Lappeenrannan varuskuntahistoria

165 suunnitteluun. Leirialueen tarkastuskertomuksissa ja kustannusarvioissa mainittiin myös leirisairaala. Siihen kuului sairaalarakennus, erillinen talousrakennus, jossa muun muassa taloudenhoitajan, lääkärin ja välskärin asunnot, sekä erillinen ulkorakennus, jossa oli käymälä ja halkoliiteri. Rakennus tehtiin vuoden 1888 leiriä varten. Se seisoi vastapäätä keisaripaviljonkia kentän toisella puolella tiheässä metsikössä. Sairaala käsitti kaksi puurakennusta sijoitettuna maastoon nurkat vastakkain. Toisessa osassa oli sairashuone ja apteekki, toisessa muun muassa ruoanlaittajan ja vanhemman välskärin asunto ja sairashuoneen kanslia. Puurakennusten kolmannelle sivulle oli leirin ajaksi sijoitettu suuri teltta, johon mahtui 20 sairasta. Nuorempien välskärien ja apulaisten asunnoiksi oli pystytetty pienempiä telttoja. Lappeenrannan leirin rakennuksia voidaan ainakin pohjakaavoiltaan verrata museoviraston venäläisten insinöörikomennuskuntien arkistossa säilyneisiin, suomalaisjoukoille Krasnoje Seloon rakennettujen parakkien piirustuksiin. Pian Lappeenrannan leirin rakentamisen jälkeen vuonna 1886 tehtyjen parakkien kustannusarvioissa mainittiin näet osan niistä rakennetun Lappeenrannan mallin mukaan. Krasnoje Selon leirille pystytettiin kesällä 1886 joukko pieniä leirirakennuksia ja 90 teltalle turpeesta tilat. Piirustukset laadittiin yleisten rakennusten ylihallituksessa maaliskuussa 1886. Hirsirakennukset maalattiin ulkoapäin tummanpunaisiksi, ikkuna- ja nurkkalaudat valkeiksi. Näin ne Uuden Suomettaren mukaan muistuttivat Suomessa yleisiä “punaisia taloja”. Keskimmäinen ja suurin rakennus oli sielläkin upseerien ravintola isoine ruokasaleineen ja verantoineen. Sen molemmin puolin oli kaksi ylempien upseerien asuntoa, taempana neljä alempien upseerien asuntoa, kaksi varushuonetta, kaksi artellia ja tallia, jää- ja ruutikellari, paja, aresti ja muita pienempiä rakennuksia. Ne urakoi pääosin viipurilainen yhtiö Veljekset Wiklund suomalaisin työmiehin suomalaisista aineksista Lappeenrannan leiriparakkien tapaan. Krasnoje Selon rakennusten kustannusarviossa mainitaan sinne rakennettavan varusvarasto samankaltaiseksi kuin Lappeenrannassa, mutta Krasnoje Selossa lattiapinta-alaa lisättiin. Keittiö tehtiin samanlaiseksi lukuun ottamatta tulisijan ja sivuhuoneiden pienempää etäisyyttä. Miehistön ruokakatokset olivat samanlaiset kuin Lappeenrannassa matalampaa kattoa lukuun ottamatta. 14 hevosen talli vastasi Lappeenrannan tallia, mutta siihen kuuluvasta verstaasta tehtiin asuinhuone kuormastomiehille. Käymälä oli vastaava. Myös päävahti ja ruutivarasto tehtiin jotakuinkin Lappeenrannan mallin mukaan. Krasnoje Selossakin rakennukset tehtiin halkaistuista hirsistä, katot päreistä tai laudoista sen mukaan kummat olisivat halvempia. Asuinhuoneisiin sijoitettiin rautauunit kukin tulisija lämmittämään kahta

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=