntainen pääkadun kanssa, vaan poikkesi muutaman asteen Suuren Kuninkaankadun suunnasta. Voidaan kuitenkin havaita, että ylätasanteen alueella ei 1700-luvulla esiintynyt Aspegrenin kaavan mukaista kirkon eteläpuolella sijaitsevaa, vain pääkadun itäpuolella kulkevaa katua ja että Aspegrenin kaavassa kirkon pohjoispuolella sijaitsi vain viisi poikkikatua, kun taas 1700-luvulla linnoitusupseerien kartoissa kirkon pohjoispuolelle on merkitty kuusi katua. On myös huomattava, että “alakaupungin” poikkikatu ei esiinny 1600-luvun kartassa. Ison- ja pikkuvihan välisen ajan karttojen mukaan myös katuleveys linnoitusalueella poikkesi jonkin verran Aspegrenin 1600-luvun puoliväliin ajoittuvan kaavan katuleveydestä. Jo aiemmin on mainittu, että Lappeenranta oli asuttu uusien kaavoittajien saapuessa 1720-luvun alussa. Väkimäärä oli vähäinen: 1712 henkikirjoitettiin vain 46 henkilöä ja vuoden 1722 henkikirjoista löytyy vain 11 isoavihaa edeltävän kauden henkikirjoissa mainittua henkilöä. Kuitenkin siis osa väestöstä asui edelleen kaupunkimäellä, ja tiedetään myös, että osa isoavihaa edeltävältä kaudelta olevista rakennuksista oli säilynyt Lappeenrannassa. Isonvihan kausi ja miehitysaika ei toisaalta merkinnyt vanhalle kaupunkiniemelle vain sodan tuhoja, vaan Lappeenranta oli strategisen sijaintinsa

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=