297 13.5 Kaupunkirakenteen vaikuttaneet tekijät itsenäisyyden kaudella Matti Räsänen on Lappeenrannan itsenäisyyden aikaa käsittelevässä historiateoksessa listannut kaupungin luonteen kuvailun yhteydessä Lappeenrannan kaupunkitilaa muokanneita tekijöitä. Ensimmäinen tekijä oli hänen mukaansa talouselämä: “Talouselämän voimakas rooli kaupunkitilan muokkaajana on ollut merkittävä ellei suorastaan ratkaiseva”. Toinen merkittävä kaupunkikuvaan vaikuttanut tekijä on Räsäsen mukaan liittynyt puolustuspolitiikkaan. Linnoitus on yksi kaupungin symboleista, sen käytössä on vain tapahtunut muutos sotilaallisesta kulttuuriseen. Tärkeitä olivat myös 1800-luvun lopulla rakennetut tiilikasarmit ja harjoitusalueet sekä Lappeenrantaa koko maan laajuisesti symboloivat ratsuväkiprikaatin itsenäisyyden kauden alun punahousut. Sotaväki on hänen mukaansa edelleen (vuonna 1989) säilynyt leimallisesti kaupunkikuvassa. Lappeenrannan itsenäisyyden kauden kaupunkirakenteeseen kuuluvat edelleen laajat sotilasalueet aivan keskustan välittömässä tuntumassa. Ne eivät ole sanottavammin pienentyneet aiemmasta, sillä niitä on näihin päiviin asti käytetty ja käytetään ilmeisesti vielä tulevaisuudessakin. Linnoituksen ja sotilasalueiden säilymistä on edistänyt myös kaupungin kasvun pysähtyminen. Vielä vuonna 1967 arvioitiin Lappeenrannan väkiluvun nousevan vuoteen 2 000 lähes 100 000 henkeen, sata prosenttia nykyistä ylemmäksi. Kasvuarviot havaittiin 1970-luvulla liioitelluksi, mikä vähensi kaupungin halua hankkia sotilasalueita tarkoituksiinsa ja siten turvasi esimerkiksi varuskunnan kasarmialueen käytön entiseen tapaan. Varuskunnan käyttämien alueiden ja rakennusten säilymistä ovat tukeneet myös muut syyt. Everstiluutnantti Jukka Suviniemi kosketteli Sotilasaikakauslehdessä vuonna 1972 varuskuntaalueeseen Lappeenrannan kaupungin taholta kohdistuvia maankäyttötarpeita. Hän piti tiesuunnitelmia, joissa ohitustie olisi kulkenut kasarmialueen läpi, mahdottomina toteuttaa. Tätä hän perusteli kasarmialueen rakennustaiteellisilla arvoilla, jotka tuli säilyttää jälkipolville. Ohitustien sisältävää kaavaa ei Suviniemen mukaan varmaankaan olisi asemakaavan vahvistaja voinut hyväksyä ja lisäksi “ myös muinaistieteellinen toimikunta tuntenee kiinnostusta tätä arvokasta, suhteellisen hyvin säilynyttä kokonaisuutta kohtaan.” Vaikka everstiluutnantti Suviniemi vastusti varmaankin läpikulkutietä muistakin syistä kuin rakennustaiteellisten arvojen vuoksi – läpikulkutie olisi epäilemättä haitannut toimintaa kasarmialueella – on Suviniemen kirjoituksessa kiinnostava ilmaus varuskuntakaupungin sotilasalueisiin kohdistuvasta uudesta vaikutustekijästä: varuskunnan historia ja alueen rakennushistoria otettiin huomioon päätettäessä alueen uudesta käytöstä. Tätä voitaisiin tämän vuoksi kutsua esimerkiksi antikvaariseksi vaikutustekijäksi. Tämän uuden tekijän juuria voidaan hakea jo 1800-luvun alusta, jolloin Lappeenrantaan kesäharjoituksiin tulleet upseerit pystyttivät linnoituksen edustalle muistomerkin Lappeenrannan taistelun muistoksi. Tekoon ei kuitenkaan liene liittynyt minkäänlaisia pyrkimyksiä jo merkityksensä menettäneen linnoituksen tai sen vallitusten säilyttämisestä rakennusmuistomerkkinä. Vanhimman varuskunta-alueen, linnoituksen, muutos lakkauttamisen jälkeen ensin venäläisen varuskunnan sijoituspaikaksi, sitten vankila-alueeksi ja laitakaupungiksi ja myöhemmin rakennusmuistomerkiksi oli keskeistä antikvaarisen vaikutustekijän kehittymisessä. Linnoituksen historiallinen merkitys paikallisena ja valtakunnallisena muistomerkkinä alkoi selvitä vasta 1960luvulta lähtien. Linnoituksen suojelua ajoi Lappeenrannassa erityisesti Lappeenrannan Kilta, joka perustettiin vuonna 1949 kaupungin 300-vuotisjuhliin liittyen. Kilta varoitti linnoituksen uudisrakentamisesta ja esitti alueen säilyttämistä ja entistämistä. Keskustelua herätti erityisesti linnoituksen ensimmäinen uudisrakennus pitkiin aikoihin: Yleisradion vuonna 1972 – samana vuonna kuin Sotilasaikakauslehden kasarmialuetta käsittelevä artikkeli julkaistiin – valmistunut radiotalo. Lopullisesti linnoituksen korjaustöihin ja alueen kehittämiseen myös rakennusmuistomerkkinä päästiin vasta 1980-luvulle tultaessa. Linnoituksen suojelua vahvisti myös matkailuelinkeinon kehitys. 1980-luvun loppupuolella Lappeenrannan matkailupäällikkö katsoi linnoituksesta voitavan tehdä Lappeenrannan käyntikortti, “gamla stan”. Hänen mielestään historiasta voitaisiin aivan hyvin tehdä hyviä matkailutuotteita. Kaupungin virkamiehistä asetettiinkin linnoitusta kehittämään työryhmä, jonka arvovaltaa korosti se, että sitä johti kaupunginjohtaja. Työryhmän tavoitteena oli muodostaa linnoituksesta toimiva vanha kaupunki, jossa jokainen rakennus olisi kunnostettu. Puolustusvoimissa Lappeenrannan historia varuskuntakaupunkina ymmärrettiin jo varhain.
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=