Lappeenrannan varuskuntahistoria

72 Raimo Rannan mukaan jo ennen Bibikovin matkaa oli linnoituksessa käynnistynyt vallien rakennustöitä, joihin myös kaupungin asukkaat joutuivat osallistumaan muun muassa hankkimalla rakennusmateriaalia. Bibikovin matka ja linnoitustyöt liittynevät 1770-luvun alun asemakaavoitukseen ja rakennuskauteen linnoituksessa. Bibikovin selvityksessä esiintyvät nimittäin sanallisessa muodossa samat linnoituslaitteet, jotka oli merkitty myös vuonna 1775 hyväksyttyyn linnoituksen asemakaavaan. Näitä olivat niemen etelärinteen yksinkertaisen tenaljirintaman laajentaminen kolminkertaiseksi ja Nikolain etulinnakkeen rakentaminen kaupungin edustalle Myllymäelle. 1770-luvun suurten rakennustöiden jälkeen oli 1780-luvun alussa rakentamisessa tauko. Tässä vaiheessa linnoitukseen oli Kazanzovin mukaan sijoitettu vajaan sadan tykkimiehen hoitamat 60 tykkiä, mörssäriä ja haupitsia, kun vielä 1750-luvun lopussa oli eteläosan vallituksille mahdollisuus sijoittaa vain 23 tykkiä. Uuden rakennuskauden aiheutti 1780-luvun jälkipuolella kiristynyt sotilaspoliittinen tilanne Ruotsin vastaisella rajalla. Tilanne kärjistyi Ruotsin ja Venäjän välillä vuosina 1788–1790 käytyyn sotaan. Lappeenrannassa linnoituksen vahvistustyöt aloitettiin jo ennen sotaa, joskaan muuta ei ehditty tehdä kuin vahvistaa huonoon kuntoon päässeitä vallitusten paaluaitauksia. Sotaa edeltävän vuoden 1787 syksyllä muodostettiin linnoitukseen kuitenkin viiden komppanian vahvuinen varuskuntapataljoona ja Saimaan soutulaivasto. Vuonna 1788 määriteltiin myös Lappeenrannan linnoituksen sotilaallinen funktio. Linnoituksen tärkeänä tehtävänä oli estää ruotsalaisten maihinnousu Saimaan kautta Venäjän puolelle. Saimaan salmia myöten pelättiin pystyvän kulkemaan jopa kaleerikuljetuslaivaston. Vuosien 1788–1789 Kustaan sota ja Lappeenrannan lähistöllä käydyt taistelut motivoivat epäilemättä voimakkaasti varojen ja ajan käyttöä Lappeenrannan linnoituksen rakennustöihin 1790luvulla. Lappeenrantaa käytettiin edestakaisin aaltoilevan sodankäynnin aikana tärkeänä joukkojen kokoamispaikkana ja huoltokeskuksena. Lappeenrannan varastot taas pystyttiin helposti täydentämään maanteitse Viipurista. Kaupungista käsin taas kyettiin torjumaan Saimaata pitkin tuleva hyökkäys ja toisaalta huoltamaan Olavinlinnaa, jota Ruotsin joukot eivät pystyneet valloittamaan. Vastahyökkäyksien yhteydessä Lappeenrannan strateginen sijainti liikenneyhteyksien risteyskohdassa osoittautui myös tärkeäksi – Lappeenrannasta oli mahdollista kevein joukoin edetä vaikka Pohjanmaalle saakka. Kustaan sodan jälkeen juhlittiin Vanhan Suomen linnoituksissa elokuussa 1790 solmittua rauhaa tykinlaukauksin ja juhlatilaisuuksin. 1790-luvun kuluessa kuitenkin alettiin alueella toteuttaa sodassa saatuja opetuksia. Vanhan Suomen linnoittaminen Kustaan sodan jälkeen alkoi, kun keisarinna Katariina II 29.4.1791 määräsi yhden Venäjän kuuluisimmista kenraaleista, Alexander Vasiljevits Suvorovin, Suomeen tarkastamaan aluetta linnoitusjärjestelyjä varten. 25.6.1791 päivätyssä kirjeessä Katariina määräsi Suvorovin aloittamaan linnoitusten rakentamisen. Kreivi Suvorovin Suomessa-oloaikanaan 1790-luvun alussa lähettämistä kirjeistä voi suurin piirtein päätellä, missä kenraali linnoituksia tarkastaessaan ja linnoitustöitä valvoessaan oleskeli. Vielä huhtikuussa vuonna 1791 Suvorov oli Pietarissa, mutta kuitenkin jo seuraavan kuun alussa hän oli saapunut Savonlinnaan. Sieltä Suvorovin matka suuntautui Lappeenrantaan. Täällä hän oli ainakin toukokuun alussa mutta siirtyi pian Haminaan. Kesäkuun 30. päivänä Suvorov taas päiväsi kirjeensä Lappeenrannassa. Heinäkuun puolivälistä lähtien kreivi vietti yli kuukauden Kyminlinnassa valvomassa sen varustustöitä. Lappeenrantaan Suvorov palasi syyskuun lopussa. Nyt oleskelu Lappeenrannassa kesti pitempään kuin keväällä. Suvorov lähetti Lappeenrannasta kymmenkunta kirjettä ja oleskeli siellä vielä ainakin marraskuun alussa. Vuoden 1791 joulukuun ja marraskuun 1792 välisenä aikana Suvorov oli vielä Suomessa, mutta ei ainakaan kirjeiden päiväyksistä päätellen enää Lappeenrannassa. Linnoitustöitä haittasivat monenlaiset vaikeudet. Muun muassa linnoitustöiden vaatimien urakoitsijoiden ja materiaalien hankinta oli vaikeaa. Kalkkia poltettiin Narvassa asti, josta sitä tuotiin ainakin Ruotsinsalmeen. Narvasta lähetettiin Suomeen vuoden 1791 lopussa ja vuoden 1792 alussa myös kalkinpolton taitavia kivimiehiä. Myöhemmin kalkin saanti paranikin. Insinöörihallinto oli 1790-luvun alussa hankkinut omistusoikeuden neljään Lappeenrannan lähistöllä sijaitsevan Ihalaisten kylän taloon, joiden alueella oli jo vanhastaan tunnettu kalkkiesiintymä. Siellä insinöörijoukot aloittivat, mahdollisesti narvalaisten avustuksella, vuonna 1794 kalkinpolton alueen linnoitusten tarpeisiin. Uusien vallien myötä vahvistettiin myös aseistusta. 1790-luvun kuluessa kaupunkiin pyrittiin sijoittamaan yhteensä jopa 156 tykkiä.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=