227 Invalidikomennuskuntaa johti 1830-luvulle asti vänrikki S. Tarasejovits. Vuoden 1834 alusta majaili kaupungissa sekä Haminan että Lappeenrannan invalidikomennuskunnat. Niiden yhteisenä päällikkönä oli aluksi aliluutnantti Schalejev ja keväästä 1836 lähtien luutnantti N. Jakovlev. Koleraan kuolleen Jakovlevin jälkeen komennon sai vuonna 1849 aliluutnantti Feodorov. Feodorovin oli ilmeisestikin korkean iän vuoksi vaikeata pitää kuria komennuskunnassa, jonka sotilaat tällöin olivat Castrénin mukaan suureksi osaksi aikaisemmin varkauksista ja muista rikoksista tuomittuja. Useiden varkaustapausten jälkeen komennuskunnalle asetettiin uusi päällikkö, kapteeni Lindegren. Hänen kautensa jäi lyhyeksi, sillä ainakin jo vuonna 1853 oli invalidien esimiehenä luutnantti Blumenthal, jota kaupunkilaiset kehuivat, hän kun kovalla kurinpidolla esti epäjärjestyksen ja varkaudet. Vuonna 1855 oli invalidikomennuskunnan tilapäisenä päällikkönä aliluutnantti O. Uggla. Myöhemmin toimi vakinaistettiin ja Uggla oli komennuskunnan päällikkönä aina 1860-luvulle asti. Invalidikomennuskunta siirtyi lopullisesti kaupungista pois keväällä 1863. Krimin sota 1850-luvulla vilkastutti elämää Lappeenrannassa, sillä rannikkotietä pidettiin osin vaarallisena. Siten joukkoja ja tarvikkeita siirrettiin sisämaan eli Lappeenrannan kautta. Ensimmäinen sodan takia kulkenut joukko-osasto oli Castrénin arvion mukaan 23. jalkaväkidivisioonan prikaati kenraalimajuri Tšekmarevin johdolla. Suuri tapaus oli Suomen kaartin saapuminen marssillaan tänne 3. huhtikuuta 1854. Samanaikaisesti tuli kaupunkiin venäläinen reservipataljoona, ja tänne sijoitettiin uusi 7. arrestanttikomppania, jossa oli 240 miestä. Arrestanttikomppanioihin koottiin Venäjän armeijassa muun muassa irtolaisia, velallisia ja pikkurikollisia. Niitä saatettiin käyttää rakennustöihin tai muuhun ruumiilliseen työhön. Syksyllä 1854 sijoitettiin kaupunkiin tykistöä, krenatööridivisioonan patteri, ja marraskuussa 1854 majoitettiin linnoitukseen talveksi myös kevyt tykistöpatteri, jossa oli parisataa sotilasta. Arrestanttikomppania tuli Ahvenanmaalta ja sen päällikkönä toimi vänrikki Šišin. Tykistöpatteria johti kapteeni Bogdanov. Tykistöpatteri harjoitti talvella 1854–1855 kovapanosmmuntaa sekä leirikentällä että linnoitusniemeltä Voisalmeen päin. Tykistö lähti pois maaliskuussa 1855. Arrestanttikomppania taas siirrettiin marraskuussa samana vuonna Käkisalmeen. Talvella 1854‑1855 majoitettiin kaupunkilaisten taloihin myös suomenmaalaisen linjapataljoonan 6 upseeria, 9 aliupseeria ja 48 miestä. Venäläinen reservipataljoona harjoitteli kaupungin ulkopuolella leirikentällä eli “äksierauslakeudella” kuten aluetta lehdistössä kutsuttiin. Kaupunkiin sijoitettujen joukkojen runsauden vuoksi tuli kaupunkiin myös muonituspäällikkö kanslioineen. Tilanahtauden takia majoitettiin 20 invalidikomennuskunnan perhettä Lappeelle neljään taloon. Osa invalidikomennuskunnasta taas majoitettiin kasarmin sivurakennukseen ja 50 kaupunkilaisten taloihin. Arrestantit majailivat linnoituksen kahdessa kasarmissa. Keväällä 1855 oli Castrénin mukaan jälleen ainakin kahdeksan läpimarssia ja syksyllä noin kahdensadan miehen vahvuisten osastojen marsseja. Keväällä 1855 määrättiinkin, että asukkaiden piti jättää poistuessaan talostaan sille vartija päästämään mahdolliset majoitettavat sisään. Kesäkuussa 1855 sijoitettiin linnoitukseen Kotkasta saapunut 50-miehinen rangaistuskomennuskunta. 28. Donin kasakkarykmentti oli kaupungissa toukokuun alusta heinäkuuhun 1855. Talveksi 1855–1856 kaupunkiin sijoitettiin taas tykistöä, nyt 2. kevyt tykistöpatteri. Tämä siirrettiin keväällä Haminaan. Talveksi 1856‑-1857 tänne sijoitettiin venäläinen 1. reservin tarkka-ampujapataljoona. Venäläisten joukkojen sairaita sotilaita hoidettiin ennen oman sairaalan rakentamista ja ainakin vuosina 1854‑-1855 punatautiepidemian aikaan tohtori Dammertin sairaalassa. Myöhemmin sotilaita siirrettiin tilapäiseen sairaalaan kanavalle, ja vuosina 1855–1856 kaupunki rakensi Puhakan alueelle sotilassairaalan, jonka rakennukset myöhemmin siirtyivät Viipurin tarkka-ampujien käyttöön. 1850-luvun sotajoukkojen runsautta Lappeenrannassa voi vertailla myös muuhun Suomeen. Kun autonomian kaudella suomalaisen ja venäläisen sotaväen määrä vuosina 1810–1900 pysytteli normaalisti (lukuun ottamatta pientä Puolan kriisin vuosina 1830 ja 1831 aiheuttamaa nousua) alle 20 000 miehenä, se nousi 1850-luvun alussa 60 000 miehen tienoille.
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=