Lappeenrannan varuskuntahistoria

66 6 LINNOITUSTYÖ VENÄJÄN RAJAKAUPUNGISSA 6.1 Tilanne Lappeenrannassa ja Kaakkois-Suomessa Turun rauhan jälkeen Vuosina 1741–1743 käydyllä hattujen sodalla oli sen ruotsalaisittain huonosta maineesta huolimatta joka tapauksessa suuri merkitys Lappeenrannan tulevaan kehitykseen, sillä vuonna 1743 solmitussa Turun rauhassa Lappeenrannasta tuli osa Venäjän valtakuntaa. Rajajoeksi tuli Kymijoki ja Venäjälle siirtyi alue, johon kuuluivat Lappeenrannan lisäksi muun muassa Hamina ja Savonlinna. Venäjälle siirtynyttä aluetta, johon kuului jo aiemmin valloitettu Viipuri, kutsutaan Vanhaksi Suomeksi. Venäjä muodosti valloittamistaan alueista Viipurin kuvernementin vuoden 1744 hallintouudistuksen yhteydessä. Tällöin Lappeenrantaan sijoitettiin Viipurin kuvernementin alaisen Kymenkartanon provinssin käskynhaltijan virkapaikka. Lähinnä Ruotsin vallan aikaista maaherraa vastaavan käskynhaltijan apuna toimi provinssikanslia. Kymenkartanon provinssiin kuuluivat Lappeenrannan ohella Haminan ja Savonlinnan kaupungit. Kaupungeista Hamina oli merkittävin ja Lappeenranta – samaan tapaan kuin ruotsalaisella kaudella – oli sen “tytärkaupunki”. Lappeenrannan asema kuitenkin muuttui Katariina II:n hallinnollisten kokeilujen seurauksena vuosina 1784–1797. Tällöin Viipurin kuvernementin sijaan luotiin käskynhaltijalaitos ja ruotsalaiseen hallintojärjestelmään pohjautuvan Vanhan Suomen hallinnon tilalle tulivat venäläiset virastot. Uudistuksen johdosta Lappeenranta irtautui pysyvästi Haminan alaisuudesta. Lappeenranta pysyi varuskuntakaupunkina Venäjän kaudellakin: Raimo Rannan mukaan Lappeenranta muuttui yhä selvemmin linnoituskaupungiksi, jossa sotilashenkilöiden vaikutusvalta kaupungin asioihin oli entistäkin suurempi. Sotilaiden osuus kaupunkiväestöstä vaihteli vuosittain huomattavasti joistakin sadoista aina kahteen tuhanteen saakka. Sotilaiden suuri määrä aiheutti kaupungin muutamalle sadalle vakinaiselle asukkaalle melkoisia ongelmia, muun muassa majoitusrasituksen. Turun rauhan jälkeen Kaakkois-Suomen strateginen arvo nousi. Alue oli kuten aiemminkin rajaalue, mutta nyt se sijaitsi aivan nousevan suurvallan – Venäjän keisarikunnan – pääkaupungin välittömässä läheisyydessä. Vuoden 1743 jälkeen Ruotsin armeija oli kuitenkin sodan jälkeen niin heikentyneessä tilassa, että Venäjällä ei ollut välitöntä tarvetta kiinnittää kovin suurta huomiota valloitettujen suomalaisten alueiden linnoittamiseen. Rauhanteon jälkeen Haminaa, Lappeenrantaa ja Savonlinnaa jossain määrin kunnostettiin, mutta tämän jälkeen Vanha Suomi jätettiin useiksi vuosiksi linnoitustoimilta rauhaan. Venäläisiä joukkoja alueen kaupungeissa oli silti etenkin 1740-luvun loppupuolella runsaasti: Haminassa kaksi jalkaväkirykmenttiä sekä Lappeenrannassa muun muassa osa sekä Smolenskin rykmentistä että Kiovan rakuunarykmentistä. Tällöin Venäjän ja Ruotsin väliset suhteet olivat kireät. Pietarin läheisyys sekä Ruotsin ja Venäjän välisten suhteiden selkiytymättömyys – etenkin Kustaa III:n valtaannousun jälkeen – aiheutti sen, että Venäjän hallinnon mielenkiinto kohdistui Vanhan Suomen alueeseen. Kiinnostus johti alueen linnoittamiseen Katariina II:n ja Aleksanteri I:n aikana. Knapaksen mukaan linnoitustyöt ajoittuivat neljään pääjaksoon. Pikkuvihan jälkeen 1740-luvulla tehtiin vallatuissa linnoituksissa Lappeenrannassa, Haminassa ja Savonlinnassa pienehköjä parannustöitä. Kustaa III:n vuoden 1772 kaappauksen jälkeen varustettiin vanhoja linnoituksia ja perustettiin kokonaan uutena linnoituksena Taavetti. Kustaan sodan jälkeen 1790-luvulla tehtiin linnoitustöitä kenraali Suvorovin johdolla; uudeksi merilinnoitukseksi tuli Ruotsinsalmi eli nykyinen Kotka. Viimeinen linnoitus- ja sotilasrakennuskausi Vanhassa Suomessa oli Aleksanteri I:n kaudella 1802–1808. Suurten linnoitusten lisäksi rakennettiin etulinnakkeita sekä pienempiä maalinnoituksia katkaisemaan rajalta Pietaria kohti suuntautuvia marssireittejä. Päälinnoituksena toimi Viipuri. Sen edessä olivat taemman puolustuslinjan kaupunkilinnoitukset Hamina, Lappeenranta, Savonlinna ja Käkisalmi, jotka tukivat etummaisessa linjassa olleita etulinnakkeita. Laivaston operaatioita taas tuki Ruotsinsalmen linnoitus. Vastapainona ja yllykkeenä venäläisten linnoitustoiminnalle olivat ruotsalaisten rakentamat linnoitukset rajan toisella puolella. Ruotsissa oli hattupuolue pysynyt vallassa hävityn pikkuvihan jälkeenkin. Venäjän uhkaa torjumaan valtio solmi sotilasliiton 1700-luvun Euroopan mahtivaltion Ranskan kanssa. Ranskan maksamien runsaiden avustusten varassa ruotsalaiset voivat ryhtyä myös kalliisiin linnoitustöihin. Niin ruotsalaisten kuin venäläistenkin linnoitussuunnitelmat perustuivat siihen ajan sotatie

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=