232 1916 toipuvien sotilaiden komennuskunta. Venäläinen varuskunta pysytteli erossa vielä vuoden 1905 suurlakon tapahtumista Lappeenrannassa. Lakon alettua tosin siitä siirrettiin ilmeisesti Pietariin kaksi eskadroonaa ja kaksi jalkaväen komppaniaa. Varuskunnan komendantti lupasi, ettei kansalaisten kokouksia häirittäisi. Venäjän vallankumous vuonna 1917 sen sijaan aiheutti merkittäviä muutoksia myös varuskuntakaupunki Lappeenrannassa ja sen varuskunnassa. Toivasen mielestä suuri venäläinen varuskunta osaltaan lietsoi voimakkaasti Lappeenrannan asenteita Venäjällä maaliskuussa tapahtuneeseen vallankumoukseen. Tämän puhjettua varuskunnassa perusti myös Lappeenrannan työväestö 17.3. työväen järjestävän komitean ja kansanmiliisin – Toivanen arvelee, että kansanmiliisin perustamisen sai aikaan nimenomaan venäläinen sotaväki. 18.3. sotaväki laski Pietarin esimerkin mukaan Lappeenrannan linnoituksen vankilasta vangit vapaaksi. Kun seuraavana päivänä selvisi, etteivät vangit olleetkaan poliittisia vaan rikollisia, auttoi sotaväki miliisiä pidättämään jälleen heidät ja suurin osa saatiinkin kiinni. Maaliskuun lopussa, kun Pietarissa haudattiin vallankumoustaistelun uhreja, pidettiin myös Lappeenrannan rantatorilla vainajien muistojuhla, johon osallistui venäläinen sotaväki ja suomalainen työväki. Tilaisuudessa muun muassa työväenyhdistyksen soittokunta soitti Kansainvälisen, johon yleisö yhtyi. Toinen suuri joukkotapahtuma samana vuonna oli vappujuhla, joka vietettiin marssin päätteeksi Tyysterniemen juhlakentällä. Vallankumouksen valtataistelukin näkyi Lappeenrannassa: Toivasen mukaan venäläinen sotaväki jakaantui jo kesällä 1917 menševikkeihin ja bolševikkeihin. Kubanin kasakat lähtivät kaupungista joulukuun alussa 1917, mutta ainakin varuskunnan päällikkö ja upseerit olivat vielä tällöin kaupungissa. Liisa Castrénin mukaan ei ole kuitenkaan todettavissa, kuinka paljon kaupungissa tällöin enää oli venäläisiä joukkoja. Joukkoja siirtyi vähitellen pois, mutta vielä vuoden 1918 alussa oli ainakin linnoituksessa venäläisiä sotilaita. Lappeenrannassa ei varuskunnassa levottomuuksista huolimatta päädytty tappoihin kuten esimerkiksi Viipurissa, jossa linnoituksen komendantti ja viisi muuta upseeria surmattiin. 10.2 Suomalaiset joukot ennen asevelvollisuuslakia Suomen sodan jälkeen lakkautetun Ruotsi-Suomen armeijan tilalle perustettiin osittain aiempien joukkojen miehistöstä vuosina 1812–1813 kolme suomalaista jääkärirykmenttiä. Jokainen niistä jäsentyi kahteen 600 miehen pataljoonaan. Joukkojen kokonaisvahvuus oli yhteensä 3 600 miestä. Rykmentit oli sijoitettu Turkuun, Vaasaan ja Viipuriin. Joukot hajotettiin vuonna 1830, jolloin perustettiin ja sijoitettiin Katajanokalle “Ensimmäinen Suomen meriväestö”. Tämä oli vuoteen 1846 asti jo aiemmin perustetun Suomen kaartin eli “Henkivartion Suomen tarkka-ampujapataljoonan” kanssa ainoa suomalainen sotilasosasto. Vuonna 1846 esitti senaatti neljän uuden pataljoonan perustamista, mutta näistä saatiin aikaan vain Turkuun sijoitettu Suomen krenatööritarkka-ampujapataljoona. Krimin sodan syttyessä suomalaisen palkkaarmeijan määrä oli 3000 miehen tienoilla. Sotilaiden lukumäärää nostettiin sodan vuoksi ruotuväellä. Väkirikkaasta Turun ja Porin läänistä perustettiin kaksi ruotupataljoonaa ja kaikista muista yksi. Kuhunkin pataljoonaan tuli 600 miestä. Yhteensä miesten luku nousi lähelle 9 000:ta. Miehistä oli suurin osa eli noin 5 400 ruotumiehiä, loput pestattuja. Sodan loputtua 1856 kaikki pataljoonat pidettiin voimassa, mutta niiden miesluku vähennettiin puoleen. Sodan loputtua, Nikolai I:n kuoltua ja Aleksanteri II:n noustua Venäjän johtoon uudistettiin maan sotalaitoksen kankeaksi ja byrokraattiseksi osoittautunut rakenne. Demobilisoinnin jälkeen oli Venäjän Euroopan puoleisessa osassa yksi kaartin- ja yksi krenatööriarmeijakunta sekä kuusi armeijakuntaa. Jokaisessa armeijakunnassa oli kolme divisioonaa. Lisäksi oli erillisiä joukkoja, muun muassa 28 tarkka-ampujapataljoonaa, ratsuväkeä ja tykistöjoukkoja. Suomen sotalaitosta ei sodan jälkeen demobilisointia lukuun ottamatta saatu perusteiltaan uudistetuksi, joskin tähän kyllä pyrittiin kenraalimajuri Casimir von Kothenin johtamassa komiteassa. Armeijan rakenne perustui vielä ruotujakoon. Näin 2‑-5 taloa muodostivat ruodun, joka varusti sotamiehen varusteineen kruunun palvelukseen ja antoi rauhan aikana miehelle torpan ja viljelysmaata. Nämä ruotujoukot muodostivat yhdeksän ruotutarkka-ampujapataljoonaa. Ne talot, jotka eivät varustaneet sotamiestä, joutuivat maksamaan maksua, josta kertyi ns. sotilasrahasto. Sillä pidettiin yllä vähäisiä värvättyjä joukkoja – kaartia, meriekipaasia ja krenatööritarkka-ampujapataljoonaa.
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=