336 15.2 Maanpuolustukseen liittyvä järjestötoiminta 1918–1992 Varuskunnan kontaktipintana ympäröivään seutuun ja kaupunkiin ovat koko itsenäisyyden kauden toimineet erilaiset, lähinnä vapaaehtoistyöhön perustuvat järjestöt ja yhteisöt. Näitä ovat olleet muun muassa suojeluskuntajärjestö, lottajärjestö, sotilaskotijärjestö, kantahenkilökunnan upseeri- ja aliupseerikerhojen ohella reserviläisten kerhot sekä joukko-osastojen killat. Suojeluskunnista muodostui vuoden 1918 jälkeen vakinaisen armeijan rinnalle sotilaalliselle perustalle järjestetty organisaatio, hiukan samaan tapaan kuin oli Lappeenrannassa jo 1600-luvulla toiminut kaupungin porvariskaarti. Suojeluskuntien maanlaajuiseen organisaatioon kuului ylipäällikkö eli vuodesta 1921 lähtien aiemmin Lappeenrannassa Tykistökoulua johtanut jääkäri Lauri Malmberg ja hänen alaisuudessaan toimivat 13 suojeluskuntapiiriä. Lappeenranta kuului tässä järjestelmässä Viipurin piiriin. Piirin päällikkönä toimi ensin vuoteen 1925 paremmin kirjailijana tunnettu, Parikkalassa syntynyt ja Lappeenrannassa koulunsa käynyt Aarno Karimo. Karimon jälkeen oli vuoteen 1938 päällikkönä jääkärieversti Urho Sihvonen ja hänen jälkeensä samaten jääkärieversti Jussi Sihvo. Lappeenrannan suojeluskunnan paikallispäällikkönä toimi vuoteen 1930 asti aikoinaan autonomian kaudella kaksikymmentä vuotta Viipurin tarkka-ampujapataljoonassa ja Suomen rakuunarykmentissä palvellut Matti Vihelä. Vihelän jälkeen johtoon tuli Arvi Utrianen. 1933 päälliköksi tuli Väinö Vanninen. Pauli Uro oli paikallispäällikkönä vuosina 1934–1943 ja viimeisenä toimessa oli Oiva Kähö vuosina 1943–1944. Paikallispäälliköiden sijaisina toimivat tarvittaessa Rafael Ekholm ja Uuno Huttunen. Sodan jälkeen Lappeenrannan suojeluskunnan toiminta käynnistettiin 10.9.1918. Suojeluskuntaan kuului vuoden 1918 lopussa 120 jäsentä, ja myöhemmin jäsenmäärä vakiintui yli 200 suojeluskuntalaiseen. Suojeluskunta jakaantui hallinnollisesti kanslia-, talous- ja koulutusjaostoon. Suojeluskunnan toimintaan kuului sotilaallisia harjoituksia, marsseja ja ampumakilpailuja. Harjoituksia pidettiin myös ympäristön suojeluskuntien kanssa. Pidettiin myös yleisluentoja ja oppitunteja. Urheilu oli suojeluskunnan toiminnassa tärkeällä tilalla – pelkän sotilaskoulutuksen ei pitemmän päälle katsottu motivoivan jäseniä toimimaan järjestössä. Suosittuja lajeja olivat pesäpallon ja muiden pallopelien lisäksi murtomaajuoksu ja hiihto. Suojeluskunnan ulkoharjoitukset pidettiin leirikentällä. Kokoontumistiloina olivat lokakuusta 1918 kaupungin yhteiskoululta antamat tilat. Myöhemmin kaupunki luovutti suojeluskunnalle kasarmialueen kupeesta vanhan Seurahuoneen, josta suojeluskunta taasen luovutti huoneiston sotilaskodin tiloiksi. Sotilaskotiyhdistykseltä tilat vapautuivat sotilaskodin
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=