121 9 LAPPEENRANTA – AUTONOMIAN AJAN VARUSKUNTAKAUPUNKI 9.1 Lappeenranta autonomiseen Suomeen liittymisen jälkeen Lappeenranta koki vuonna 1812 suuren muutoksen, kun se Vanhan Suomen muiden alueiden ohella palasi muun Suomen yhteyteen. Kaupungin ja varuskunnan suhteisiin muutoksella ei kuitenkaan ainakaan aluksi ollut suurta merkitystä. Pietarin läheisyys oli autonomian kaudellakin ratkaiseva tekijä varuskuntien sijoittamisen kannalta. Tämän vuoksi Suomen varuskunnat sijoittuivat eteläiseen ja lounaiseen Suomeen. Edelleen käytettiin varuskuntina myös jo aiemmin Pietarin suojaksi rakennettuja linnoituksia. Lappeenranta, jossa siis liitoksen jälkeenkin sijaitsi venäläinen varuskunta, kuului autonomisessa Suomessa Viipurin lääniin. Siinä oli 1820-luvulle tultaessa viisi kaupunkia: Viipuri, Hamina, Lappeenranta, Käkisalmi ja Sortavala. Läänissä oli esimerkiksi vuonna 1824 yhteensä 225 019 asukasta, joista kaupungeissa asui vielä äärimmäisen pieni osuus. Eri kaupunkien väkiluku ilman sotilaita laskettuna oli vuonna 1824 Viipuri 3 748 Hamina 1 403 Käkisalmi 1 130 Sortavala 521 Lappeenranta 417 Yhteensä kaupungeissa asui 7 219 ihmistä. Oleellinen tekijä Lappeenrannan olemassaololle oli edelleen Saimaan alueen kauppa. Kaupunki kokosi eteläisen Saimaan alueen tuotteita, muun muassa viljaa, karjaa, villakankaita ja puutavaraa; kaupungista taas ostettiin suolaa, erilaisia kankaita ja vaatteita, rautaa ja terästä. Osan tuontitavarasta Lappeenranta toi sotaväen muonaksi. Castrénin mukaan tällaisia tarvikkeita olivat ainakin voi, tali ja karja. Myyntitavarat sisämaahan Lappeenranta hankki Pietarista. Erityisen tärkeää kaupungille ja sen lähiympäristölle oli myös viljan tuonti Pietarista. Myös kevät- ja syysmarkkinoilla kävi edelleen runsaasti väkeä, esimerkiksi vuonna 1832 kävijämääräksi laskettiin yhteensä noin 6 000 henkeä. Kaupungin väestön muodostivat entiseen tapaan kauppiaat, käsityöläiset ja työväki perheineen. Valtion virkamiehistä jäi osa provinssikanslian lakkauttamisen myötä pois. Tilalle tuli kuitenkin kaupunkiin vuonna 1823 sijoitetun kruunun kehruuhuoneen mukana uusia virkamiehiä. Lappeenrannan kämnerinoikeus oli lakkautettu vuonna 1784. Sen tilalle perustettiin aluksi kahden ja myöhemmin yhden pormestarin johtama raastuvanoikeus, joka johti hallinnollisissa asioissa maistraattina kaupunkina. Kaupungin tärkein tulonlähde oli 1700-luvun tapaan viinanpolton- ja myynnin vuokrauksesta saadut tulot. Lappeenrannan liikenneyhteyksiä paransi vuonna 1875 sataman rakentamisen lisäksi päivittäinen vaunuyhteys, “postidiligenssi” eli neljä matkustajaa ja pakettiposti rautatielle. Pietarin – Riihimäen rautatien rakennustöiden aikaan oli jo esillä sivuraiteen rakentaminen Lappeenrantaan. Tätä perusteltiin kaupallisilla syillä – katsottiin, että rautatien avulla saataisiin Saimaan alueen tuotteita viedyksi Uudellemaalle. Esiin nousivat kuitenkin jo tässä vaiheessa sotilaallisetkin tekijät. Katsottiin että Lappeenrannassa toimiva varuskunta ja harjoitusjoukot tarvitsisivat rautatieyhteyttä. Viipurin lehdissä pohdittiin sivuraiteen myötä jopa uuden Saimaan laivaston perustamista ja sijoittamista Lappeenrantaan. Sivurataa Lappeenrantaan asti ei kuitenkaan saatu vielä 1870-luvulla. Lopullisesti rautatiehanke toteutui Castrénin mukaan sotilaallisista syistä. Hänen mukaansa Lappeenrannan (leirin) asevelvollisten pataljoonien kuljetuksessa pidettiin rautatietä tärkeänä. Lisäksi vuoden 1885 keisarivierailu kiirehti toteuttamista. Ratatyöt alkoivat Simolasta toukokuussa 1884 ja Lappeenrannasta käsin heinäkuussa. Maatyöt valmistuivat jo elokuussa, ja kiskotus oli valmiina toukokuun lopussa 1885. Kesäkuun alussa 1885 saapui Lappeenrantaan ensimmäinen juna uutta rautatieyhteyttä myöten. Juna otettiin leirikentän vieressä sijaitsevalla asemalla juhlallisesti vastaan venäläisen sotilassoittokunnan soittaessa Porilaisten marssia ja puheiden saattelemana. Leirikentän vieressä sijaitsevan aseman ohella linnoitusniemen kärkeen Rapasaareen tuli satamaraide. Ranta-asema oli toki myös lähempänä linnoituksen venäläistä varuskuntaa kuin leirikentän luona sijainnut asema. Sotilasliikenteen merkitystä rautatielle kuvaa se, että varsinaista asemaa vastapäätä leirikentän puolelle rakennettiin sotilaskuljetuksia varten erillinen laituri. Castrénin mukaan asemaa ei käytetty
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=