Lappeenrannan varuskuntahistoria

62 ten matalien puutalojen sävyttämään kaupunkikuvaan tullut mukaan huomattavasti suurempi määrä julkisia rakennuksia, ja kokonaan uusina rakennuksina olivat kaupunkiin tulleet runsaslukuiset, korkein aumakatoin varustetut sotilasrakennukset. Siten voidaan Lappeenrannan kaupunkikuvaa pitää kokonaisuutena, jossa 1600-luvun kaupunkikuvaan verrattuna oli käytetty runsaammin kaupunkitaiteellisia elementtejä. Uutena elementtinä voidaan nähdä myös kaupungin eriyttäminen kolmeen osaan: ylätasanteella sijaitsevaan yläkaupunkiin, länsirannassa sijaitsevaan “alakaupunkiin” ja niemen itäisellä rannalla sijaitsevaan “itäkaupunkiin”. Kämnerinoikeuden pöytäkirjoissa käytettiin alueista nimitystä “Nedre Staden” ja “Östra Staden”. Toivasen mukaan “itäkaupungissa” oli kyseessä esiteollisen ajan kaupungeissa havaittu sosiaalinen eriytymismekanismi, jonka mukaisesti pikkuporvarit ja pieneläjät hakeutuivat sivummalle, mikä Lappeenrannassa merkitsi “itäkaupunkia”. Toisentyyppisenä eriyttämisenä voidaan taas pitää kaupungin pääkatujen korostamista tekemällä ne muita katuja leveämmiksi. 1720-luvulta lähtien olivat linnoitusvallit uusi kaupunkikuvaan vaikuttava elementti. Vallit erottivat jo fyysisestikin kaupungin ja sitä ympäröivän seudun, puhumattakaan siitä symbolivaikutuksesta, jonka puuttomat vallit espanjalaisine ratsastajineen, puuesteineen ja vallihautoineen epäilemättä tekivät ympäröivän maaseudun talonpoikiin. Ylätasannetta kiertävä valli sitä paitsi oli itse kaupungin sisäpuolella. Sen sisäreunalle muodostui vallin mukaisesti kiertävä tie, ja se myös eristi sotilaallisluontoisen “yläkaupungin” ranta-alueiden asutuksesta. 5.7 Kaupunkirakenteeseen vaikuttaneet tekijät ruotsalaisella kaudella Tutkimusaineiston nojalla voidaan todeta, että Faberin ja Johan Conrad Cedersparren linnoitussuunnitelmaan liittyvä asemakaavasuunnitelma ja sen pohjalta 1720-luvulla tapahtunut Lappeenrannan kaupunkirakenteen muotoutuminen poikkesi joissakin piirteissään muista ison- ja pikkuvihan välisen kauden suomalaisista asemakaavoista. Kun muut kauden asemakaavoista seurasivat, Haminan radiaalikaupungin asemakaava mukaan luettuna, täysin 1600-luvun perintöä, on Lappeenrannassa, etenkin Faberin ja Johan Conrad Cedersparren asemakaavasuunnitelmassa, jo piirteitä vuosien 1743–1775 välisenä aikana hahmottuvasta klassismin asemakaavatyypistä. Klassismin asemakaavatyypille oli Liliuksen mukaan ominaista muun muassa kaupungin edustavuuden korostamisen lisäksi kaupunkirakenteen vaihtelevuus mutta samalla katukuvan yhtenäisyys. Vaihtelevuutta korostettiin kaupungin ääriviivan poikkeavalla muodolla, korttelimuodon ja -koon erilaisuudella. Uutta olivat myös entistä useammat aukiot, jotka oli usein sijoitettu symmetrisiksi sommitelmiksi. Merkittävää oli myös kadun 1600-luvun kaavatyypistä poikkeava luonne. Suurvaltakaudella kadut olivat tasalevyisiä ja katutila oli kapea ja matala. Klassismin ihannekatutila taas oli kapea ja korkea. Klassismin kauden katuverkolle oli myös tavallista joidenkin katujen korostaminen. Uutena katutyyppinä tulivat mukaan sädekadut. Uutta oli myös rantaviivan korostaminen, jolloin vedestä tuli uudella tavalla kaupunkitaiteellinen elementti kaupunkiin. Lappeenrannan ison- ja pikkuvihan välisen kauden kaupunkirakentamisen perustana olleelle asemakaavoitukselle ominaiset, kauden muista suomalaisista kaavoista poikkeavat piirteet olivat lyhyesti esitettynä seuraavat. Ensinnäkin kaupunkirakenteessa ilmeni eriytyneisyyttä ja vaihtelua. Etenkin Faberin ja Cedersparren suunnitelman, mutta myös myöhemmän, toteutunutta tilannetta esittävän karttamateriaalin perusteella Lappeenranta muodostui selvästi kolmesta toisistaan eroavasta osasta: sotilaiden hallitsemasta “yläkaupungista”, kaupalle ja hallinnolle varatusta “alakaupungista” ja köyhemmän väestön “itäkaupungista”. Faberin ja Cedersparren suunnitelmassa oli havaittavissa myös pääkatujen korostamista. Joissakin selvityskartoissa oli myös katujen lievää säteittäisyyttä, joskin siihen lienee syynä linnoitusmäen topografia. Merkittävä piirre oli länsirannan “alakaupungin” rantaviivan korostaminen, ei tosin rantatiellä, vaan leveällä yhtenäisellä laiturilla. Lappeenrannan pikkuvihaa edeltäneen asemakaavan erityispiirteisiin ovat vaikuttaneet useat tekijät. Yksi oli epäilemättä linnoitusniemen topografia: jyrkkien rinteiden kapeista ranta-alueista erottama ylätasanne sai suunnittelijat soveltamaan tiukasta ruutukaavasta paikoitellen poikkeavaa jäsentelyä. 1700-luvun alun asemakaavaan vaikuttivat myös kaupunkiniemen aiempi rakennuskanta ja katuverkko. Ylätasanteella oli uuden kaavan pääkatu sijoitettu samalle paikalle, jossa jo 1600luvun pääkatu sijaitsi. “Alakaupungin” katuverkon sijoittelulla ja katujen kapeudella lienee yhteys,

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=