224 gin kehittäminen kylpylä- ja huvilakaupungiksi ja toinen sotilaallisen läsnäolon voimistuminen. Kylpylaitos ja etenkin sen johtaja Maximilian Buch vaikutti etenkin kulttuurisesti ja myös fyysisen kaupunkikuvan kannalta muutenkin merkittävästi. Hän sai aikaan muutoksia rakennusjärjestykseen sekä laajensi ja korjasi kylpylaitosta. Sen rantaa täytettiin ja alueelle istutettiin jasmiini- ja sireenipensaita. Buch rakennutti myös taloja ja esitti luentosarjassaan “Mitä kaupunkimme tulee tehdä tullakseen rikkaaksi” kaupungin kaunistamista, sopivia kävelyteitä ja jo aiemmin esittämäänsä huvilaasutuksen kaavoittamista Kimpiseen. Lappeenrannan asemakaavakehitykseen vaikutti 1880-luvun alussa useampi sotilaallinen taho. Viipurin pataljoonan reservikomppania tarvitsi parakkialuetta ja erillistä harjoituskenttää. Venäläinen sotaväki käytti edelleen jo aiemminkin vuokraamaansa harjoituskenttää, ja uutena tekijänä tuli mukaan myös suomalaisten asevelvollisten pataljoonien leirikentän hanke. Kun linnoitusesplanadeille ei voitu levittää kaupunkiasutusta, keksittiin yrittää niiden muuttamista puistoiksi. Vuonna 1885 kaupunki esitti senaatille, että linnoituksen ja esikaupungin välialue voitaisiin käyttää puiston laajentamiseen. Tätä perusteltiin erityisesti sillä, että alueen notkosta nousi epäterveellistä sumua. Senaatin sotilastoimituskunta luovutti rantapuiston ja ratapenkereen välialueen kaupungille puistoksi. Samaan aikaan suunniteltiin puistoa myös Kimpisen etulinnakkeen luokse pappilan maille. Leirikenttä sulki kaupungin kasvun lounaaseen. Toisaalta valtavan laaja kenttä ja telttojen sekä leirirakennusten kaupunki osaltaan liittyi kaupunkirakenteeseen sen laidalta. Kenttää käyttivät myös kaupunkilaiset harjoitusten välillä laitumena. Harjoitusten aikana kaupunkilaiset kerääntyivät katsomaan sotaharjoituksia, ja kentällä järjestettiin joskus myös sotilaiden kanssa suurempia tapahtumia. Esimerkiksi juhannusaattona 1885 kukin pataljoona rakensi kokon, jotka iltahuudon jälkeen sytytettiin. Kokkojen ympärillä pidettiin karkeloita ja kilpailuja. Juhannuspäivänä leirin telttarivejä kuvattiin ihanaksi vihertäväksi lehtipuistoksi – jokaista telttaa ympäröivät koivun, tuomen ja kukkivan pihlajan oksat. Kaupungin piti majoittaa venäläistä sotaväkeä 1800-luvun jälkipuolelle asti. Nyt siihen sentään saatiin valtiolta rahakorvaus, joka 1870-lvulla oli vuosittain 2000‑-3500 markan tienoilla. Vuoden 1882 alussa voimaantullut asetus vapautti rauhanaikaisesta majoituksesta. Rakuunarykmentin asettuessa Lappeenrantaan todettiin kaupungissa tarvittavan lisää majoitustilaa. Vuoden 1889 alussa 20 kiinteistönomistajaa anoi senaatilta valtion lainaa ja saikin yhteensä 250 000 markkaa rakennuskustannuksiin. Laina jaettiin hakijoille siten, että laina sai peittää kustannuksista vain puolet ja joka tapauksessa alle 40 000 markkaa. Vuonna 1890 oli kaupungissa jo rakenteilla 10 taloa. Majoitusvelvollisuus loppui ja toisaalta Lappeenrannan kylpylätoiminta ja siihen liittyvän vieraiden majoitustoiminta virisi 1880-luvulla. Kenties Lappeenrannassa koko sen linnoitus- ja varuskuntakaupunkina toimimisen ajan jatkunut majoitusvelvollisuus helpotti myös kaupungin suuntautumista matkailukaupungiksi tai ainakin loi edellytykset kaupungin kokoon nähden laajahkoon majoitustoimintaan.
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=