214 Kasarmialueen oltua jo pitkään valmiina täydennettiin rakennuksia vielä palokalustovajalla (rakennus n:o 44). Rakennus sijoitettiin alueen luoteiseen rakennusryhmään trumpetistien tallin koillispäädyn puolelle. Seb. Gripenbergin vuonna 1897 allekirjoittamien piirustusten mukaan vaja oli suorakaidepohjainen ja satulakattoinen puurakennus. Päädyssä johti sinne luiska ja leveät pariovet. Toiseen päätyyn oli sijoitettu kaksi uunia. Rakennuksen julkisivuissa oli sokkelin yläpuolella pystylaudalla vuorattu vyöhyke, sen päällä vaakavuoraus ja räystään alla ja päätykolmioissa jälleen pystylautavuoraus. Pitkää sivua elävöittivät lisäksi kahden ikkunan klassistiset kehyslaudat. 9.7.6 Venäläisten joukkojen rakennukset 1910-luvulla Lappeenrannan ympäristön erilliset sotilasalueet: reserviparakit, rakuunakasarmit, linnoitus ja koko leirialue, siirtyivät venäläisten joukkojen käyttöön Suomen armeijan lakkauttamisen jälkeen. Viimeisinä autonomisen Suomen armeijan Lappeenrannan sotilasrakennuksista luovutettiin reservikasarmit venäläisille vuonna 1904. Lappeenrannassa oli taas pelkästään venäläinen varuskunta. Joukko-osastojen vaihdos ei aluksi aiheuttanut muutoksia sotilasrakentamiseen. Tärkeintä varuskuntaaluetta eli rakuunoiden kasarmialuetta ei täydennetty, vaan kunnostettiin entisiä rakennuksia. Alueella toimi edelleen ratsuväki ‑- vain joukko-osaston kansallisuus vaihtui. Vuodelta 1907 eräässä puolustusministeriön Lappeenrannan rakennustoimistossa säilyneessä vesijohtoverkon laajentamiseen liittyneessä kartassa näkyy kuitenkin lisärakennussuunnitelma. Uudet, silloisen 55. rakuunarykmentin kasarmialueen rakennukset tuli kartassa esiintyvän hahmotelman mukaan sijoittaa alueen ylätasanteelle. Hahmotelman mukaan artellin eli ruokalarakennuksen molemmin puolin sijainneiden halkovajan ja käymälän tilalle suunniteltiin kahta isompaa rakennusta. Vesijohtoverkkoon liitettävät pesutupa ja kuivakäymälät taas aiottiin sijoittaa kasarmien sisälle, keskiosan portaikon kohtaan rakennuksen korkuiseksi jatkeeksi. Keskiaukion molemmin puolin sijaitsevien tallien väliin suunniteltiin uudisrakennuksia. Nähtävästi idänpuoleisin talli ja sen ja alipäällystön asuntojen välinen käymälä aiottiin purkaa ja rakentaa tilalle kaksi uutta tallia tai muuta rakennusta. Keskusaukion molemmin puolin olisi nyt siis sijainnut kummallakin puolen kolme rakennusta. Rakennuskantaa tiivistettiin lisää maneesin takana. Maneesin ja trumpetistien tallin väliin tuli yksi uudisrakennus ja sen länsipuolelle vanhan puutallin taakse vielä toinen samankokoinen. Vielä oli hahmotelmassa piirretty sairastallien viereen T-volyyminen rakennus.”Käymälätornien” rakentaminen lykkäytyi kuitenkin vuoteen 1910. Siihen liittyvän asemakartan mukaan vielä tällöin myös ruokalarakennuksen molemmin puolin sijainneet halkovarastot olivat ennallaan. Suomeen rakennettiin 1910-luvulle tultaessa venäläisille joukoille uusia varuskuntia lähinnä Pietarin rautatien varteen ja rannikolle: Kouvolaan, Korialle, Hennalaan, Riihimäelle ja Dragsvikiin. Kasarmeja ja muita sotilasrakennuksia tehtiin lisää myös Santahaminaan, Tuusulaan, Hämeenlinnaan, Haminaan ja Lappeenrantaan. Näin haluttiin sekä varautua suomalaisten kapinan varalta että varmistaa Pietari-Helsinki-linja kenties Ruotsin avulla tapahtuvaa Saksan maihinnousua vastaan. Suomeen oli saatava sijoitetuksi kolmas prikaati siellä jo olevien kahden lisäksi. Kasarmien rakentamista pidettiin välttämättömänä, sillä majoitus yksityisasuntoihin tuntui mahdottomalta paikallisen väestön eli siis suomalaisten vihamielisyyden vuoksi. Kasarmien rakentaminen oli pitkälti Venäjän keskussotilasjohdon projekti. Autonomisen Suomen viranomaiset eivät oman armeijan lakkauttamisen jälkeen ottaneet siihen osaa. Myös yleisten rakennusten ylihallitus pysyi siitä syrjässä, ja kasarmien suunnittelusta ja rakentamisesta vastasivat Venäjän sotilasinsinöörit. Kun Suomen kuitenkin tuli osallistua edelleen valtakunnan sotilasmenoihin, oli rakennuskustannuksia maksettava. Esimerkiksi venäläisille joukoille Lappeenrantaan tehdyistä sotilasrakennuksista maksettiin 500 000 ruplaa. Luntinen ilmoittaa Venäjän sotaministeriön esittäneen kasarmien rakentamiseen käytettäväksi vuoden 1910 lisäbudjetista 11 784 000 ruplaa. Rahaministeri Kokovcov vastusti menoerää, mutta ministerineuvosto puolsi kasarmien rakentamista. Venäjän sotaministeri Suhomlinov halusi majoittaa uusiin kasarmeihin joukot jo ennen talvea 1909‑-1910. Tämä ei kuitenkaan onnistunut paitsi rahoitusongelmien muun muassa tonttien luovutusten hitauden vuoksi. Aluksi tehtyjen vapaaehtoisten maakauppojen jälkeen käytettiinkin nopeutettua pakkolunastusta muun muassa Kouvolassa, Korialla, Tampereella, Riihimäellä ja Dragsvikissa.
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=