333 vuosikymmenenä. Muutoksia tapahtui erityisesti koulutuksen ja kaluston osalta sekä perinteiden vaalimisen ja kiltatoiminnan aloittamisen osalta. 1960-luvulla tapahtui myös kantahenkilökunnan sukupolvenvaihdos, sillä suurin osa sodat käyneistä upseereista ja aliupseereista siirtyi tällöin eläkkeelle. Karjalan tykistörykmentin siirto pois Lappeenrannasta alkoi rykmentin reservialiupseerikoulun siirtyessä Vekaranjärvelle vuonna 1973. Ensimmäinen Vekaranjärvellä aloitettu kurssi oli vuoden 1973 kolmas kurssi. Reservialiupseerikoulu tuli lopulta olemaan erillään muusta rykmentistä yli kuusi vuotta. Rykmentti määrättiin vuonna 1979 siirtymään Vekaranjärvelle ja rykmentin viimeinen patteri jätti Lappeenrannan helmikuussa 1980. Karjalan tykistörykmentti ehti kouluttaa sodan jälkeen Lappeenrannassa yli 100 varusmiesten saapumiserää – yhteensä yli 30 000 miestä. Kenttätykistörykmentti 3:n ja Karjalan tykistörykmentin (vuodesta 1957) komentajat Lappeenrannassa olivat Eversti Bror Kraemer 1944–1951 Eversti Kaarlo Rauramo 1951–1956 Eversti Tauno Rantala 1956–1962 Eversti Paavo Halttu 1962 Eversti Tapani Klöf 1962–1966 Eversti Erkki Sävy 1966–1970 Eversti Tauno Tuominen 1970–1972 Eversti Risto Harju 1972–1973 Eversti Ilkka Seppälä 1973–1977 Eversti Pekka Aitero 1977–1980 Tykistörykmentin viimeinen Lappeenrannan komentaja eversti Pekka Aitero totesi muuton yhteydessä osin nostalgisesti puunjalostusteollisuuslaitosten ja makeistehtaan kaupungissa sijaitsevasta vanhasta varuskunnastaan: “Kasarmialue, jossa itätuulella haisee raha ja lounaistuulella karamellit, jää nyt kokonaan Uudenmaan Rakuunapataljoonan käyttöön. Rakennusten peruskorjausten jälkeen siirtyy myös sotilaspiiri Huhtiniemestä kasarmin tiloihin.” Uudenmaan rakuunapataljoonan toimintaa varuskunnassa olivat sodan jälkeen vaikeuttaneet monet tekijät. Lappeenrannassa oli 1 300 hevosta eli kahden rykmentin hevoset. Niitä ei taas ollut hoitamassa kuin Uudenmaan rakuunarykmentti, ja senkin miehistövahvuus oli vain 500 miestä. Lisäksi kaudelle olivat tyypillisiä tilapäiskomennukset, jotka lähinnä koostuivat mottitöistä. Miehiä voitiin Uudenmaan rakuunarykmentissä pitää koulutuksessa vain neljä kuukautta ja sen jälkeen siirtää komennuspaikkoihin. Ankeista ajoista huolimatta kiinnitettiin edelleen huomiota ratsastuskoulutukseen ja jopa kilpailutoimintaankin. Ensimmäisissä sodanjälkeisissä suurissa ratsastuskilpailuissa toukokuussa 1945 Helsingissä oli Uudenmaan rakuunarykmentistä 12 upseeria. Helsingissä ratsastajat kävivät myös kunniakäynnillä marsalkka Mannerheimin kotona. Edelleen seuraavana vuonna Kööpenhaminassa pidettyihin kilpailuihin osallistui menestyksekkäästi Uudenmaan rakuunarykmentistä ratsumestari Arvo Haanpää. Sodan jälkeen Uudenmaan rakuunarykmenttiin kutsuttiin varusmiehiä pääosin Etelä-Pohjanmaalta ja Pohjois-Karjalasta. Miehet jaettiin eskadrooniin kotimaakuntansa mukaan. Uudenmaan rakuunarykmentti muuttui vuonna 1951 Jääkäripataljoona 6:ksi, mutta vanha perinnenimi kuitenkin säilytettiin vuoteen 1957 asti. Tällöin nimi muutettiin puolustusvoimien muiden järjestelyjen yhteydessä Uudenmaan rakuunapataljoonaksi. Rakuunapataljoonassa käytettiin edelleen Uudenmaan rakuunarykmentin vanhaa lippua ja perusyksiköt olivat edelleen eskadroonia, nimiltään lippu-, kuoleman- ja iskueskadroona sekä mustat husaarit. Tupien niminä olivat vanhojen taistelupaikkojen nimet. Varusmiehiä nimitettiin edelleen rakuunoiksi. 7.9.1989 juhlivat rakuunat viimeistä kertaa pataljoonansa vuosipäivää Lappeenrannassa, ja Uudenmaan rakuunapataljoonan toiminta itsenäisenä joukko-osastona lakkasi saman vuoden lopussa. Rakuunaperinteitä vaalimaan jätettiin kuitenkin Lappeenrantaan kaksi eskadroonaa ja Rakuunasoittokunta. Rakuunasoittokunta muodostettiin Lappeenrannan varuskuntasoittokunnasta ja liitettiin Päällystöopistoon. Soittokunnan tuli hoitaa Lappeenrannan, Immolan, Kouvolan, Korian, Utin, Haminan ja Kotkan varuskuntien palvelussoitot ja esiintyä myös puolustusvoimien ulkopuolisissa tilaisuuksissa. Eskadroonista toinen oli nimeltään 2. Uudenmaan rakuunaeskadroona,
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=