Lappeenrannan varuskuntahistoria

85 jälkipuoliskolta. Tällöin komentajana toimi virassaan luutnantista kapteeniluutnantiksi edennyt Michaila Borisov. Vuonna 1806 Saimaan laivaston joukoissa – perheet mukaan luettuna – oli Rannan rippikirjoista laskemat noin 200 henkeä. Seuraavana vuonna luutnantteja tuli laivastoon kaksi lisää, samoin muuta henkilökuntaa. Erityisen paljon nousi laivaston tykistön pommittajien määrä, 48:sta 86:een. Ennen Suomen sotaa laivastossa oli yli 100 matruusia. Näiden lisäksi joukkoihin kuului kapteeniluutnantti Peter Aleksejevin johtama tykistöosasto. Siihen kuului Aleksejevin lisäksi vielä toinen upseeri ja 9 aliupseeria. Miehistöstä oli pommittajia 10 ja tykkimiehiä 19. Vuonna 1809 Lappeenrannan laivastoa supistettiin, ja lopullisesti laivasto lakkautettiin maaliskuun 1. päivänä 1810. Amiraliteetin omaisuudesta jätettiin kuitenkin huolehtimaan vartio ja satamapäällikkö. Raimo Ranta on todennut kaupunkiin sijoitettujen sotilaiden vaihtuneen suhteellisen tiheään. Esimerkiksi laivaston tykistön pommittajista merkittiin vuoden 1797 ortodoksisiin rippikirjoihin 59 uutta miestä ja vain 27 pommittajista oli vanhoja eli pysynyt paikkakunnalla. Joukkojen kokonaismäärä 1790-luvun lopun alle 800 miehestä väheni vuosisadan vaihteeseen jonkin verran, sillä alimmillaan vuonna 1800 sotilaita oli noin 350. Tämän jälkeen kasarmien valmistuttua vuosisadan vaihteen molemmin puolin nousi varusväen määrä jopa 1 700–1 750 mieheen. Tämän jälkeen linnoituksen joukko-osastojen lukumäärä pysyi vuosien 1808–1809 sodan alla korkeana. Vielä vuonna 1810, linnoituksen lakkauttamisvuonna ja Suomen sodan jo päätyttyä, oli kaupungissa lähes 2 000 sotilasta. 1800-luvun alun joukkoihin kuuluivat jo 1790-luvun varuskuntajoukot, Lappeenrannan rajapataljoona, eri komennuskunnat ja Saimaan laivasto. Vuosisadan vaihteessa Lappeenrannassa oli ainakin vuonna 1799 osasto Rosentalevin rykmentistä ja vuosian 1802 ja 1803 komennettuna osasto Nevskin musketöörirykmentistä, Suomen sodan aikaan kaupungissa ja sen läheisyydessä oleskelivat ainakin Novgorodin rykmentti vuoteen 1808, seuraavana vuonna Tulan musketöörirykmentti, Petrovskin musketöörirykmentti ja vielä vuosina 1811–1812 Podolskin jalkaväkirykmentti. Lappeenrannan varuskuntaa johdettiin kauden alussa Haminan varuskunnasta käsin. Vuonna 1745 Lappeenrantaan kuitenkin nimitettiin oma komendantti, kapteeni Kuprianov. Häntä seurasi vuonna 1746 luutnantti Aleksander Selenoi, hänen jälkeensä komendanttina oli luutnantti Kusnetsov. Alkuvuodesta 1747 oli hetken aikaa komendanttina majuri Zerbukov. Venäläisen kauden alussa komendantit vaihtuivat tiuhaan. Vuonna 1748 määrättiin linnoitukseen ensimmäisen kerran pitempiaikainen komendantti, luutnantista kapteeniksi Lappeenrannassa ylennyt Andreas Tzeredinin. Hän komensi kahta varuskuntajoukkuettaan vuoteen 1759 asti. Tähän aikaan esimerkiksi Haminassa oli 2 000 miehen varuskunta ja sen komentajana everstin arvoinen upseeri. Tzeredinin jälkeen Lappeenrannan linnoituksen komendantiksi tuli kapteeni von Berg ja Hänen jälkeensä kapteeni Falkenberg. Linnoituksen sotilaallinen merkityksen lienee katsottu nousseen, mitä jo kuvastavat 1750-luvun vallitustyötkin, sillä komendanttina oli tästä lähin vähintään kapteenin arvoinen upseeri. 1762 komendantiksi tuli majuri Fabian Birkstam ja hänen jälkeensä vuonna 1764 eversti Barbot de Marnie. Hänen kautensa Lappeenrannassa kesti kymmenen vuotta. Raimo Rannan mukaan komendantin vaikutus kaupunkiin voimistui hänen aikanaan. Komendantti sekaantui tonttipolitiikkaan, talojen rakentamiseen ja sijoittamiseen, majoitukseen ja katujen kunnostamiseen. Komendantti vastasi myös varuskunnan tarvitsemien rakennusten teettämisestä. de Marnien omavaltaisuutta ja oman arvonsa tuntevuutta kuvaa muun muassa se, että vuoden 1769 syksyllä käsiteltiin raastuvassa syytöksiä siitä, että de Marnie oli yöllä tunkeutunut pikkuporvari Kolehmaisen taloon ja pahoinpidellyt häntä. Linnoituksen 1770-luvun kaavoitus- ja rakennustöiden yhteydessä vaihdettiin myös komendanttia. Uudeksi komentajaksi tuli vuonna 1774 eversti Ivan Silov. Hän oli toimessaan 1780-luvun jälkipuoliskolle asti. Silov pääsi jo majoittumaan linnoituksen keskusaukion reunalle rakennettuun uuteen kiviseen komendantintaloon. Hänen aikanaan komendantin voimakas vaikutus kaupungin hallintoon ja rakentamiseen jatkui, Raimo Rannan mukaan osittain Katariina II:n hallintouudistuksen takia. Silovia seurasi komendanttina majuri Dmitri Stepanov, joka toimi komendanttina vuoteen 1797 asti, jolloin komendantin virkaan astui kapteeni Grön. Hänen jälkeensä komendantin tehtäviä hoiti paikallismajuri Karl von Brakel. Hän pysyi linnoituksessa vielä sodan jälkeenkin. Ranta huomauttaa linnoituksen komendanttina olleen ainakin vuosina 1804–1809 virallisesti kenraalimajuri Kublitzin, mutta tämän olleen paljon poissa kaupungista ja hoidattaneen tehtäviään Brakelilla. Komendanttien apuna toimi pieni komennuskunta. Esimerkiksi vuonna 1796 majuri Dmitri Stepa

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=