343 varuskunnan sijaintia kaupungin keskustassa etuna. Kun varuskunta sijaitsi vilkkaan kaupungin keskustassa, oli “tästä se hyöty, että varuskuntaan ei tarvitse rakentaa ja järjestää paljoa vapaa-ajan palveluja, kuten korpivaruskuntiin. Lappeenrannassa on hyvin monipuolinen palveluvarustus ja kulttuuritarjonta. Tämä on meille eduksi”. Pian rakuunapataljoona jouduttiin kuitenkin pääosin lopettamaan. Puolustusministeriö päätti keväällä 1989, että Lappeenrannan rakuunapataljoona siirrettäisiin Mikkeliin eli käytännössä lopetettaisiin tammikuussa 1990. Kaakkois-Suomen sotilasläänin komentaja Gustav Hägglundin mukaan rakuunoiden hanketta ei voinut estää. Varusmiesten määrän koko ajan vähetessä olivat KaakkoisSuomen kehitettävät varuskunnat Mikkelin Karkialampi ja Valkealan Vekaranjärvi – Lappeenrannan varuskunnan sijainti kaupungin keskustassa esti Hägglundin mukaan varuskunnan kehittämisen, hankalaa oli esimerkiksi ammuntojen järjestäminen kilometrien päässä Taipalsaarella. Hanke herätti suurta vastustusta. Muun muassa Rakuunakilta vetosi puolustusministeriin ja puolustusvoimain komentajaan Uudenmaan rakuunapataljoonan säilyttämiseksi itsenäisenä joukkoosastona Lappeenrannassa. Asiasta tehtiin jopa eduskuntakysely. Kyselyn jätti lappeenrantalainen kansanedustaja Heikki Järvenpää ja sen oli allekirjoittanut 101 kansanedustajaa. Lähes kansanliikkeen tasolle noussut vastustus huipentui Rakuunakillan ja Ratsumieskillan keräämiin rakuunapatataljoonan lopettamista vastustavien nimilistoihin. Listoihin kertyi 66 360 nimeä. Puolustusministerille luovutettu adressi ja muu vastustus ei onnistunut kuitenkaan perumaan rykmentin lopettamista, joskin suunnitelma puolustuvoimien komentajan Jaakko Valtasen toimesta otettiin vielä tutkittavaksi. Siirtoa ei kuitenkaan peruttu. Kuitenkin Lappeenrantaan jätettiin pieni osasto pataljoonasta ja soittokunta. Siirtoa vastusti muun muassa kaupungin päälehti Etelä-Saimaa. Otsikolla “Rakuunoiden siirtopuuha hölmöläisten hommaa” katsottiin lehden pääkirjoituksessa muun muassa rakuunoiden siirtoa voitavan vastustaa perustellusti perinteisiin, työpaikkoihin ja moniin muihin seikkoihin vedoten. Tärkeimmäksi periaatteelliseksi näkökulmaksi lehti kuitenkin katsoi maanpuolustushengen – siirron katsottiin romuttavan Kaakkois-Suomen hyvän maanpuolustushengen. Kaupungissa pidettiin mahdottomana hyväksyä pataljoonan siirtoa, kun jo Karjalan tykistörykmentistä oli jouduttu luopumaan. Lappeenrannan edusmiehet katsoivat rakuunoiden poislähtiessä menetettävän noin 100 – 200 työpaikkaa, mitä pidettiin raskaana iskuna muuttotappiosta kärsivässä kaupungissa. Rakuunapataljoonan lopettamisen katsottiin myös murentavan vaalitun rakuunaperinteen. Lappeenrannan kaupunginjohtajan Jarmo Kölhin mukaan: “Olemme markkinoineet paikkakuntaa rakuunakaupunkina, hankkineet sotilassoittokunnalle perinteiset rakuunapuvut ja järjestäneet Linnoituksessa kaikenlaista perinteeseen liittyviä tilaisuuksia, joihin ihmiset ovat olleet tyytyväisiä. Nyt ollaan tältä kaikelta lyömässä pohja pois”. Kaupunginjohtaja yritti vielä toukokuun lopussa 1988 vierailullaan puolustusministerin luona saada hanketta perutuksi. Tässä ei kuitenkaan enää onnistuttu, joskin ilmeni, että Lappeenrantaan voisi jäädä kooltaan hiukan suurempi eskadroona ja varuskuntasoittokunta – soittokunnan oli keskustelussa todettu olevan tärkeä Lappeenrannalle maanpuolustushengen vaalijana sekä matkailun ja musiikkielämän kannalta. Uudenmaan rakuunapataljoonan lopettamista ei siis onnistuttu perumaan. Siirron vastustus nimilistojen keruineen merkitsi kuitenkin piristysruisketta ratsuväkiperinteiden vaalintaan Lappeenrannassa. Siirtohankkeiden myötä perustettiin Ratsuväen Tuki ry -niminen yhdistys. Yhdistyksen perustajina toimivat Ratsumieskilta ja Rakuunakilta eli ratsumiehissä ja rakuunoissa palvelleiden kiltajärjestöt. Yhdistyksen valtuuskunnan puheenjohtajaksi kutsuttiin kenraaliluutnantti R.W. Stewen, puheenjohtajaksi tuli toimitusjohtaja Eero Räihä Lappeenrannasta ja pääsihteeriksi Uudenmaan rakuunapataljoonan perinneupseeri kapteeni Ari Koponen. Ratsuväen tuen tarkoituksena oli huolehtia suomalaisen ratsuväen perinnöstä ja sen elävöittämisestä. Toimintana oli muun muassa vuoden 1922 ratsuväkiunivormuihin puettujen ratsastajien kiertely Lappeenrannassa kesäkaudella sekä varuskuntasoittokunnan ohella ratsuväen reservin soittokunnan esiintyminen puistokonserteissa. Yhdistys myös järjesti kansalaisjuhlan Suomen rakuunarykmentin perustamisen 100-vuotisjuhlan kunniaksi 17.4.1989. Yhdistyksen toimesta avattiin myös kesäisin toimiva Ratsuväen perinnekioski sataman tuntumaan, linnoitukseen johtavan tien laidassa sijaitsevaan Pusupuistoon eli vanhalle linnoitusesplanadille. Rakuunoiden siirtohankkeen aikana lahjoitti vielä Suomen yhdyspankki kaupungille kuvanveistäjä
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=