322 Lappeenrantalaista tapakulttuuria tutkineen Riitta Räsäsen mukaan upseeristo oli lappeenrantalaisessa yhteisössä oma huomattava “sisäryhmänsä”. Upseerit ratsupalvelijoineen erottuivat vielä ennen sotia muusta väestöstä pukunsa, käytöksensä ja tapakulttuurinsa puolesta. Upseereilla perheineen oli muuhun väestöön verrattuna aristokraattinen vivahde – “kuin hienoja rotuhevosia, ne ihmiset”. Tavallinen lappeenrantalainen ei useinkaan ollut henkilökohtaisesti tekemisissä upseeriston perheineen muodostaman ryhmän kanssa. Toki upseeristoa näki kaupoissa, lainanhakijoina pankeissa ja muuten liikkumassa kaupungissa. Räsäsen mukaan kuitenkin vain harvat muut kaupunkilaiset tutustuivat ryhmään kutsuttuina johonkin juhlaan tai yhteisissä maanpuolustukseen liittyvissä asioissa. Upseeriston tapakulttuurin Räsänen näkee pysyneen omana, ryhmän sisäisenä “muilta kaupunkilaisilta suljettuine kerhoineen, kuukausittain toistuvine iltajuhlineen, karnevaaleineen ja talvisine rekiretkineen”. Kuvaa vahvistaa Sinerma, joka on Adolf Ehrnroothin elämänkerrassa luonnehtinut Lappeenrannan varuskunnan upseeriston elämää ennen sotia sisäänlämpiäväksi, eräänlaiseksi “perhe-elämäksi”. Upseeristo kyllä seurusteli kaupunkilaisten kanssa ja kaupunkilaisia muun muassa kutsuttiin suurempiin juhliin upseerikerholle, mutta muuten pitäydyttiin omassa piirissä. Ratsuväkiprikaatin tai ainakin Uudenmaan rakuunarykmentin upseerikunnan luonnetta ruotsinkielisen yläluokan osana luonnehtii Sinerman kertomus Adolf Ehrnroothin sijoittumisesta joukko-osastoon. 17-vuotiaan Ehrnroothin astuessa rykmentin palvelukseen alokkaana 1920-luvulla olivat Uudenmaan rakuunarykmentissä upseereina jo Adolfin kaksi veljeä ja muutkin upseerit tunsivat Adolfin. Alokasajan ja kadettikoulun jälkeen kornetti Ehrnrooth valitsi ilman epäröintiä vanhempien veljiensä tapaan joukko-osastokseen Uudenmaan rakuunarykmentin. Ratsuväkiupseerien taloudellinen asema ei usein kuitenkaan ollut muun, korkeankin, yhteiskunnallisen arvostuksen veroinen. Upseerit esimerkiksi menivät lähinnä taloudellisista syistä melko myöhään naimisiin. Nuoret upseerit asuivat joko varuskunnan omissa asunnoissa tai vuokrasivat yhteisen asunnon kaupungilta. Esimerkiksi liittyessään Uudenmaan rakuunarykmentin upseerikuntaan kornetti Adolf Ehrnrooth muutti aluksi luutnantti Leo Franckin asuinkumppaniksi upseerikerhon yläkerrassa olevaan toiseen huoneeseen. Toisessa yläkerran huoneessa asuivat Adolfin vanhemmat veljet. Kun varuskunnan päällikkö päätti muuttaa upseerikerhon huoneet vierashuoneiksi tilapäisesti varuskunnassa yöpyville upseereille, muutti Ehrnrooth kaupungilla sijaitsevaan kornettien Bäckmanin ja Palmgrenin asuntoon. Yhteisessä asunnossa majaili kolmen metsästystä harrastavan kornetin ohella viisi koiraa. Kornetin palkka oli 1920-luvulla noin 1 600 markkaa kuukaudessa ja osa siitä luovutettiin upseerikerholle ruokalaskujen maksamiseen. Alkoholikulut maksettiin vielä erikseen. Etenkin palveluksen alkuvaiheessa oli lisäksi suuria kuluja. Jokaisen upseerin tuli kustantaa upseerikerholle kaksi hopeahaarukkaa, kaksi veistä ja kolme lusikkaa sekä hankkia virkapuvut ja ratsastusvälineet. Nuoret upseerit oleskelivat yleensä upseerikerholla. Kerholla oli gramofoni ja levyjä sekä laaja kirjasto. Vaikka elettiin kieltolain aikaa, oli kerhon yläkerrossa klubihuone, josta voitiin ostaa
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=