315 21.00 iltahuuto Ratsuväkiprikaatin sotilaan päivä alkoi päivystäjän suorittamasta herätyksestä. Se oli talvisin kuudelta, kesällä jo puoli tuntia aikaisemmin. Aliupseerikoulussa herätys oli jo viideltä. Herättyään varusmies peseytyi, sijasi vuoteensa, ja jos oli vuorossa, laittoi myös varusmiesaliupseerin tai korpraalin vuoteen kuntoon. Tämän jälkeen oli vuorossa aamuvoimistelu. Voimistelun jälkeen seurasi hevosten puhdistus ja vasta sen jälkeen aamutee: teetä, sokeria ja näkkileipää. Sunnuntaisin saatiin aamuteellä vehnäpulla, jota ainakin 1920-luvulla nimitettiin jynssyksi. Aamiaisen jälkeen ryhmänjohtajat ilmoittivat ryhmänsä eskadroonan vääpelille. Useimpien osalta alkoi tällöin normaali päiväpalvelus oppitunteineen ja harjoituksineen. Jotkut taas saattoivat saada työkomennuksen, esimerkiksi keittiölle kuorimaan perunoita. Palveluksen lomassa käytiin syömässä, kumpikin prikaatin rykmenteistä omassa ruokalassaan. Päiväpalvelukseen kuului myös sisäpalvelusta. Siihen kuuluivat muun muassa aseiden ja varusteiden huoltotyöt. Varusteiden kunnosta oltiin tarkkoja, ja jos esimerkiksi katsottiin että vaatteita oli tahallisesti liattu, saattoi likaaja joutua puhdistamaan tai korvaamaan vaatteen. Niitemaan mukaan puhdistuspalvelusten yhteydessä oli havaittavissa myös simputusta. Palvelus päättyi illalla iltahuutoon tai rukoukseen. Tämä oli yleensä yhdeksän tienoilla ja pidettiin kesäaikaan usein keskuskentällä ja talvella kasarmien käytävillä. Keskuskentällä pitivät rykmenttien papit vuorotellen hartauden. Kasarmeissa rukouksen luki päivystäjä, sen jälkeen veisattiin virsi, joka saattoi olla esimerkiksi “Joutukaa sielut...”, ja pidettiin käskynjako. Tämän jälkeen kasarmilla oli hiljaisuus ja asevelvollisten tuli siirtyä vuoteisiinsa. Suunnilleen puolet ratsuväkiprikaatin miesten päiväpalveluksesta kului toimintaan hevosen kanssa. Prikaatin hevoskanta oli 1920-luvun alussa huonokuntoista. Tähän vaikuttivat rehun puute ja sekalainen hevoskanta. 1920-luvun loppupuolella hevosten terveydentila jo parani. Hevosten lukumäärä vaihteli eri vuosina, enimmillään hevosia saattoi olla lähes 2 000 kappaletta. Eläinten hyvinvoinnista vastasivat varusmiesten ohella eläinlääkintä-aliupseerit, kengitysseppäaliupseerit ja rehumestarit. Suurin auktoriteetti hevosten hoidon suhteen oli kuitenkin eläinlääkäri. Hevoset oli sijoitettu talleihin, joissa jokaisella eskadroonaan kuuluvasta kolmesta joukkueesta oli oma osastonsa. Tallin neljännessä osastossa olivat kantahenkilökunnan, lähettien ja kuormaston hevoset. Osalla upseerien hevosista oli omat karsinansa, joissa ne saivat olla vapaina. Hevoset
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=