246 vakavampia rikkomuksia. Sunnuntai-iltaisin suurin osa miehistä laskettiin lomalle kaupunkiin tai matkoille sen lähiympäristöön. Leirille jääneet huvittelivat pelaamalla krokettia, lyömällä palloa tai heittämällä keilaa. Lisäksi laulettiin ja tanssittiin viulun tai hanurin tahdissa – tosin ilman tyttöjä. Yleensä tarkkailijat pitivät leirin elämää sangen siivona ja hiljaisena, rähinää ja juopuneita ei näkynyt. Kaupungilla kulki myös patrulleja tarkastamassa, että kaikilla oli lomalaput. Kaupungista lomalta saapuneista Uuden Suomettaren mukaan oli humalassa vain yksi, mutta tämäkin koetti sitä salata. Kirjeenvaihtaja piti tilannetta lähes ihanteellisena mutta huomasi, että leikkiä laskevien sotamiesten keskuudesta jotkut käyttivät törkeitä kirosanoja: eikö tätäkin voisi rangaistuksen uhalla kieltää? Kello yhdeksältä pidettiin iltahuuto, jolloin päiväksi lomalle laskettujen oli oltava leirillä. Tosin voitiin luotettavaksi tunnetuille miehille myöntää parin tunnin pidennys loma-aikaan. Tämän jälkeen ei kukaan saanut enää lähteä leiriltä; nukkumaan saatiin käydä oman mielen mukaan. Ilmarisen kirjeenvaihtajan mukaan leiriltä käytiin vapaahetkinä ihailemassa Imatran koskea. Sotaväkeen kuuluva kirjeenvaihtajakin oli 50 aliupseerin mukana erikseen vuokratulla “Leporello”- höyrylaivalla. Sillä ajettiin Joutsenon rantaan ja jatkettiin sieltä jalan koskelle, jota katseltiin “tehokkaan vaikutuksen vallassa”. Imatran lisäksi jotkut leirillä olijat ajoivat höyrylaivalla Lauritsalaan ja erityisen useasti käytiin Saimaan kanavalla. Lappeenrannassa oli myös “Don Juan”-niminen höyrylaiva, jolla leiriltä käytiin Punkaharjua ihailemassa. Juhlatunnelmaa lisäsi kaupungin ja leirin välialueelle sijoitettu karuselli. Leirikentän viereen rakennetussa esitystilassa esitelmöi “loihtutaiteen profesori” tyttärensä neiti Rudolphinen kanssa “loihtutempuistaan ja sukkeluuksistaan”. Sama norjalainen taikuri kauniine tyttärineen esiintyi myös kaupungin kylpylän salongissa. Yleisöä oli kuitenkin vähän, sillä erään kirjeenvaihtajan mukaan “Arvoisat lappeenrantalaiset pysyttelevät mieluummin verhojensa takana...”. Tämä oli kuulemma yleistä maamme pikkukaupungeissa. Iltaisin kokoontuivat kaikki yhdeksän soittokuntaa soittamaan keisaripaviljongin eteen. Helsingfors Dagblad piti ensembleta todella hyvänä etenkin ottaen huomioon lyhyen yhteisen harjoitteluajan. Tämäkin toiminta keskeytyisi pian, sillä kaartin soittokunta oli määrätty mukaan keisariparin saaristokierrokselle kunhan keisarilliset saapuisivat. Kuopion pataljoonan laulajat niittivät eri yksiköiden laulajista eniten mainetta. Nämä lähetettiin heinäkuun alkupuolella ennen keisarin saapumista leirille Koiviston ankkuripaikalle laulamaan keisariparille; mukana seurasi myös kaartin pataljoonan soittokunta kapellimestari Leanderin johdolla. Ruotsinkielinen jumalanpalvelus pidettiin kaartin pataljoonan telttaryhmän vieressä, varjoisassa paikassa vastikään puistoksi raivatussa metsässä. Alttari oli rakennettu lautalavalle ja koristeltu sinisellä sametilla ja hopeoidulla ristillä. Suomenkielinen palvelus taas oli Viipurin pataljoonan telttojen kohdalla. Täällä tyydyttiin maalaamattomista laudoista tehtyyn kateederin tyyppiseen saarnastuoliin. Jumalanpalveluksissa ei käynyt kovin runsaasti asevelvollisia, sillä niissä käyminen oli vapaaehtoista. Leirin juhannusjuhliin oli kokoontunut myös siviiliväestöä. Näin asevelvolliset pääsivät Sanomia Turusta -lehden mukaan ensimmäisen kerran tapaamaan “Karjalan impiä”. Miesten huvitellessa leirikentällä kokkojen leiskuessa kokoontui päällystö leirin oikealle siivelle, jossa pidettiin puheita, juotiin maljoja ja Kuopion pataljoonan kuoro lauloi. Lappeenrannan leirikokouksen yhteydessä kiinnitettiin erityistä huomiota alkokoholin käytön säännöstelyyn. Ennen leiriä toivottiin lehdistössä, ettei kenellekään annettaisi anniskeluoikeutta leirin yhteydessä. Sen sijaan sotilaiden olisi saatava kohtuullisin hinnoin ostaa ruokatavaraa. Lähiseudun maanviljelijät voisivat viedä leirin keittiöiden luokse piimää ja maitoa myytäväksi aamuin ja illoin. Tarvittaisiin myös kauppapuoti lähellä leiriä myytävinään sotilastarpeita: rasvoja ja musteita jalkineisiin, nahkaa ja muita tarpeita saappaitten paikkaamiseen; paperia, kirjekuoria ja postimerkkejä kirjeisiin; verkaa, nappeja, hakasia, lankoja ja nauhaa ym. vaatteiden korjaamiseen. Lisäksi ei haittaisi, jos leirin lähellä ravintolakin (siis raittiusravintola) tarjoaisi kohtuullisin hinnoin ruokaa ja erilaisia raittiusjuomia. Ilmarisen mukaan “Siellä kun Suomen nuori sotaväki tutustuu toisiinsa, niin olisipa joskus lomahetkinä (esim. jonakin raukkana sadeiltana, jolloin ei sotilaista ole kuivaa paikkaa muualla kuin kainalon alla) sangen soveliasta istahtaa hetkeksi toverien kera pöydän
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=