Lappeenrannan varuskuntahistoria

155 kiemurteleva polku. Lisäksi istutettiin maantien puoleiselle sivulle koko komppanian alueen pituinen koivurivi. Lappeenrannan reservikomppanian kiinteistöä viimeisteltiin vielä vuosina 1885–1886. Vuonna 1892 rakennettiin uusi käymälä. Suurehko korjaus osui vuoteen 1894, jolloin kokonaiskustannusarvio nousi yli 2300 markkaan. Tällöin korjattiin pääosin reservimiesten majoitusparakkia. Vuonna 1898 tehtiin uusi talouskellari komppanianpäällikölle. Alue ja rakennukset luovutettiin 15.4.1904 venäläisten joukkojen käyttöön. Venäläiset eivät liene muuttaneet rakennuksia paljoakaan, sillä ainakin vuonna 1908 tehty inventointi vastasi suomalaisen sotaväen aikaista kuvaa. Rakennukset olivat pärekattoisia paitsi upseeri- ja aliupseeritalot. Rakennukset olivat inventoinnin mukaan puisia, kaivo kuitenkin kivestä. Vuonna 1918 tuli alue taas suomalaisten käsiin ja luovutettiin vuonna 1923 puolustusministeriölle. Reservikomppanian tiloissa toimi itsenäisen Suomen kaudella ainakin Ratsuväkiprikaatin ja sotilaspiirin esikunta. Vuonna 1979 alue siirtyi rakennuksineen kaupungin haltuun.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=