Hyvät lukijamme!
Rakuunamäen Pumppuhuoneen purkutyöstä ja kunnostuksen käynnistämisestä tulee 20. lokakuuta kuluneeksi kaksi (2) vuotta. Tuo aika ohikulkijoista saattaa tuntua pitkältä , mutta tosiasiassa se on lyhyt ainakin meille puuhamiehille.
Meidän puolellamme on ajattelussa se, että rakennus on nykykunnossa valmistunut pääosin talkootyövoimalla, lahjoitusvaroin ja -materiaalilla. Kukaan meistä ei edes halua laskea siihen käytettyä aikaa. Meidän ainut tavoite on ollut onnistua vastaanottamassamme haasteessa ja tehdä mahdottomasta mahdollinen.
Tuo tehty työ on saanut paljon kiitoksia, mutta pelkillä kiitoksilla se ei ole valmistunut. Tätä hanketta eri muodoin taloudellisest tukeneet ovat olleet tärkeimmässä roolissa ja kiitosta emme jaa heille koskaan liikaa.
Tänään tiistaina 12. elokuuta on jälleen yksi merkittävä etappi saavutettu kun kaikkien huoneiden katot, seinät ja lattiapinnat ovat saatu valmiiksi. Tämä tietää sen, että jo lähiviikkoina tilat ovat kaikki käytössä.
Pumppuhuone on ollut vuodesta 1892 alkaen veden pumppaamo varuskunnalle. Tällä hetkellä rakennukseen ei vielä tule “hanasta” vettä eikä siellä ole WC-tilaa. Tässä onkin seuraava iso hanke ja edellyttää varoja.
Pumppuhuoneen kysyntä on ollut vilkasta ja sellaisena varmaan myös jatkuu. Jo tähän mennessä siellä on pidetty kokouksia, juhlittu syntymä- ja hääpäiviä, vietetty rippi- ja ylioppilasjuhlat ja toiminut usean rantaraittitapahtuman keskipisteenä. Pumppuhuoneen seinillä olevat taulut kertovat tarinanomaisesti Lappeenrannan vesijohtoverkoston historiaa.
Kaikesta siitä mikä edistää rantaraitilla liikkumista ja viihtymistä on meille merkityksellistä ja haluammme sitä edistää yhdessä eri läheisten toimijoiden ja kaupungin kanssa.
Lappeenrannassa 13.8.2019
RAKUUNAMÄEN PUMPPUHUONE RY