132 myöhemmän II kaupunginosan pääkaduksi leveydessäänkin. Talot olivat yksikerroksisia, niiden korkeudet vaihtelivat yleensä 12–18 kyynärän välillä ja seinäpituudet kadun puolella jopa yli 70 kyynärää. Katutila oli siis Suuressa esikaupungissa leveä ja matala. Sivummalla katsottiin kapeampienkin katujen riittävän.”Normaalikatuleveyttä” rakuunarykmentin kasarmien rakennusaikaan kuvaa se, että siitä itse paikalla vastannut arkkitehti Johan Lybeck, jonka tehtävänä oli myös uuden tien rakentaminen kasarmialueelta Pulsan asemalle, tiedusteli kaupunginvaltuustolta elokuussa 1891, osallistuisiko kaupunki tien leventämiseen kadun mittaan. Valtatie määriteltiin 8 ja katu 18 kyynärää leveäksi. Kadut oli kivetty ainoastaan linnoituksessa. Lappeenrannan maistraatti ilmoitti vuonna 1900 vastauksena senaatin kyselyyn, että linnoituksessa oli kaikki kadut “aikoja sitten, luultavasti Venäjän valtion varoilla kivetty ja ovat sitä vieläkin kaikki kadut. Eräs avonainen paikka samassa linnoituksessa, jossa sotaväki harjoitteli, oli kuitenkin luultavasti tarkoituksella kivittämättä.” Tällä lienee tarkoitettu keskustan harjoituskenttää. Vuonna 1840 kaupungin katuojat jo kivettiin, mutta vielä 1800-luvun loppupuolella perusteltiin pääkatujen kiveämättömyyttä muun muassa sillä, että kivikatujen kolina olisi häirinnyt kylpylävieraita. Katujen pölyn vähentämiseksi oli kuitenkin talojen edustalle ajettava soraa entisen hienon hiekan tilalle. Keisarivierailun vuonna 1892 katuja kunnostettiin ajamalla kaduille sepeliä, niiden reunoille sijoitettiin rapakiveä ja vilkkaammille paikoille oli valtuuston määräyksestä tehtävä kivetyt käytävät kadun yli. Nihkeyttä ryhtyä kalliiseen katukiveyksen laittoon kuvaa se, että vuonna 1901 kaupunki ei suostunut maksamaan sotaväen käytössä olleen linnoituksen katujen kiveämistä, vaan se kustannettiin Suomen sotilasvaroista. Muun kaupungin katuja alettiin kivetä vuonna 1911 ja lopullisesti useimmat kadut saatiin kuntoon vuonna 1913. Autonomian kauden Lappeenrannassa erottuivat kaupunkirakenteessa ajan mittaan yhä enemmän myös kaupunkikalusteet – “kaupungin tekniikka”. Vuonna 1847 tänne hankittiin katulyhtyjä, joskin aluksi melko vähän. Vuonna 1850 oli kaupungissa 31 katulyhtyä; näistä neljä linnoituksessa, Paldossa ei yhtään, mutta sinne johtavalla tiellä kaksi. Loput lyhdyt olivat II:ssa ja III:ssa kaupunginosassa ja niiden välisillä tieosuuksilla. Talvella 1914 kaupunkia valaisi katuvalaistuksena 115 lamppua. Tolppien määrää kaupunkikuvassa lisäsi myös tänne Krimin sodan vuoksi vedetty sähkölennätinjohto sekä 1880-luvun loppupuolella puhelinpylväät. Ensimmäiset puhelimet otettiin käyttöön heinäkuussa 1887, ja 1890-luvun puolivälissä puhelimen tilaajia oli jo 70. Autonomian aikainen kaupunkikuva alkoi rikastua myös muilla tavoin. Viipurin pataljoona pystytti vuonna 1817 linnoitukseen johtavan pääkadun varteen jalustalle luotien repimän vanhan virstanpylvään Lappeenrannan taistelun muistomerkiksi. Se lienee ollut laatuaan kaupungin ensimmäinen hautakiviä lukuun ottamatta. Linnoituksen aluetta muutti 1870-luvun sataman rakentaminen. Satama sijoitettiin linnoitusniemen pohjoispäähän. Tie sinne vedettiin niemen rantaa pitkin, jolloin oli purettava eräitä linnoituslaitteita. Paldoon johtava katu eli Esplanadi kunnostettiin sataman rakennustyön yhteydessä. Satamaan rakennettiin lisäksi ensimmäiseen purjehduskauteen 1876 mennessä joitakin makasiineja sekä kiviarkuille perustettu ja hirsipäällysteinen 150 jalkaa leveä laituri. Liikenteen vilkastuessa vuonna 1886 rakennettiin uusi laituri niemen koillisreunaan. 1880-luvun jälkipuoliskolla täytettiin myös ranta-aluetta. Rautatien tultua rakennettiin Rapasaaren kohdalle kivinen satamalaituri ja siitä ulkoneva pistolaituri. Rapasaari liitettiin tässä vaiheessa (1889) osaksi nientä. Nykyiseltä Kaupunginlahdelta Rapasaareen johtavan kadun varrelle istutettiin 1890-luvulla puita ja sijoitettiin penkkejä; kadusta koitui suosittu kävelypaikka. Ensimmäiseen maailmansotaan mennessä nykyisen Kaupunginlahden eli silloisen Taikinanlahden puoli oli vakiintunut sisäsatamaksi lähinnä henkilöliikenteen käyttöön. Rapasaaren kärki taas oli varattu tavaraliikenteelle. Rautatie rakennettiin toisen esikaupungin ja Pallon välistä Saimaan rannan satamaan. Siten se mäkisestä maastosta johtuvine jyrkkine penkereineen ja leikkauksineen, jotka muun muassa lohkaisivat osan Nikolain etulinnakkeesta, erotti Pallon kaupunginosan muusta Lappeenrannasta. Nikolain linnakkeen leikkauksen kohdalta radan yli rakennettiin silta, ja myöhemmin vielä esikaupungin pohjoisimman kadun eli Esplanadin kohdalle avattiin penkereeseen kulkutie.
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=